Metsäyhtiöiden paluu tulevaisuuteen

Isojen metsäyhtiöiden tulosjulkistuksissa tulosnumeroiden lisäksi mielenkiintoista on tunnelma, joka johtajista välittyy.

Viime vuonna liiketoiminnassa palattiin koronashokin jälkeiseen, normaaliin tai vieläkin parempaan kannattavuuteen. Päällimmäinen vaikutelma oli, että Metsä Groupin Ilkka Hämälä ja Stora Enson Annica Bresky olivat nöyrästi iloisia ennätystuloksesta, kun taas UPM:n Jussi Pesonen paasasi lakosta paatoksella.

Pesonen purki sappeaan Paperiliittoa kohtaan ja antoi kohteliaasti, mutta selvin sanoin ymmärtää, että investoinnit kotimaahan ovat vaarassa. Hän nosti esille, että Kaukaan ja Pietarsaaren sellutehtaat ovat tulossa tilanteeseen, jossa pitää päättää isoista uusimis­investoinneista.

”Kaikki vahinko mitä tapahtuu asiakaspäässä vaikuttaa suunnitelmiin.”

UPM:n biojalostamoinvestoinnista ei ole päätöstä, mutta se on menossa Kotkan sijasta Rotterdamiin, jonka puolesta puhuu moni muukin syy kuin työrauha.

Paperi ei pääse karkuun kustannuksia

Karu tosiasia on, että viime vuoden hinnannousukaan ei pelasta papereita. Kustannukset nousivat vielä enemmän, etenkin sellu ja energia.

UPM teki painopapereillaan lähes sadan miljoonan ja Stora Enso yli sadan miljoonan euron tappion. UPM piti tappiostaan enemmän ääntä eikä yhtiön erikoispaperiyksikönkään tulos ollut kehuttava.

Pesosen mukaan tilanne edellyttää kipeitä ja voimakkaita kustannussäästöjä. Yhtiö aloittaa painopapereita koskevan kustannussäästöohjelman valmistelun.

Stora Ensolla on Suomessa yksi paperitehdas, UPM:llä on neljä, Metsä Groupilla ei yhtään.

Miinukselle valahtaneisiin toimintoihin kuuluivat myös Metsä Groupin pehmo- ja keittiöpaperit. Hämälä laittoi syytä etenkin Euroopan energian hinnan nousulle, jota hän kutsui energiakriisiksi.

Metsä Groupin puutuoteteollisuus kannatti vaivaisesti, mutta sellun ja sahatavaran hinnannousu ja kartongin hyvänä jatkunut veto siivittivät yhtymän kokonaisuudessaan ennätyksiin sekä liikevaihdossa että tuloksessa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa