Lisää lahoa, eikä maksa paljon

Osa metsäluonnon monimuotoisuutta turvaavista toimista parantaa myös metsätalouden kannattavuutta.

Reilu 20 vuotta sitten tehdyssä päätehakkuussa metsään unohtunut tukki tarjoaa otollisen elinympäristön lehtomaisen metsän lahottajaeliöstölle. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)

Lukuisat käävät, jäkälät sammalet ja hyönteiset tarvitsevat lahopuuta, samoin tikat ja tiaiset. Kaikkiaan lahopuusta riippuvaisia metsälajeja on 4 000–5 000. Lahopuun määrällä on siis merkitystä, kun metsäluonnon monimuotoisuutta halutaan turvata.

Uudistettujen metsänhoito-ohjeiden ansiosta lahopuun määrä on Etelä-Suomen metsissä kaksinkertaistunut 1990-luvulta. Silti luonnonmetsissä on yhä lahopuuta hehtaaria kohti moninkertaisesti talousmetsiin verrattuna.

Keinoja lahopuun lisäämiseksi ja monimuotoisuuden vahvistamiseksi talousmetsissä on runsaasti. Monetkaan niistä eivät aiheuta sanottavia menetyksiä metsänomistajalle.

”Luonnonhoito voi jopa säästää metsänhoidon ja puunkorjuun kustannuksia”, yllättää Metsänhoitoyhdistys Päijänteen toiminnanjohtaja Petri Takalo.

Vakiomenettely joka hakkuulle

Takalon yhdistys on laatinut puunkorjuuseen ja metsänhoitotöihin ohjeet kaikilla työmailla toteutettavista luonnonhoitotoimista. Ne tehdään, ellei omistaja erikseen kiellä.

”Ainakaan tähän mennessä kukaan ei vielä ole kieltänyt.”

Kantava ajatus on, että hankalimmat kohteet jätetään käsittelemättä taimikonhoidossa ja hakkuilla. Näin voidaan lisätä lahopuuta sekä muodostaa riistatiheiköitä ja tulevien säästöpuuryhmien aiheita.

Takalon neuvo helpottaa myös omien metsiensä hoitajien työtä.

”Käsittelemättä jätettävät riistatiheiköt sijoitetaan esimerkiksi ojanvarsille tai reheviin painaumiin, joiden raivaaminen olisi työlästä tai puunkorjuu hidasta”, Takalo kertoo.

Korjuujälkikin yleensä paranee, kun pehmeimmät hetteiköt voidaan metsäkoneilla kiertää.

”Metsurit ja koneyrittäjät toteuttavat mielellään ohjeita, jotka helpottavat heidän työtään”, Takalo vakuuttaa.

Onnettomat lahopuupinot

Tapion johtava metsäluontoasiantuntija Lauri Saaristo neuvoo, että isot ja usein lahot haavat ja muut lehtipuut on syytä jättää kaatamatta. Pystyssä olevat lahopuut ovat vähintään yhtä arvokkaita kuin jo maahan kaatuneet. Hakkuussa paljastuvat lahot tyvipölkyt voi jättää metsään.

”Järeän, ontoksi lahonneen haavan kehittyminen kestää lähemmäs sata vuotta. Niitä ei pitäisi missään nimessä kaataa, mutta valitettavasti järeitä lahopuita näkee usein energiapuupinossa.”

Saaristo korostaa säästettävien lahopuiden laatua ja sijaintia. Arvokkaimpia ovat järeät ja lahoavat lehtipuut. Taloudellisesti vähäarvoisina niitä on yleensä talousmetsissä niukalti. Suojelualueillakin ne ovat vähissä, koska ylitiheä hirvikanta syö taimet.

Mitä harvinaislaatuisempi lahopuu on, sitä tärkeämpää se on säästää.

”Kymmenien samassa metsikössä olevien pystykuivien kuusten arvo monimuotoisuudelle ei ole läheskään yhtä suuri kuin sama määrä eri puulajia olevia lahopuita.”

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 9/2019

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito