Paksu ei ole vanha

Suomen metsiin on tullut lisää nuoria mäntyjä ja järeitä puita, muttei puuvanhuksia.

Etualalla siemenpuuasentoon hakattua männikköä Ylä-Lapissa. (Kuva: Sami Karppinen)
Etualalla siemenpuuasentoon hakattua männikköä Ylä-Lapissa. (Kuva: Sami Karppinen)

Suomen metsien mittauksia eli valtakunnan metsien inventointeja on tehty jo 100 vuoden ajan. Keski- ja Pohjois-Suomessa merkittävin muutos kuluneen sadan vuoden aikana on ollut pienten ja keskikokoisten mäntyjen määrän kasvu.

“Tämä on seurausta vanhojen, puuntuotannon näkökulmasta heikkokasvuisten metsien uudistamisesta, runsaista soiden ojituksista ja aiempien kuusimaiden uudistamisesta mäntymetsiksi”, Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Pekka Nöjd kertoo.

Etelä-Suomessa suuri muutos on ollut puuston järeytyminen. Rinnankorkeusläpimitaltaan yli 40 senttiä paksuja kuusia on nyt etelässä yli kaksikymmenkertainen määrä 100 vuoden takaiseen verrattuna.

“Kookkaat puut ovat sahateollisuuden lisäksi hyödyllisiä metsien monimuotoisuudella, mutta myös vanhoilla puilla on merkittävä rooli uhanalaisten lajien elinympäristönä.”

Vaikka järeiden puiden määrä on kasvanut, vanhojen ei. Vanhojen, vähintään 150-vuotiaiden puiden määrä on 1970-luvulta lähtien vähentynyt pohjoisessa, lisääntynyt etelässä ja maan keskiosissa. Kokonaismäärä on hieman pienentynyt 40 vuodessa.

“Vanhat puut ovat keskimäärin melko pienikokoisia. Yleisin kokoluokka Lapin vanhoilla puilla on noin 15 sentin rinnankorkeusläpimitta.”

60 %

Nykypuuston tilavuudesta on metsissä, jotka on perustettu ennen avohakkuiden valtakauden (vuodesta 1964 eteenpäin) alkua.

12–37 vuotta

Nuorten puiden kasvunopeus on kiihtynyt huomattavasti viimeisen 50 vuoden aikana. Nykyisin puut saavuttavat 15 sentin läpimitan 12–37 vuotta aiemmin kuin 1970-luvulla.

Kommentit (1)

  1. Johtuuko se ikäluokkien voimakkaasti vähenevä kasvu missä määrin leveistä ajourista ja metsäojista? Mitenkä metsäteiden ja varastojen kasvua vähentävä vaikutus on huomioitu ? Metsäautoteiden varsilla olen nähnyt, mittasin auton mittarilla, yli 300 metriä pitkän varastoalueen johon oli puut varastoitu ja viety pois.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat