Metsänomistaja voitti katkontakiistan

Hovioikeuden voimaan jäänyt ratkaisu siirtää puukaupan kiistojen näyttövelvoitetta ostajapuolelle.

Toivo Hyvärinen tuohtui perusteellisesti puunostajan toimintaan ja uskalsi lähteä pitkään oikeusprosessiin, vaikka ei pidäkään itseään kokeneena puunmyyjänä. (Kuvaaja: Emil Bobyrev)

UPM:n ja pirkanmaalaisen metsänomistajan Toivo Hyvärisen kiista tukin talteenotosta sai hiljattain lopullisen sinetin. Korkein oikeus ei myöntänyt UPM:lle valituslupaa, ja hovioikeuden metsänomistajalle myönteinen päätös jäi voimaan. Metsäyhtiön maksettavaksi tulivat Hyvärisen oikeudenkäyntikulut ja vahingonkorvaus. Kiistelty puukauppa tehtiin vuonna 2014.

Toivo Hyvärisen mukaan puukauppa meni pieleen, koska UPM ei hakannut sopimuksen mukaan.

”Näyttöä ei ollut koko prosessin aikana, sen sijaan perättömiä väitteitä heikosta laadusta”, Hyvärinen kertoo.

Hänen kantaasa tuki se, että leimikkoon oli aiemmin tehty ensiharvennus ja kasvatushakkuu.

UPM:n operaatiojohtaja Tero Niemisen mukaan riitaan johtanut kauppa oli tavanomainen eikä hakkuussa mikään mennyt varsinaisesti pieleen.

”Tukkikertymä jäi pieneksi lähinnä siksi, että sekapuustoisessa leimikossa oli kaksijaksoisuutta ja reunametsää, mikä lisäsi lenkoutta ja muuta laatuvaihtelua.”

Nieminen tulkitsee oikeuden päätöksen yksittäisen riita-asian ratkaisuna ilman ennakkopäätöksen luonnetta. Ostajan näkemys on edelleen erilainen kuin hovioikeuden päätös.

”Emme kyenneet osoittamaan leimikon keskimääräistä heikompaa laatua. Tässä leimikossa laatuvaatimukset täyttävää tukkia ei voitu tehdä enempää.”

Niemisen mukaan näyttömahdollisuuksiin vaikutti aikaviive eikä kaikkia hakkuukoneen mittatietoja ollut enää saatavissa. Hän muistuttaa, että näyttö kuitenkin riitti käräjäoikeudelle eikä hovioikeudenkaan päätös ollut yksimielinen.

Ratkaisu ohjaa käytäntöä

Metsäoikeuteen erikoistunut varatuomari Matti Kiviniemi sanoo, että hovioikeuden päätöksellä on ohjaavaa merkitystä varsinkin, koska korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä ei ole.

”Tämä päätös ohjaa käytäntöä, näyttövelvoite siirtyi ostajapuolelle päin. Jatkossa yhtiöiden pitää varautua todistamaan, miksi tukkisaanto on jäänyt alhaiseksi.”

Jos katkonnasta ei ole sovittu yksiselitteisesti, niin oikeuskäytännössä on vakiintunut periaate, että epäselvää sopimusta tulkitaan laatijansa vahingoksi. Yleensä puukauppasopimukset ovat ostajapuolen laatimia.

Myyjäpuolta suojaa myös vakiintunut kauppatapa, jonka mukaan tukkiosuus on käytettävä mahdollisimman tarkasti. Ostajalla ei kuitenkaan ole velvoitetta käyttää muita kuin sovittuja tukkipituuksia.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 3/2020.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Artikkelit

Kuvat