Kutterille uutta käyttöä

Höyläyksen sivutuote kutteri sopii moneen, esimerkiksi lehmien ja hevosten kuivikkeeksi, sanoo Versowood Oy:n jalostusliiketoiminnan johtaja Tero Dillström.

Kutterikuivikkeen sesonki on nyt alkamassa, kun lehmät ja hevoset ovat kesän jälkeen tulossa laitumilta sisään, Tero Dillström kertoo. (Kuvaaja: Else Kyhälä)

”Aloimme valmistaa Hirnu-kutterikuiviketta Versowood Oy:n Vierumäen-tehtaalla vajaat 10 vuotta sitten. Kutteri on höyläyksessä syntyvä sivutuote, joten meillä oli raaka-ainetta omasta takaa yhtiön höyläämöillä. Lisäksi halusimme palvella myös maatalousasiakkaita. Hirnu-nimi keksittiin tehtaalla omalla porukalla.

Tuotteen valmistuksessa käytämme parhainta, lastuamalla höyläysprosessissa tehtyä kutteria, sekä kuusta että mäntyä. Raaka-aineen lähteenä on PEFC-sertifioitu metsä.

Aluksi raaka-aine seulotaan, jolloin siitä lähtee pöly ja tikut pois. Seulonta tehdään siksi, että raakakutteri pölisee varsinkin ravihevosten turpaan liikaa. Purussa olevien tikkujen poistaminen puolestaan hyödyttää lehmiä: parteen on turvallista käydä makuulle, kun tikut eivät pistele utareisiin ja aiheuta tulehduksia.

Seulotusta kutterista puristetaan pakkausvaiheessa puolet ilmasta pois, jolloin saadaan tiivis, 25-kiloinen säkki.

Hirnu sopii paitsi hevosille ja lehmille, myös sikaloihin, vapaan kanan kanaloihin, pihatoihin, poroaitauksiin sekä pieneläinten häkkeihin. Kutteri on materiaalina lämmin, ja sahanpuruun verrattuna se on valmiiksi kuivaa ja siten imukykyisempää. Turpeeseen verrattuna kutteri on siistiä ja helposti käsiteltävää. Jos esimerkiksi tallilla käytettäisiin turvetta alustana, niin sen jälkeen hevoset olisivat ihan mustia.

Keveää Hirnu-kutteria voidaan käyttää myös vanhojen talojen uudelleen eristämiseen, sillä kutteri on kuivaa ja sen eristyskyky on hyvä.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 7/2017

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Artikkelit

Blogit

Tuloksia ei löytynyt

Keskustelut