Kesäretkelle: Täältä löydät Suomen suurimmat puut

Suomessa korkeimmalle yltävät vihreät jätit ovat havupuita, paksuimmat lehtipuita.

1. Suomen suurin puu on Heinolan rantapuistossa kasvava tsaarinpoppeli. Tilavuutta vihreällä jätillä on noin 30 kuutiota. Rantapuistossa on myös toinen valtava tsaarinpoppeli. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)

D endrologian eli puulajitieteen seura on päivittänyt tiedot Suomen suurimmista puista. Juuri ilmestyneeseen Vihreät jättiläiset -kirjaan on koottu laaja-alaisesti tietoa eri puulajien jäteistä ja niiden sijainneista.

Suomen suurin puu on Heinolan rantapuistossa kasvava tsaarinpoppeli. Monihaaraisella jätillä on puumassaa noin 30 kuutiota.

Se on myös tyven ympärykseltään paksuin puu ja korkein lehtipuu. Eri poppelilajien lisäksi paksuimpien puiden joukossa on paljon etelärannikolla kasvavia metsätammia.

Suomen korkein puu on Punkaharjun tutkimusmetsässä kasvava euroopanlehtikuusi, 47,3 metriä. Paksuimmat lehtikuuset löytyvät puolestaan Kiteeltä.

Vaikka metsiemme pääpuulajit kuusi ja mänty kalpenevat hieman lehtikuusten ja poppelien rinnalla, eivät niistä suurimmat silti mitään raippoja ole. Hämeenlinnassa kasvavan Suomen paksuimman männyn tyven ympärys on 5,6 metriä, joten sen ympäri ei riitä yltämään kaksikaan käsiparia. Pisin kuusi puolestaan huitelee Padasjoella kunnioitettavassa 45 metrin korkeudessa.

Jos haluaa nähdä kerralla useamman suurimmista puista, kannattaa suunnata Heinolan rantapuistoon, Punkaharjun tutkimusmetsään tai Mustilan arboretumiin Kouvolaan. Myös Hämeenlinnasta, Helsingistä, Tammisaaresta, Kiteeltä, Turusta ja Tampereelta löytyy useita puujättejä.

Puut kasvavat pituutta etenkin silloin, kun ympärillä on muita puita kilpailemassa. Dendrologian seura epäileekin, että Suomen vanhojen metsien kätköissä on yhä mittaamatta pitkiä puujättejä.

Huom.! Vaikka tiedot ovat pääosin tuoreita, joidenkin puujättien elämä on jo saattanut päättyä mittaamisen jälkeen.

Suurimmat puut

  • 1. Heinola rantapuisto tsaarinpoppeli, Suomen suurin puu (korkeus 37,2 m, ympärysmitta 7,1 m, tilavuus 30 m3)
  • 2. Punkaharjun tutkimusmetsä euroopanlehtikuusi, Suomen korkein puu 47,3 m
  • 3. Kaarina (Piikkiö) metsätammi, Suomen paksuin puu rinnankorkeudelta 7,8 m
  • 4. Padasjoki Vesijaon luonnonpuisto korkein metsäkuusi 45 m
  • 5. Kontiolahti korkein mänty 42,1 m, ”Lehmon jätti”
  • 6. Salo korkein metsälehmus 36,5 m
  • 7. Savonlinna korkein metsähaapa 35,7 m
  • 8. Kouvola Mustilan arboretum korkein rauduskoivu 35,4 m
  • 9. Kitee Koivikon maatalousoppilaitos paksuin lehtikuusi, ympärysmitta 5,5 m
  • 10. Hämeenlinna Pikku-Parola paksuin mänty, tyven ympärys 5,6 m
  • 11. Hausjärvi Puujaa paksuin metsäkuusi, ympärysmitta 4,7 m

Lähteenä: Vihreät jättiläiset, Metsäkustannus 2021

Muita näyttäviä puuyksilöitä

  • A) Solbölen tutkimusmetsä: hernesypressi 16,3 metriä
  • B) Turku Runebergin puisto: metsävaahtera 30,8 metriä
  • C) Anjala Wredebyntie : siperianpihta 36,2 metriä
  • D) Kouvola Mustilan arboretum: douglaskuusi 43 metriä
  • E) Kuopio Tulliportinkatu: berliininpoppeli tyven ympärys 7,4 m
  • F) Tampere Hatanpään puisto: tarhapäärynäpuu 19 metriä
  • G) Tammisaari Högholmen: kotipihlaja 22,8 metriä
  • H) Oulu Koskitie:
  • komealehmus ympärysmitta 2 metriä
  • I) Vaasa Hietalahden puisto: strobusmänty 24 metriä
  • J) Pietarsaari Koulupuisto: tuohituomi 15 metriä
  • K) Helsinki Kaisaniemi: huntuvaahtera 11,9 metriä

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Kuvat