Ministeri Essayah torjui hirviehdotukset – vastauksessa erikoisia väitteitä

Keskipohjalaiset metsänomistajat vaativat viime kesänä ripeitä muutoksia hirvipolitiikkaan ja kirjelmöivät aiheesta maa- ja metsätalousministeriöön. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd) hylkää metsänomistajien tekemät muutosehdotukset viime vuoden lopulla lähettämässään vastauksessa.

Keskipohjalaiset metsänomistajat ehdottivat muutoksia hirvikannan säätelyjärjestelmään ja metsästykseen sekä tutkimusta ylisuuren hirvikannan kansantaloudellisesta vaikutuksesta.

”Kovin oli pehmoinen vastaus. Ei siinä ollut mitään konkreettista. Pukki kaalimaan vartijana on perusongelma. Se ei ole niin sanottua hyvää hallintoa, vaan suorastaan rakenteellista korruptiota”, sanoo kokkolalainen metsätalousyrittäjä  Timo Lankila, yksi ministerille kirjelmöineistä metsänomistajista.

Lankila viittaa siihen, että hirvenmetsästysjärjestelmässä on riistanäkökulmasta tuplavarmistus: metsästäjien edustajat päättävät enemmistönsä voimin alueellisissa riistaneuvostoissa hirville tavoitekannan ja metsästysseurat päättävät lupahaullaan kaadettavien hirvien määrän samoin kuin pankkilupien käytöstä.

”On muodostunut kulttuuri, jossa on totuttu menemään saalis edellä aiheutetuista haitoista välittämättä. Nyt on aika laskea tälle leikille hintalappu ja muuttaa lainsäädäntöä siten, että ongelma saadaan viimein kuriin”, Lankila sanoo.

Miljoonien kustannukset eivät kiinnosta

Metsänomistajat ehdottivat, että kaatojen tulisi kohdistua nykyistä paremmin vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin ja pahimmille hirvituhoalueille. Essayah pitää uusien metsästysmenetelmien luomista kannatettavana, mutta ei ehdota vastauksessaan asian edistämiseksi mitään konkreettista.

Metsänomistajien ehdotus hirvien taloudellisten vaikutusten tutkimisesta ei ota tuulta alleen. Ministerin vastauksessa viitataan kahteen tutkimukseen, joissa kummassakaan ei ole selvitetty hirvien kansantaloudellisia vaikutuksia.

Lankila kertoo itse arvioineensa julkisista lähteistä, että ylisuuren hirvikannan kustannukset ovat kaikkiaan yli miljardi euroa.

”Olen arvioinut, että hirvijahdissa kaadetun yksilön kustannus yhteiskunnalle on 30 000 euroa”.

Ministeri Essayah toteaa vastauksessaan, että ”metsästäjistä noin 40 prosenttia on maanomistajia ja perheineen he omistavat noin 9,6 miljoonaa hehtaaria metsää.” Tämä on Lankilan mukaan matemaattinen mahdottomuus, kun Suomen yksityismetsien kokonaispinta-ala on Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan 11,8 miljoonaa hehtaaria.

Kantaa alemmas ja aaltoilulle loppu

Lankilan mukaan hirvien aiheuttamat metsätuhot vaikuttavat metsiin hyvin monella tapaa. Puhutaan sekä kuutioista, puun laadusta että metsäluonnon monimuotoisuudesta.

”Täällä Keski-Pohjanmaalla on hyvin vaikea löytää nuorta tervettä haavikkoa mistään. Haavat ja pihlajat kalutaan taimikkovaiheessa.”

Lankila on kulkenut raivaussahan kanssa 30–40 vuotta neljässä eri maakunnassa, joten ”jonkinlaista käytännön näkemystä on kertynyt”. Hänen mukaansa mäntytaimikoissa ainoa keino on sahata kaikki lehtipuunvesa pois, jolloin hirvet eivät tule niin herkästi männyntaimia syömään.

Jos jossakin notkossa koivua on, sieltä on Lankilan mukaan männyntaimetkin syöty, vaikka männyt eivät ole edes jääneet koivujen varjoon.

”Hirvet vaikuttavat tätäkin kautta luonnon monimuotoisuuteen, että lehtipuusekoitusta ei pysty jättämään taimikkoon, vaikka haluaisi”, Lankila sanoo.

Hänen mukaansa yksi perusongelmista on aaltoileva hirvikanta.

”Kun kantahuippuja aina tulee, sen sukupolven männiköt ovat mennyttä.”

Jos nykyisestä hirvikannasta leikattaisiin noin kolmannes ja kanta pidettäisiin tasaisesti tällä alemmalla tasolla, metsätalous voisi Lankilan mukaan kestää kyseisen hirvimäärän.

Ministerin vastauksessa erikoisia väitteitä

Ministeri Essayahin allekirjoittamassa vastauksessa väitetään, ettei mikään yksittäinen ryhmä voisi päättää hirvikannan tavoitetasosta muita kuulematta ja huomioimatta. Kuitenkin metsästäjäenemmistön toiminta on kyseenalaistettu monta kertaa hirvikantatavoitteista päättävissä alueellisissa riistaneuvostoissa.

Esimerkiksi viitisen vuotta sitten Pohjanmaalla metsänomistajien edustajat kritisoivat rajusti riistaneuvostojen päätöksiä ja kuvailivat neuvostojen toimintaa huonoksi teatteriksi.

Vuonna 2022 pohjoiskarjalaiset metsänomistajat kantelivat hirvijärjestelmästä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Metsänomistajien mukaan riistahallinnon tapa säädellä riistakantoja rikkoo perustuslakia. Oikeusasiamies hylkäsi kantelun.

Ministeri Essayahin metsänomistajille antamassa vastauksessa väitetään, että ”hirven biologinen hyvinvointi vaatii kannantiheydeksi kolmisen hirveä tuhatta hehtaaria kohden”. Luonnonvarakeskuksen hirvitutkija Jyrki Pusenius arvioi Metsälehden haastattelussa vuonna 2018 (Metsälehti 15/2018) eri lukeman.

Puseniuksen mukaan absoluuttista lukemaa luonnon näkökulmasta elinkelpoiselle hirvikannalle on vaikea sanoa, mutta pitkällä aikavälillä elinkelpoiseksi hirvitiheydeksi riittäisi monin paikoin jonkin verran päälle kaksi hirveä tuhannella hehtaarilla.

Hirviehdotuksia tehneitä metsänomistajia kehotetaan myös tutustumaan hirvivahinkoa vähentäviin metsänhoitokeinoihin. Näiden keinojen lähteeksi mainitaan ministerin vastauksessa raportti, jossa esitettyjä metsänhoitokeinoja Metsälehden haastattelemat tutkijat ovat pitäneet vähintään kyseenalaisina.

Vahinkojen vähentämisen sijasta keinot voivat tutkijoiden mukaan lisätä tuhoriskiä ja tuoda kasvutappioita puustolle.

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd) vastaus 6.11.2025 metsänomistajille kokonaisuudessaan:

Kiitos laajasti metsänhoidon ja hirvikannanhoidon ristiriitoja kuvanneesta viestistänne. Pahoittelen vastaukseni viipymistä. Inhimillisen virheen vuoksi viesti oli jäänyt huomiotta.

 Meillä maa- ja metsätalousministeriössä on tavoitteena tukea riistakonfliktien hallintaa ja toisaalta metsien kestävää hoitoa ja käyttöä erilaisin toimenpitein.

Petteri Orpon hallitusohjelman (16.6.2023) kirjauksessa olemme tunnistaneet metsien ja metsänomistajien arvon todeten ”Terveet, kasvavat metsät luovat työtä, hyvinvointia ja hillitsevät ilmastonmuutosta. Maan- ja metsänomistaja on itse paras päättämään omaisuutensa hoidosta ja käytöstä. Suomalainen maa- ja metsätalous pohjautuu perhe- ja yksityisomistukseen sekä pitkäjänteiseen, ylisukupolviseen osaamiseen ja omaisuudesta huolehtimiseen.” Hallitusohjelmassa myös lupaamme ”Metsänomistajan päätösvaltaa metsien käytössä vahvistetaan. Omaisuuden suojaa kunnioitetaan, ja se huomioidaan aiempaa paremmin myös lunastuslainsäädäntöä uudistamalla. Metsien käyttö pohjautuu aktiiviseen ja monitavoitteiseen metsänhoitoon Kansallisen metsästrategian 2035 mukaisesti.”

Kansallisen metsästrategian 2035 toimeenpanossa edistetään muun muassa metsien sekapuustoisuutta, ja sen osana kehitetään keinoja hirvieläinkantojen tehokkaampaan säätelyyn metsien puulajivalikoiman monipuolistamiseksi ja toisaalta metsien kestävää hoitoa ja käyttöä. 

 Suomessa metsien omistajuus on perheomistajavaltaista. Maan- ja metsänomistajia on hyvin pienistä hyvin suuriin ja heillä on hyvin monenlaisia tavoitteita metsänomistukselleen. Tästä syystä ryhmän äänikään ei ole yhtenäinen, vaan esimerkiksi hirvieläinten verotussuunnittelun sidosryhmäkuulemisissa se hajautuu omistajuuden lailla. Metsästäjistä noin 40 prosenttia on maanomistajia ja perheineen he omistavat noin 9,6 miljoonaa hehtaaria metsää.

Metsä on monelle omistajalleen sijoitus. Metsätalouden riskejä kasvattavat hirvivahinkojen lisäksi parhaillaan esimerkiksi ilmastonmuutos sekä tuholaishyönteisten sekä tautien tuhot. Kaikista näistä riskeistä ainoastaan hirvien aiheuttamien vahinkojen taloudellista vaikutusta korvataan valtion varoista. Riistavahinkolaissa on säädetty hirvivahinkojen tuki- ja korvausjärjestelmä metsänomistajan vahinkoriskeille tavalla, jota yhteiskunta ei juuri muulle sijoitustoiminnalle aiheutuville riskeille tarjoa.

 Hirvikannan hoito ja verotus

Vuonna 2014 vahvistettu hirvikannan hoitosuunnitelma on keskeinen riistapolitiikan toimeenpanon väline, jonka tavoitteena on ollut vakaan ja rakenteellisesti tasapainoisen hirvikannan luominen. Tällä vuosituhannella hirvikanta on laskenut noin puoleen 2000-luvun alun huippuvuosistaan. 

Suomi on jaettu 59 hirvitalousalueeseen, joita käytetään hirvikannan tavoitteiden asettelussa ja seurannassa. Nykyjärjestelmässä alueelliset riistaneuvostot asettavat hirvitalousaluekohtaiset hirvikannan tavoiteraamit kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Asetettavia tavoitteita ovat kannan tiheys sekä sukupuoli- ja ikäjakauma.

Hirvikannan tavoitekoko on määritelty yksilöiksi /1000 ha. Hirven biologinen hyvinvointi vaatii kannantiheydeksi kolmisen hirveä / 1000 ha. Varsinaisesti ainakaan tämän alle jäävää verotusta ei ole mahdollista tehdä, koska metsästystä voidaan metsästyslain 26 § mukaisesti harjoittaa ainoastaan hirvieläinkantaa vaarantamatta. Samalla luvanmyöntäjän on toki huolehdittava, että vahingot pysyvät kohtuullisella tasolla. Osalle hirvitalousalueista on kuitenkin riistaneuvostoissa asetettu edellä mainittua korkeampia talvikannan tavoitetiheyksiä, ja osalla alueista asetetut tavoitetiheydet ylittyvät metsästyksestä huolimatta. Tällä on paikallisesti hirvivahinkoriskiä kasvattavia seurauksia sekä vaikutusta metsänomistajien päätöksentekoon esimerkiksi puulajivalinnoissa. Niiden alueiden osalta, joissa tavoitetiheydet ylittyvät voidaan edistää hirvikannan hienoista pienentämistä. Pyyntilupia ei ole mahdollista myöntää enempää mitä niitä on haettu, eli tässä mielessä verotuksesta valinnan tekevät viimekädessä myös pyyntiluvanhakijat. Yksittäisen pyyntiluvanhakijan maltillinen verotusratkaisu ei kuitenkaan yksin määritä verotuksen tasoa; hirvien luontaisella vuosittaisella elinalueella eli hirvitalousalueella lupia hakee aina useita seuroja tai yhteislupia.

Hirvikantaa säädellään pääasiassa metsästyksellä ja ilman metsästystä hirvikanta olisi paljon nykyistä suurempi. On huomattava, että metsästettävyys vaatii niin käytännössä kuin teoriassakin metsästettävän kokoista eläinkantaa.

 Hirvivahinkojen ehkäiseminen ja korvaaminen

Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen käytetään metsästäjien hirvieläimistä maksamia pyyntilupamaksuja. Maa- ja metsätalousministeriö myöntää vuosittain noin 300 000 euroa avustusta Suomen riistakeskukselle käytettäväksi hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Määrärahalla hankitaan mm. syönninestoainetta, hirvinauhaa, riista-aitaa tolppineen, sähköaitoja arvokkaiden erikoisviljelmien suojaamiseen. Lisäksi määrärahaa käytetään myös vahinkojen ehkäisyyn liittyvään suojausmenetelmien kehitykseen ja kokeilutoimintaan sekä rakenteiden kunnon ja toimivuuden valvontaan.

Metsäkeskus käsittelee riistavahinkolain nojalla korvattavien hirvieläinten metsille aiheuttamien vahinkojen vahinkoilmoitukset ja tekee korvauspäätökset.

Lainsäädännöllisestikin vahinkoja on pyritty torjumaan hirvenmetsästysaikaa laajentamalla mahdollistaen alkukaudesta viljelmille tapahtuvien vahinkojen ehkäisy vahtimismetsästyksellä, tokikaan tämä ei metsävahingoissa auta.

Vahinkojen ehkäisyssä yhdeksi tehokkaaksi keinoksi on koettu Suomen riistakeskuksen kautta tuettuun hintaan metsänomistajien hankittavissa oleva Trico-syönninestoaine, jonka levittäminen toki edellyttää maanomistajalta rahallisen panostuksen lisäksi omaa aktiivisuutta ja työpanosta. Riistakeskuksen hirvitalousaluesuunnittelijat tukevat maanomistajia vahinkojen ehkäisykeinojen löytämisessä ja estomateriaaleja toimittaen. Viimesijaisena keinona erityiskohteilla käytetään aitaamista.

Riskien hallinnassa on myös edelleen soveltuvaa materiaalia ministeriön rahoittaman Sorkka -hankkeen loppuraportti sekä 2018 julkaistu Metsänhoitokeinot hirvivahinkojen vähentämisessä -opas.

 Kehittämisehdotukset

Tuotte kirjeessänne esiin myös kolme kehittämisehdotusta, joiden osalta totean seuraavaa:

Ehdotuksessa 1 esitätte, että metsästysoikeudenhaltijan tulee voida päättää hirvikannan tasosta. Kukaan yksittäinen merkittäväkään maanomistaja ei omista kokonaisen hirvitalousalueen laajuista maa-aluetta. Nykyisellään suunnitelma hirvikannan verotustasosta on säädetty laadittavaksi laajapohjaisten sidosryhmäkuulemisten perusteella alueellisessa riistaneuvostossa, jossa on edustus myös viljelys-, liikenne- ja elinkeinopuolen edustajista. Ministeriö ei näe mahdollisena, että yksittäinen ryhmä voisi päättää hirvikannan tavoitetasosta muita kuulematta ja huomioimatta. Verotussuunnittelun lisäksi hirvikannan kokoa määrittävät osaltaan hirvieläimen pyyntilupapäätökset, joiden tekeminen edellyttää julkisen vallan käyttöä.

Hirviverotussuunnittelu tiheystavoitteineen ohjaa pyyntilupien hakemista ja myöntämistä, mutta viimekädessä lupaviranomaisena Suomen riistakeskus on velvollinen ottamaan metsästyslain 26 §:n mukaisesti huomioon sekä vahinkojen pysymisen kohtuullisella tasolla, että hirvieläinkantojen vaarantumattomuuden.

 Kehittämisehdotuksen 2 osalta totean, että kuvattua tutkimusta on Suomessa tehtykin, mm. vuonna 2015 Luonnonvarakeskuksen Hirvi, metsästys ja metsätalous metsänomistajan näkökulmasta -julkaisu (Petäjistö, M. & Matala, J.) sekä Metsätieteen aikakauskirjan 2020 artikkeli Hirvieläintuhot muuttuvassa ilmastossa (Matala, J.).

 Kehittämisehdotuksen 3 mukainen toiminta on nykyisessä järjestelmässä mahdollista pyyntiluvansaajille myönnetyillä niin kutsutuilla pankkiluvilla. Hirven talviaikainen ravinnonkäyttö kohdistuu puihin ja pensaisiin, joten metsävahinkoja aiheutuu erityisesti silloin. Näillä verotussuunnitelman päälle myönnetyillä luvilla on mahdollista hoitaa talviaikaisia hirvitihentymiä aina metsästysajan loppuun, 15.1. asti, olettaen, että luvansaajalla on haettuna sekä edelleen käytössään vapaita pankkilupia.

Metsästysajan ulkopuolella äärimmäisenä keinona kysymykseen voi tulla poikkeusluvalla tapahtuma ongelmayksilön poistaminen. Pysyväisluonteinen ratkaisu poikkeuslupien käyttö ei voi olla, sillä poikkeusluvassa arvioitava muu tyydyttävä ratkaisu on metsästysaikainen pyyntiluvin tapahtuva hirvenpyynti. Nykyisellään luvan myöntäjä ei voi päätösehdoissa velvoittaa kohdistamaan pyyntilupia alueellisesti, mutta päätöksen sanamuodoilla verotusta voidaan pyrkiä ohjaamaan vahinkokohteille ja riskialueille.

Kokonaisuutena ehdotustanne vahinkoa aiheuttavien yksilöiden uusien ja ennakkoluulottomien metsästysmenetelmien ja tapojen luomisesta voi pitää kannatettavana. Edelleen on tarpeen kehittää ja viedä käytäntöön menetelmiä, joilla metsien talouskäyttöä ja hirvieläinkantojen hallintaa sovitetaan entistä paremmin yhteen.

 Hirvellä on sija suomalaisessa metsäekologiassa. Olen kuitenkin kanssanne samaa mieltä siitä, että hirvikanta ei saa aiheuttaa metsien monimuotoisuudelle ja metsänhoidolle kohtuutonta haittaa.

Ystävällisesti,
Sari Essayah

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.