”Se on se ääni, mikä niissä kiehtoo. Se on omanlaisensa”, sanoo metsänomistaja Matti Laurila.
Laurila tarkoittaa vanhoja traktoreita, erityisesti Zetoreita. Traktoreita löytyy hänen kotitilaltaan Siikajoelta Pohjois-Pohjanmaalta kaikkiaan seitsemän kappaletta: neljä Zetoria ja kolme Valmetia. Zetoreita löytyisi enemmänkin, ellei Laurila olisi myynyt niistä osaa.
”Olen entisöinyt kuusi Zetoria ihan romusta hyviksi vehkeiksi. Myös Valmetit olen entisöinyt täyteen kuntoon, ja vastikään entisöin myös vuoden 1967 Volvo Amazonin”, hän kertoo.
Kiinnostus vanhoihin traktoreihin syntyi todennäköisesti, kun Laurila oli vuoden ikäinen. Hänen isänsä osti silloin kotitilalle Zetorin. Laurila muistelee, että se oli kotikylän kolmas traktori. Sillä tehtiin tilan työt kymmenen vuoden ajan.
Nykyisin Laurila asuu Raahessa, mutta ”harrastustoiminta” eli vanhat traktorit vetävät Siikajoelle lähes päivittäin. Vetää sinne tosin metsäkin. Sitä kuuluu kotitilaan vajaat parisataa hehtaaria.
”Käyn metsässä viikoittain katsomassa jotain tai ihan vain virkistäytymässä. Nyt syksyllä on tullut poimittua marjoja.”
Kotitilan metsät ovat mäntyvaltaista talousmetsää. Pinta-alasta vajaa puolet on kangasmetsää ja reilu puolet turvemaata.
Kolmannessa polvessa
Laurila sai kotitilansa eli Laurilan tilan perinnöksi isältään parikymmentä vuotta sitten. Tilan juuret juontavat 1500-luvulle, mutta Laurilan suvussa se on ollut kolmen sukupolven ajan.
”Tilan perustivat 1530-luvulla savolaiset Hyttisen veljekset. Tila sai jo silloin nimekseen Laurila, vaikka täällä on vuosisatojen kuluessa ollut vaikka minkä nimisiä asukkaita”, Laurila kertoo.
Vuonna 1913 tila jaettiin saman suvun kesken kolmeen osaan: Laurilaan, Yli-Laurilaan ja Pikku-Laurilaan. Vanhoista asiakirjoista selviää, että jakaminen kesti rajapyykkien pystyttämisineen kaikkiaan kolme vuotta.
Laurila osti Yli-Laurilan takaisin viitisentoista vuotta sitten. Haaveena on ostaa joskus myös Pikku-Laurila.
”Minulla on hyvä, vuonna 1913 piirretty kartta alkuperäisestä tilasta. Yli-Laurilan ostaminen kasvatti tilan kokoa noin 70 hehtaarilla”, hän kertoo.
Lisähehtaarit kiinnostavat
Muitakin myynnissä olevia metsätiloja on tullut katseltua. Vielä vastaan ei kuitenkaan ole tullut sellaista, jonka Laurila olisi halunnut ostaa. Kriteerinä on, että tila sijaitsee lähellä kotitilaa.
”Kyttään kylällä myyntiin tulevia metsätiloja ja harkitsen ostamista, jos myyntiin tulee jotain kotitilan läheltä. Metsänhoito on helpompaa, kun ei tarvitse kulkea monen kymmenen kilometrin päähän. Ja kotikylän maat ovat aina kotikylän maita.”
Laurila on kiinnostunut kaiken kokoisista tiloista. Puuston iälläkään ei ole suurta merkitystä. Hän kokee kuitenkin olevansa jo sen ikäinen, että hiljattain avohakattua metsätilaa ei kannata ostaa.
Matti Laurila
70 vuotta
Asuu Raahessa, metsät Siikajoella
Eläkkeellä, tehnyt työuransa konepaja-alan yrittäjänä
Koulutukseltaan koneenrakennusinsinööri
Raahen seudun zetoristien puheenjohtaja
Mukana kunnallispolitiikassa
Perheessä vaimo ja kaksi aikuista tytärtä perheineen
Harrastaa vanhojen traktoreiden entisöintiä, kotikylänsä historiaa ja kuntosalilla käyntiä
Joskus vastaan tulee myös hinta. Kotitilan lähellä oli hiljan myytävänä houkutteleva metsätila, mutta sen hinta nousi 4 000–5 000 euroon hehtaarilta.
”Se oli minusta liian kallis. Metsätilojen keskihinta on alueella 3 000 euron paikkeilla hehtaarilta. Mutta joku osti senkin tilan.”
Avohakkuita välttäen
Metsänhoitotöitä Matti Laurila on tehnyt aikoinaan itsekin, mutta nykyisin hän teettää ne paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä.
”Ikä alkaa jo jonkin verran rajoittaa metsänhoitotöiden tekoa. Metsässä raivaussahan kanssa kulkeminen on raskasta. Lisäksi paras ammattitaito on niillä, jotka hoitavat metsiä työkseen.”
Tänä vuonna työn alla on ollut taimikonraivausta ja taimien istutusta. Taimikonraivausta on luvassa ensi vuodellekin.
Avohakkuita Laurila pyrkii metsissään välttämään.
”Von Dööbeli tykkäsi katsella aukkoja, minä en. Päätehakkuut tehdään etupäässä harvennuksina. Jos joku pienempi läntti pitää joskus hakata aukoksi, pyrin siihen, että se istutetaan mahdollisimman nopeasti.”
Laurilan mukaan puunostajat ovat ymmärtäneet hänen halunsa olla tekemättä metsään avohakkuita. Hän kertoo, että osa harvennetuista uudistuskypsistä metsistä on taimettunut luontaisesti, osaan taimet on istutettu. Joillekin kohteille Laurila on vetänyt traktorilla uria taimettumisen nopeuttamiseksi.
”Pienaukot voisin ehkä sallia, mutta en isoja avohakkuita”, hän pohtii.
Laurila toivoo, että hakkuisiin kehitettäisiin pienempää korjuukalustoa. Isojen metsäkoneiden ajourat tekevät metsiin turhan suuria aukkoja.
Kilometreittäin ojia
Ojitusta Laurila ei sen sijaan välttele. Kotitilan metsiin kaivettiin muutama vuosi sitten 13 kilometriä ojaa. Pääosin kyse oli vanhojen ojien aukaisemisesta, mutta uusiakin ojia tuli.
Urakan taustalla oli muutos metsätalouden tuissa. Kunnostusojituksen tuki päättyi vuonna 2023, ja paikallisesta metsänhoitoyhdistyksestä kehotettiin Laurilaa hyödyntämään tuki niin kauan kuin se vielä oli mahdollista.
”Tuki kattoi suuren osan kustannuksista, joten ajattelin, että nyt rysäytetään kunnolla. Isäni oli aktiivinen ojittaja ja kaivautti 1960-luvulla paljon ojia. Metsänhoitoyhdistys teki suunnitelman, jonka perusteella ojia sitten avattiin.”
Ojituksen yhteydessä kaadettiin reilut 300 kiintokuutiometriä koivua. Laurila on tehnyt keväisin koivuklapia myyntiin noin kymmenen vuoden ajan, mutta yhtä suurta klapisavottaa hänellä ei ole ollut minään toisena vuotena.
”Oli se pikkuisen liian iso urakka. Meni lähemmäs kolme kuukautta, että sain kaikki puut käsiteltyä. Minulla on ammattitason koneet, ja niiden avulla selvisin, mutta oli se kova savotta siitä huolimatta.”
Koivuklapia tuttaville
Klapeja Laurila myy pääasiassa tuttavilleen. Puiden kaadon hän teettää, mutta kaadetut puut hän hakee itse metsästä.
”Minulla on muutaman vuoden vanha Palmsin metsäkärry. Sillä on ilo kuljettaa tavaraa. Kuormaan mahtuu neljä tai viisi kiintokuutiota, ja kuorma on tehty alle puolessa tunnissa.”
Laurila ennakoi tekevänsä klapeja ensi keväänäkin. Koneiden ansiosta työ ei ole kovin fyysistä, lähinnä koneiden ohjaamista. Koneet nostavat puut hihnalle, josta ne kulkeutuvat automaattisesti klapikoneeseen ja sieltä säkkiin tai kärryyn.
”Klapien teko on mukava harrastus. On kiva tehdä hommia keväällä, kun aurinko paistaa ja on pientä pakkasta. Samalla tulee kuntoiltua.”
Plussaa on sekin, että klapien teossa töihin pääsevät myös vanhat traktorit. Ne valjastetaan pyörittämään klapikonetta.
Seuraavalle polvelle
Entä miltä metsänomistaminen tuntuu? Laurila sanoo olevansa ylpeä siitä, että saa omistaa metsää.
”On todella arvokasta, että Suomessa yksityinen henkilö saa omistaa metsää ja hoitaa sitä parhaaksi katsomallaan tavalla. Kaikissa maissa se ei ole mahdollista.”
Metsän merkitystä korostaa se, että se on kulkenut suvussa pitkään.
”Omassa metsässä kulkeminen on ainutlaatuista. Tunne siitä, että tämä on meidän sukumme maata. Jos kohdalle sattuu iso tukkipuu, kyllä minä sitä halaan. Siitä saa voimaa”, Laurila kertoo.
Laurilalla on kaksi tytärtä, ja viime aikoina kotitilalla on suunniteltu sukupolvenvaihdosta. Laurila arvioi, että edullisimmaksi tulisi tehdä sukupolvenvaihdos niin, että hän myy tilan tyttärilleen.
”Siinä saa metsävähennyspohjat, jotka ovat tänä päivänä todella korkeat”, hän perustelee.
Vielä sukupolvenvaihdoksen aika ei kuitenkaan ole. Tyttäret ovat vasta aloittaneet työelämässä, ja Laurilalla riittää yhä intoa hoitaa kotitilaa.
”Mutta mietintämyssyssä sukupolvenvaihdos on koko ajan.”
Matti Laurilan vinkit
1. Metsänhoitoyhdistysten palveluja kannattaa hyödyntää.
2. Saatavilla oleviin metsätalouden tukiin kannattaa tutustua.
3. Taimikonhoidot tulee tehdä ajallaan.
4. Itse suosin harvennushakkuita ja vältän avohakkuita.
Lue myös
Kiista vanhoista metsistä nostaa päätään, ”Metsien ei pitäisi olla osa EU:n päätöksentekoa”
Metsälakia rukataan jälleen – taimikon perustamisilmoitus tekee paluun
Metka-tukien käsittelyssä kuukausien jono – “Missä ne rahat viipyvät?”
Pohjois-Pohjanmaalla myytiin poikkeuksellinen määräala – keskipuusto lähes 300 kuutiota
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Luin jutun lehdestä. Laurila siis harventaa metsiään ja istuttaa sinne isojen puiden sekaan taimia. Mitähän tästä seuraa. Aikansa voi etenkin mäntymetsiä harventaa. Jossain vaiheessa harvennusmahdollisuus loppuu ja niiden harvennettujen metsien kasvu hiipuu. Suurten puiden seassa hitaasti kasvavista taimista ei paljon iloa ole. Surullista, että näin tuhlataan Suomen kansallisvarallisuutta.
Hyvin kasvavat metsät ovat nimittäin tärkein omaisuutemme. Ne tarjoavat työtä suurelle määrälle suomalaisia ja lisäävät kansantuloa. Niistä saadaan arvokasta materiaalia. Ne sitovat hiiltä ja tuottavat ilmastonmuutosta hillitseviä aerosoleja. Metsien hyvä kasvu edellyttää, että ne uudistetaan sopivassa iässä.
Ihmettelen, että mitä pahaa hakkuuaukoissa on. Ennen niitä arvosteltiin siksi, että omistajan arveltiin käyttäneen hakkuutulon johonkin kateutta herättävään tarkoitukseen kuten esimerkiksi uuden auton hankintaan.
Edustan kantaa, että metsänomistajan velvollisuus on kasvattaa metsiään mahdollisimman tehokkaasti. Meidän yhteismetsän metsiin tehdään hakkuuaukkoja 80 vuoden kiertoajalla. Ovat kyllä tästä huolimatta metsän näköisiä. Metsiemme kasvu paranee jatkuvasti, kun uuteen aukkoon käytetään entistä paremmista siemenistä kasvatettuja taimia tai se kylvetään näillä.
Jossain vaiheessa kuvan männikkökin on uudistettava aukoksi, jos sitä haluaa kasvattaa talousmetsänä. Nykyinen meno, jossa metsää häviää tolkuttomasti datakeskusten ja sähkön tuotannon tarpeisiin korostaa entisestään tehokkaan metsätalouden välttämättömyyttä lopuissa metsissä. Mitä siitä seuraisi, jos kaikki muutkin metsänomistajat toimisivat kuin Laurila?
Jutun kuvassa olevan metsikön valtapuiden latvuksilla näyttäisi olevan hyvin niukasti valotilaa.
Näin ei elinvoima ja kasvu pysy.
Vanhoja hiipuvia metsiä säilyttävällä on riski, että jokin tuho iskee tai metsät pakkorauhoitetaan ”vanhoina metsinä”.
Itsekkin pidän Sahalan kartanon metsissä 100 vuotiaaksi kasvausta hyvänä tavoitteena, mutta vain siten, että paras valtapuusto on hyvissä ajoin väjennetty 200 kpl/ha (vihreää latvusta yli 50 %) ja että hyvä kasvu jatkuu lopuun asti.
200 kpl a 2 m3/runko on jo 400 m3 loppuhakkuussa, josta yli 95 % on tukkia. Kyllä se tili kelpaa kenelle metsänomistajalle vaan.
200 kpl alusta asti hyvin harvennettuja kuusia, pit 28 m, paksuus juurenniskan yläpuolelta 45 cm tarkoittaa 2 m3:n runkoja jotka 2 mm keskimääräisellä lustopaksuudella kasvavat vielä 10 m3/ha/v ja eli arvokasvu on 850 €/ha/v.
Sekin kelpaa kenelle vaan.