Kolumni: Kerääjän arki on ankea

Professori Matti Kärkkäisen mukaan on vielä pitkä aika siihen, että taimikonhoidon kustannukset voi saada katettua myymällä koivunlehtien keräysoikeuksia.

Keräystuotteista saa varmimmin kaupaksi marjat. (Kuvaaja: Matti Kärkkäinen)

Hyvin rahoitettuihin hankkeisiin tutkijoiksi päässeet ovat hehkuttaneet julkisuudessa luonnontuotteiden keräämisen taloudellisia mahdollisuuksia. Keräämisen kohteena voivat olla esimerkiksi ravinnoksi käytetyt marjat ja sienet, lääkinnällisesti käytetyt aineet kuten kuusenpihka, kukkakauppiaiden tarvitsemat materiaalit ja hyvin monimuotoiset käsityö- ja askartelumateriaalit. Erityisen paljon puhetta on ollut lisäravinteista kuten pakurikäävästä.

Itälappilaisen Luonnosta liiketoiminnaksi -hankkeen mukaan kesällä 2017 koivun tuoreista kesälehdistä maksettiin 15 euroa kilolta ja tuoreista kuusenkerkistä 2,5–8 euroa. Esikäsittely, kuten kuivaaminen tai pakastaminen, tekee tuotteista saatavat tulot veronalaisiksi, samoin pussittaminen lahjapakkauksiin, sekoitusten tekeminen tai makeuttaminen.

Kerääjät eivät ole olleet yhtä innostuneita kuin tutkijat. Jos koivun lehdet joutuu nyppimään laadun vuoksi yksitellen, tietää tehneensä töitä, kun kiloon tarvitaan noin 3 000 lehteä. Jos koivun lehdet riipii karheapintaisilla rukkasilla, työ käy joutuisammin, mutta hinta on vastaavasti alhaisempi ja markkinat pienet. Jotakin osviittaa hinnoittelusta saa, kun tietää, että saksalaista koivunlehtiteetä saa verkkokaupasta noin 20 euroa kilolta. Puolet tuoreesta koivunlehdestä on vettä, ja varmasti pakkaaja, tukkukauppa ja verkkokauppa haluavat oman siivunsa.

Kuivasta pakurikäävästä kerääjä saa muutaman kympin kilolta. Vai saako?

Pienkerääjien kokema ongelma on, ettei tuotetta saa kaupaksi. Suuret ostajat vetoavat siihen, etteivät he halua ostaa tuotetta, jonka alkuperästä he eivät voi olla varmoja. Käytännössä jotkut toimijat kytkevät yhteen sienen ymppäykseen käytettyjen tuotteiden myymisen ja pakurin ostamisen.

Myös muiden keruutuotteiden myyjillä on suuria vaikeuksia saada myydyksi saalistaan kustannukset ylittävään hintaan. Ongelma on, että halpoja keräystuotteita saadaan entisistä sosialistisista maista ja kehitysmaista. Hyvän kuvan todellisuudesta saa, kun selailee verkkomyyntiä harjoittavien kauppojen sivuja. Suomalaiset keräystuotteet loistavat poissaolollaan.

Kokenut luonnontuotteiden kerääjä kertoo, että varmimmin menevät kaupaksi perinteiset marjat ja muutamat sienilajit, kuten kantarelli, suppilovahvero ja torvisieni. Alituisesti pitää kuitenkin olla valppaana, koska kyseessä ovat ostajien hallitsemat markkinat. Esimerkiksi tänä vuonna, kun hillasato oli hyvä, jotkut ostajat keskeyttivät kaupanteon kesken sesongin ja ilmoittivat, että ostokiintiö on täynnä.

Jos metsänomistaja ei itse harrasta luonnontuotteiden keräämistä, tuloja ei käytännössä tule mistään tuotteesta. Teoriassa voi yrittää saada kantohintaa vastaavaa omistamisesta seuraavaa tuloa niistä tuotteista, jotka eivät kuulu jokamiehenoikeuden piiriin. Jos kerääjät pystyvät naurultaan puhumaan, pyytäjä saa kyllä kuulla kunniansa.

Taitaa olla pitkä matka tutkijan ajatukseen, että taimikonhoidon kustannukset voi joskus saada katetuksi myymällä koivunlehtien keräysoikeuksia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Artikkelit