Miten pärjäsi tubettaja konekuskina?

Suosittujen pelivideoiden tekijä kokeili metsäkoneen ohjaimia.

Tubettaja Aleksi Koli kuvaa ja editoi itse videonsa. Tavallisesti videossa on kaksi kuvaa: isommassa kuvassa näkyy peli, jota Koli pelaa ja pienemmässä ruudussa on kuva hänestä itsestään pelaamassa ja kommentoimassa peliä.
Tubettaja Aleksi Koli kuvaa ja editoi itse videonsa. Tavallisesti videossa on kaksi kuvaa: isommassa kuvassa näkyy peli, jota Koli pelaa ja pienemmässä ruudussa on kuva hänestä itsestään pelaamassa ja kommentoimassa peliä.

Nykyaikaisen metsäkoneen ohjaimisto muistuttaa lasten ja nuorten suosimien tietokone- ja konsolipelien ohjaimia. Kaatokoneen eli moton ohjaaminen on siis varmasti helppoa ahkeralle pelaajalle, vai onko?

Tätä testasi joulukuun alussa Aleksi Koli, joka julkaisee suosittuja pelivideoita internetin videopalvelusivusto Youtubessa.

”Puut kaatuivat sinne, minne niiden pitikin. Onnistuneesti meni”, Koli kertoo.

Hankalinta oli hänen mukaansa metsäkoneen ohjaimien nappien määrä. Niitä on enemmän kuin normaaleissa peliohjaimissa.

”Nappeja oli kolmessa eri kerroksessa. Se vei aikaa, että sai sormet osumaan kohdilleen joka vaiheessa.”

MrJallu101

Koli on niin sanottu tubettaja. Hän tekee Youtubeen pelivideoita nimimerkillä MrJallu101. Kolin Youtube-kanavalla on yli 200 000 seuraajaa.

Metsäkoneen testauksesta kertova video keräsi viikossa 68 000 näyttökertaa. Kolin mukaan tämä on normaali määrä.

”Videosta tulleita kommentteja on ollut mukava seurata. Testistä on tullut positiivista palautetta ja myös sellaisilta ihmisiltä, jotka opettelevat itse parhaillaan metsäalaa.”

19-vuotiaan Kolin haastoi metsäkoneen ohjaimiin Suomen Metsäyhdistys. Koli harjoitteli metsäkoneen ohjaamista ensin kolmen tunnin verran simulaattorissa.

Metsäkonesimulaattorin ja oikean koneen suurin ero on tubettajan mukaan se, että oikeassa koneessa näkee päätä kääntämällä ympärilleen.

Karjalan murretta

Koli on tehnyt videoita vuodesta 2011 lähtien. Videoiden teko alkoi, kun hän seurasi Youtubessa muita pelaajia ja osallistui omalla videollaan toisen pelaajan järjestämään kilpailuun.

Tubettaja arvelee, että suosion taustalla on oma persoona.

”Karjalan murre tulee esille videoissa, ja sekin saattaa kerätä katsojia”, Joensuusta kotoisin oleva Koli kertoo.

Tubettaminen on ollut Kolin päähomma lukion jälkeen. Talvella alkaa armeija, joten silloin videoiden teko jää hetkeksi vähemmälle.

Mutta voisiko videonikkari kuvitella työskentevänsä yksin pimeässä metsässä metsäkoneen hytissä?

”Arvostus metsäalaa ja metsätöitä kohtaan nousi suuresti tämän kokemuksen myötä. Metsäkoneella tehtävän työn tarkkuus on älytöntä.”

Julkaistu Metsälehdessä 24/2017.

Kommentit (1)

  1. harrastelija

    Tuo nappulatekniikan hallinta ei ollut mitenkään yllätys! Toinen asia on sitten metsän perustietous ja koneiden rakenne, huollot ja korjaaminen metsässä tapahtuvien tilanteiden mukaan yksikseen.

    Varmaankin Kolista tulsi hyvä motokuljettaja, kun nämä perusasiat opettelisi nappulatekniikan lisäksi. Laitoin 16 v pojan pojan yksinkertaisen esiohjatun tr-metsäkärryn kuormaamiseen pihalla. Homma luontui, mutta kovin hitaasti vaikka tietsikka on hyvin hallinnassa.
    Metsään meno on sitten aivan eri asia.

Tekniikka Tekniikka

Kuvat