Jokamiehenoikeus ei veny kaikkeen

Tiedä oikeutesi, tunnista rajasi. Jokamiehenoikeudella saa poimia metsästä paljon, mutta ei kaikkea.

Kuusenkerkät kuuluvat pitkään luetteloon sellaisista luonnon antimista, joihin ei jokamiehenoikeudenkaan perusteella ole lupa kajota.

Jokamiehenoikeudet ihmetyttävät turisteja vuodesta toiseen: voiko ihan kuka vaan poimia suomalaisista metsistä marjoja, sieniä ja kukkia?

Kyllä.

Kuka tahansa kansalaisuuteen katsomatta saa niitä poimia omaksi ilokseen tai myyntiin, eikä maanomistajalta tarvitse kysyä erikseen lupaa.

Pääasia on, ettei tulla toisten pihapiiriin kyykistelemään.

”Mitään metrimääräistä suositusta ei ole siihen, kuinka etäällä pihapiiristä pitäisi pysyä. Kättä pidempi ohje on pysytellä sellaisella etäisyydellä, ettei välttämättä näe taloa ja muita rakennuksia. Ainakin silloin on pois pihapiiristä”, opastaa ympäristöministeriön erityisasiantuntija Miliza Malmelin.

Älä kajoa kasvavaan puuhun ilman lupaa

Jokamiehenoikeus ei kuitenkaan veny rajattomasti. Marjojen, sienten, rauhoittamattomien kasvien sekä maahan pudonneiden kuivien risujen ja käpyjen lisäksi käytännössä mitään muuta ei saa poimia ilman maanomistajan lupaa.

Kasvavasta tai tuulen kaatamasta tuoreesta puusta ei saa luvatta ottaa oksia.

Sama kielto koskee myös varpuja, juuria, tuohia, kuoria, lehtiä, havuja, pihkaa, mahlaa, terhoja, käpyjä, kuusenkerkkiä, pähkinöitä sekä hakkuujätteitä.

Saunavihdan ja pajunkissakimpun tekemiseen tarvitaan siis maanomistajan lupa.

Poikkeuksena ovat pihlajanmarjat ja käävät, jotka voi irrottaa puuta vahingoittamatta. Käävät ovat luonnonvaraisia sieniä, joten ne kuuluvat jokamiehenoikeuden piiriin.

Sen sijaan pakurikääpä ei ole sieni, vaan sienen aiheuttama kasvannainen. Sen irrottamiseen tarvitaan yleensä apuvälineitä, ja irrotusvaiheessa puu saattaa vahingoittua.

Niinpä pakurin poimimiseen tarvitaan aina maanomistajan lupa.

Kysymyksiä ja riidanpoikasia

Jokamiehenoikeutta säädellään useissa eri laeissa.

Esimerkiksi rikoslaissa kielletään oksien ja muiden puun osien kerääminen kasvavasta tai tuulen kaatamasta tuoreesta puusta ilman lupaa. Toisaalta se ei määrittele marjoja ja sieniä maanomistajan omaisuudeksi. Samainen laki myös mahdollistaa pienimuotoisesti siirtää metsäkukkia juurineen omaan kukkapenkkiin.

Jokamiehenoikeuksia ohjaavat ja rajoittavat lisäksi vesi-, vesiliikenne-, maastoliikenne-, pelastus-, jäte- ja luonnonsuojelulait. Ei siis ihme, että ympäristöministeriöön tulee välillä jokamiehenoikeutta koskevia kysymyksiä, ja joskus neuvoa kysytään riidan ratkaisemiseksi.

”Naapuruusriitoja on aina ja jokamiehenoikeuksista saa niitä hyvin helposti aikaiseksi. Tuntuma kuitenkin on, että harvemmin riidat ovat lähteneet esimerkiksi marjanpoiminnasta toisen maalla, vaan alun perin ihan muusta syystä”, Malmelin kertoo.

Julkaistu Metsälehdessä 11/2017

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Blogit ja Kolumnit