Pieleen meni – Metsänomistamisen 7 yleisintä virhettä

Unohdettuja taimikoita, turhaa nuukailua, myöhäisiä harvennuksia ja pitkiä kiertoaikoja. Metsälehti selvitti metsänomistajien yleisimmät virheet. Peruuttamattomia ne eivät ole, mutta taloudellisia tappioita niistä syntyy. Juttu on maaliskuulta 2017.

  (Kuvaaja: Seppo Samuli)
(Kuvaaja: Seppo Samuli)

Melkein täytyy mennä kyljittäin, että mahtuu”, metsänhoitoyhdistys Karhun metsäasiantuntija Marita Säämäki puhisee työntäessään tiuhassa kasvavia hieskoivuja pois tieltään.

Siellä täällä koivujen seassa kasvaa yksittäisiä mäntyjä ja jokunen kuusi. Nakkilassa Satakunnassa sijaitsevaan metsikköön istutettiin kolmisenkymmentä vuotta sitten männyntaimet. Ne eivät kuitenkaan lähteneet kunnolla kasvuun, joten niiden tilalle on tullut hieskoivuja.

Raivaussahaa Säämäki ei usko metsikön nähneen koskaan, vaikka raivausta olisi kaivattu jo kauan sitten.

”Jos metsikkö olisi hoidettu kunnolla, olisi siitä saatu jo ensiharvennustulot. Nyt päätehakkuutulot ovat siirtyneet kymmenen vuotta eteenpäin ja tukkisaanto on pienentynyt huomattavasti. Hieskoivusta ei tukkia tule”, Säämäki sanoo.

Tällaisia metsiköitä Suomessa riittää. Silloisen Metsäntutkimuslaitoksen, nykyisen Luonnonvarakeskus Luken vuosina 2009–2013 tekemän valtakunnan metsien 11. inventoinnin mukaan metsissämme on 750 000 hehtaaria taimikonhoitorästejä ja 800 000 hehtaaria ensiharvennusrästejä. Vuonna 2014 taimikonhoitoa ja ensiharvennuksia tehtiin Luken mukaan kumpaakin 165 000 hehtaarilla.

Jos metsäalan asiantuntijoilta kysytään, ei metsässään juuri pahempaa virhettä voi tehdä kuin lykätä taimikonhoitoa tai jättää se kokonaan tekemättä. Tätä mieltä ovat niin Säämäki kuin Luken erikoistutkija Saija Huuskonen, Tapion puuntuotannon asiantuntija Arto Koistinen, professori ja puuntuottaja Matti Kärkkäinen ja Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.

”Taimikonhoidon vaikutukset ulottuvat kauas. Kun metsät hoitaa hyvin alkuvaiheessa, pelastaa se aika paljon koko kiertoajalla”, sanoo Huuskonen.

1. Varhaisperkaus unohtuu

Taimikonhoito jaetaan taimikon varhaisperkaukseen ja taimikonharvennukseen.

Varhaisperkauksessa uudistusalalta poistetaan kasvatettavien puulajien kanssa kilpailevaa puustoa. Varhaisperkauksen ajoitus riippuu kasvupaikasta. Etelä-Suomessa sen aika on rehevillä kasvupaikoilla muutama vuosi istutuksen jälkeen, karummilla kasvupaikoilla viidestä seitsemään vuotta istutuksen jälkeen.

Mitä tapahtuu, jos varhaisperkaus viivästyy tai jää tekemättä?

”Rehevimmillä kasvupaikoilla istutustaimet voivat pahimmillaan jäädä kokonaan heinän ja lehtipuuvesakon jalkoihin. Se on sama kuin istutusta ei olisi tehty ollenkaan, raha vain meni”, Koistinen sanoo.

Tällä on merkitystä, sillä metsänuudistamiseen kuluu maanmuokkauksineen ja istutuksineen helposti tuhat euroa hehtaarilta.

Remeksen mukaan jo varhaisperkauksen myöhästyminen voi aiheuttaa sen, että kolmannes metsän koko kiertoajan aikaisesta tuotosta jää saamatta. Taimien kasvu taantuu, kun niillä ei ole riittävästi tilaa, ja osa viljellystä puulajista tuhoutuu ja korvautuu vähempiarvoisilla puulajeilla.

Huuskonen arvioi, että taimikon varhaishoitotoimenpiteet jäävät tekemättä, sillä harva metsänomistaja hyötyy niistä itse. Metsän kasvu on niin hidasta, että hoitamastaan taimikosta saa korkeintaan ensiharvennustulot.

”Metsänhoidossa pitää nähdä pitkälle tulevaisuuteen. Ei kannata tuijottaa pelkästään yhtä kuviota, vaan katsoa tilannetta tilatasolla. Metsänhoidon merkitys konkretisoituu silloin paljon paremmin”, Huuskonen sanoo.

Hän arvioi, että taimikon alkuvuosien nopea kehitys myös yllättää monen. Samaa sanoo Kärkkäinen.

”Metsään on syytä mennä silloin, kun metsäammattilainen sanoo, ettei taimikonhoidolla ole vielä kiirettä”, hän toteaa.

2. Taimikonharvennus viivästyy

Harvennusta taimikko kaipaa siinä vaiheessa, kun taimet ovat kasvaneet muutaman metrin mittaisiksi. Taimikonharvennuksessa taimikosta poistetaan huonolaatuisia ja liian tiheässä kasvavia puita.

Taimikonharvennukset tehdään usein myöhässä. Seuraukset ovat samansuuntaiset kuin varhaishoidon laiminlyönnissä: taimien kasvu taantuu, puuston kiertoaika pitenee ja kiertoajan kuluessa saatavat tulot pienenevät. Mitä kauemmin taimikonharvennuksen kanssa viivyttelee, sitä vaikeampaa ja kalliimpaa sen teko on.

”Seuraukset näkyvät ensiharvennusvaiheessa. Ainespuuta ei tule, vaan puut hakataan energiapuuksi”, Markku Remes sanoo.

Taimikonharvennuksessa on yleistä, että virheitä tulee myös työtä tekevälle. Yleisimpiä virheitä on, että taimikkoa ei malteta harventaa riittävän harvaksi.

”Puuston pitäisi taimikonharvennuksen jälkeen selvitä ensiharvennukseen asti, mutta yleensä puusto jää liian tiheäksi. Tiheydellä ei ole väliä, jos taimikon käy harventamassa myöhemmin uudelleen. Sitä, että joku oikeasti palaisi tiheäksi jääneeseen taimikkoon, näkee kuitenkin harvoin”, Remes sanoo.

Taimikonharvennuksessa kannattaa hänen mukaansa noudattaa Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksia. Niiden mukaan kuusikossa tulee taimikonharvennuksen jälkeen olla 1 800–2 000 tainta hehtaarilla, männikössä 2 000–2 200 ja rauduskoivikossa 1 600.

Toinen taimikkoaan harventavan virhe on, että lehtipuustoa jätetään liikaa. Havupuita nopeakasvuisemmat lehtipuut jättävät havupuut nopeasti varjoonsa.

”Lehtipuita on syytä jättää maltillisesti. Niitä tulee kuitenkin koko ajan lisää. Ne ovat niin nopeakasvuisia, että saavat kyllä havupuut kiinni”, Tapion Arto Koistinen sanoo.

 

Marita Säämäki katselee sekametsiköksi muuttunutta istutusmännikköä.
Marita Säämäki katselee sekametsiköksi muuttunutta istutusmännikköä. Jos metsikkö olisi hoidettu ajallaan, olisi sieltä Säämäen mukaan saatu jo ensiharvennustulot. (Kuva: Seppo Samuli)

3. Harvennus vanhassa kuusikossa

Siinä, missä taimikonhoidon laiminlyöminen on metsäalan asiantuntijoiden mukaan virheistä suurin, ei virhelistan kakkossijalle löydy yhteistä ehdokasta.

Matti Kärkkäisen mielestä virhelistan kärkisijoilla ovat myöhäiset harvennukset. Ne ovat hänen mukaansa kohtalokkaita varsinkin kuusikoissa.

”1970-luvulla tein itsekin toisia ja kolmansia harvennuksia varttuneissa kuusikoissa. Ne virheet korjattiin muutaman vuoden kuluttua avohakkuilla”, hän sanoo.

Yli 60 vuoden ikäiset kuusikot eivät Kärkkäisen mukaan tahdo kestää harventamista. Niiden juuristot ja neulaset eivät sopeudu kasvutilan ja valoisuuden lisääntymiseen. Jos harvennusta seuraa pari kuivaa ja kuumaa kesää, on hyönteis- ja myrskytuhojen riski suuri. Tappiot voivat silloin nousta tuhansiin euroihin hehtaarilla.

Metsäsuunnitelmissa näkee Kärkkäisen mukaan edelleen myöhäisiä kuusikoiden harvennuksia.

”Liian paljon luotetaan siihen, mitä laskennoilla osoitetaan. Jos eteläsuomalaisessa 60-vuotiaassa kuusikossa on puuta 250 kuutiota hehtaarilla ja metsäsuunnitelmassa lukee harvennus, kannattaa miettiä tarkkaan, mitä tekee. Jos puuta on yli 300 kuutiota hehtaarilla, harvennus ei kannata.”

4. Kiertoajat venyvät

Luken Saija Huuskonen puolestaan suomii metsänomistajia liian pitkiksi venyvistä kiertoajoista. Perinteinen ajattelumalli on, että jos rahantarvetta ei ole, uudistuskypsät metsiköt säästetään seuraavalle sukupolvelle. Taloudellista perustetta tälle ei Huuskosen mukaan ole.

”Pitkistä kiertoajoista aiheutuu vain taloudellista tappiota. Puuston kasvu ei hidastu heti merkittävästi, mutta talouden kannalta on merkitystä, saako tulot heti vai 20 vuoden päästä. Uudistuskypsän puuston lisäkasvu ei riitä kattamaan pidentyvää kiertoaikaa.”

Myös metsätuhojen riski kasvaa metsän vanhetessa.

5. Ojitus ajoitetaan ja toteutetaan väärin

Kärkkäinen lukee merkittävimpiin metsässä tehtyihin virheisiin myös kasvavien metsien kunnostusojituksen. Hänen mukaansa luontevin aika kunnostaa ojat on metsänuudistamisen yhteydessä.

”Metsänomistajille tulee herkästi huono omatunto, jos ojat ovat tukossa ja kasvavat sammalta. Sen sijaan, että katsoo ojia, kannattaa katsoa puiden latvuksia. Jos puut kasvavat hyvin, ovat ojat sivuseikka”, Kärkkäinen sanoo.

Hänen mukaansa kunnostusojituksesta on vain haittaa kasvavalle puustolle. Puihin tulee herkästi vaurioita, ja jos puustoa on parisataa kuutiometriä hehtaarilla, on haihdunta niin suurta, ettei kunnostusojituksesta ole hyötyä.

Metsäkeskuksen Markku Remeksen mukaan tyypillinen ojitukseen liittyvä virhe on myös se, ettei vesiensuojelusta huolehdita riittävästi. Ravinteiden kulkeutuminen ojitusalueelta ympäröiviin vesistöihin tulisi estää esimerkiksi kaivukatkojen ja lietekuoppien avulla.

”Ojia ei saa koskaan johtaa suoraan jokeen tai järveen. Lisäksi ojitusta ei tulisi tehdä keväällä, sillä vettä on silloin paljon liikkeellä”, Remes sanoo.

 

Nelikymmenvuotias männikkö olisi kaivannut harvennusta jo kauan sitten.
Nelikymmenvuotias männikkö olisi kaivannut harvennusta jo kauan sitten. Kasvupaikka on männylle liian rehevä, mutta juurikäävän takia paikalle ei voitu istuttaa kuusta. Mäntyjen mutkaiset rungot ovat Marita Säämäen mukaan seurausta siitä, että istutus on tehty paljasjuuritaimilla. (Kuva: Seppo Samuli)

6. Metsänhoito ei ole hallussa

Luken Huuskonen perää metsänomistajilta realistista suhtautumista siihen, miten paljon metsässään pystyy itse tekemään.

”Liian usein käy niin, että metsänhoitotöitä suunnitellaan monta vuotta, mutta lopulta aika ja resurssit eivät riitä töiden tekemiseen. Silloin työt jäävät helposti tekemättä.”

Huuskosen mukaan metsänhoito on usein myös turhan pienipiirteistä. Hän kehottaa katsomaan kokonaisuutta laajemmin: sen sijaan, että metsää hoidetaan kuvio kerrallaan, kannattaa esimerkiksi kaikki ensiharvennettavat kuviot hoitaa kerralla kuntoon.

”Pienipiirteinen näpertely nostaa metsänhoidon kustannuksia. Esimerkiksi alle hehtaarin uudistusalalla merkittävä osa maanmuokkauskustannuksista aiheutuu pelkistä koneiden siirtokuluista.”

Metsänhoitoyhdistys Karhun Marita Säämäen mukaan virhe voi syntyä myös siitä, että kulkee väärässä metsässä. Yhä harvempi metsänomistaja osaa hänen mukaansa lukea karttaa. Monella ovat myös metsäpalstan tilarajat hukassa.

7. Metsänuudistamiseen ei panosteta

Tapion Arto Koistisen virhelistan kärjessä ovat metsänuudistamiseen liittyvät virheet. Hänen mukaansa yksi metsänuudistamiseen liittyvä virhe on valita uudistamistapa hinnan perusteella. Metsänomistaja saattaa esimerkiksi valita luontaisen uudistamisen, vaikka sen edellytykset ovat huonot tai jättää tarvittavan maanmuokkauksen tekemättä.

”On hyvä olla kustannustietoinen, mutta metsänuudistamisen menetelmät pitää valita kasvupaikan perusteella. Kalliimman menetelmän käyttö on toki tyhmää, jos halvempi soveltuu paikalle”, Koistinen sanoo.

Saija Huuskosen mukaan myös puulajivalinnassa on parannettavaa. Tällä hetkellä valtaosa metsistä uudistetaan kuuselle – osa niistäkin, jotka sopisivat koivulle tai männylle.

Virheitä tapahtuu myös taimien säilytyksessä. Taimia saatetaan säilyttää suljetuissa laatikoissa auringonpaahteessa, vaikka ne pitäisi säilyttää avatuissa laatikoissa varjoisassa paikassa ja kastella päivittäin.

Säämäen mukaan uudistusaloilla näkee silloin tällöin myös väärin istutettuja taimia. Taimia istutetaan mättään sijaan mättään viereen ja taimen juuripaakun pinta jää näkyviin, vaikka sen päälle pitäisi tulla muutama senttimetri maata.

Aina ei voi tehdä oikein

Miten kohtalokkaita seurauksia metsässä tehdyillä virheillä on?

”Kaikki on suhteellista. Useimmat metsätalouden mokat pystyy korjaamaan kohtalaisin taloudellisin tappioin”, sanoo Kärkkäinen.

Samaa mieltä on Säämäki. Hänen mukaansa viimeistään luonto korjaa virheet, mutta siihen menee aikaa.

”Taloudellisesti on suuri ero, onko metsä päätehakkuukelpoinen 60 vai 120 vuoden iässä.”

Koistisen mielestä virheitä ei kuitenkaan kannata pelätä. Tekevälle niitä sattuu, mutta virheistä oppii.

Aina metsänhoitoa ei edes voi tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. Nakkilassa soratie vie vuonna 2011 riehuneen Tapani-myrskyn jälkeen istutettuun taimikkoon. Korkealle vyötärön yli ulottuvat vadelmapensaat peittävät lähes koko alueen. Vadelmapensaiden keskellä sinnittelee myrskyn kaatamien puiden tilalle istutettuja taimitassuin suojattuja kuusentaimia.

”Uudistusala olisi pitänyt muokata, mutta se on niin pieni, että maanmuokkaus olisi tullut liian kalliiksi. On täällä hyviäkin taimia, mutta niitä on liian harvassa”, Säämäki sanoo.

Metsissä näkyvät hänen mukaansa myös menneiden vuosikymmenten virheet. Vadelmapensaiden valloittaman uudistusalan lähellä nousee nelikymmenvuotias männikkö. Mäntyjen alla kasvavat käenkaalit kertovat, että paikka on männylle aivan liian rehevä.

”Puulajiksi valitiin juurikäävän takia mänty. Nykyään tänne istutettaisiin koivua”, Säämäki kertoo.

Monien mäntyjen tyvet ovat poikkeuksellisen mutkaisia. Näky on Säämäen mukaan samanlainen monessa muussakin paljasjuuritaimilla uudistetussa metsikössä. Nykyisten paakkutaimien aikana mutkilta vältytään.

Ammattilaisellekin sattuu

Kysyimme juttua varten haastatelluilta asiantuntijoilta, millaisia virheitä heille on heidän omissa metsissään sattunut.

”Taimikkoon jättää helposti liikaa puita. Sitä ajattelee toiveikkaasti, että kyllä ne mahtuvat kasvamaan. Välillä tulee mietittyä, onko järkevää yrittää hoitaa kaikki itse. Olisi hyvä antaa itselle lupa käyttää myös palveluja.”

Saija Huuskonen, Luke

”Nuorena tuli jätettyä taimikkoon hieskoivun kantovesoja. Ne kaadettiin myöhemmin. Vaikea sanoa, oliko niistä haittaa, mutta hyötyä niistä ei ainakaan ollut. Raivaussahan kanssa taas tuli harjoitteluvaiheessa vaurioitettua sellaisiakin taimia, jotka oli tarkoitus jättää kasvamaan.”

Arto Koistinen, Tapio

“Aloitin metsänomistamisen ja metsänhoidon vuonna 1973. Mokia on ehtinyt tulla joka vuosikymmenellä ja riittävästi. Taimikonhoitoja on lykkääntynyt ja varttuneita kuusikoita harvennettu. Toivottavasti olen oppinut mokistani.”

Matti Kärkkäinen, professori ja puuntuottaja

“Turvavälineistä kannattaa huolehtia. Harvensin pari vuotta sitten taimikkoa niin, että kypärä oli päässä mutta visiiri ylhäällä. Paksu oksa paukasi suoraan kasvoihin, ja piti lähteä terveyskeskukseen tikattavaksi. Nolo juttu. Taimikonhoidossa taas iskee herkästi nuukuus, ei malta ottaa tarpeeksi puuta pois.”

Markku Remes, Suomen metsäkeskus

”Metsässä ei tule käytyä ainakaan liian usein. Tuntuu, että myrskyjä on ollut viime aikoina niin paljon, että metsät pitäisi kiertää viikon välein. Myrskyn kaatamat puut olisi parempi hakea pois metsästä.”

Marita Säämäki, metsänhoitoyhdistys Karhu

Näin vältät sudenkuopat

Sijoita metsäsi kartalle.

Panosta metsänuudistamiseen.

Muista taimikonhoito.

Huolehdi ensiharvennuksesta.

Älä harvenna vanhoja kuusikoita.

Uudista metsät ajoissa.

Laita vesitalous kuntoon vasta metsänuudistamisen yhteydessä.

Päätä ajoissa, teetkö itse vai teetätkö.

Pyri hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia.

 

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 5/2016. Juttu on ehdolla vuoden 2016 jutuksi ammatti- ja järjestölehdissä Aikakausmedian Edit-kisassa.

Kommentit (2)

  1. Kannattaisi ehkä lukea Metsälehden keskustelupalstan aihe ”Hirveä tilanne” ehkä siitä selviää, miksi uudistus on itseltäni ja monelta muultakin epäonnistunut.

  2. On hämmästyttävää, että Suomessa metsänhoito on pääasiassa niin huonoa, vaikka tutkimusta on tehty yli 100 v ja neuvontaorganisaatioita piisaa.
    Jos hoitaisimme pois kaikki hoitorästit ensi vuonna, 5 v kuluttua metsämme kasvaisivat 50 % nykyistä enemmän ja tukkiosuus hakkuista olisi 10 – 20 % nykyistä enemmän.
    Jos hoitaisimmme metsiämme oikein hyvin, kestäviä hakkuita voisimme helposti tehdä tuplasti nykymenoon verraten parin kymmenen vuoden perästä.
    Ymmärtämättömyydestä puun kasvudynamiikkaan kertoo jopa tämän jutun kommentit, joissa edelleen puustoa ollaan jättämässä aivan liian tiukaksi harvennusten jälkeen.
    Itse tiedän omasta pitkästä kokemuksesta ja kymmenistä omista kokeilukuvioista intensiivisessä kasvatustavassamme, että 3. kehitysluokan valtapuu, jolla on täysipitkä latvus, tarvitsee täyteen kasvunopeuteen paljon suosituksia suuremman kasvutilan eli 5 m puuvälin / 400 r/ha. Kun kokoa valtapuilla alkaa olla yli 0,7 m3, oikea harvuus on 200 r/ha. Sillä harvuudella havupuut voivat kasvaa alle 100 vuodessa 2-3 m3:n kokoiseksi eli puumäärässä 400 – 600 m3/ha.

    Meillä on Sahalan Kartanossa lupaavia kokemuksia myös iäkkäiden (n. 60-80 v) hyvälatvaisten kuusikoiden väljennyksistä 200 runkoon/ha ja sitä heti seuraavasta lannoituksesta, joilla neulasisto on saatu parissa vuodessa tuuhettumaan ja kasvu elpymään ja näin metsikkö kasvamaan ilman kustannuksia pelkästään tukkia.
    Iäkkään metsikön väljennys on tietenkin tarkkaa puuhaa ja jutussa mainitutu tuhot voivat uhata, jolloin päätehakkuu on heti ohjelmassa.

    Kirjanpainajista ei ole haittaa, jos valtapuuston latvusto on elinvoimainen ja tuuhea ja harvennusten jälkeen tai kuivina vuosina kuviolla pidetään muutamia tuoreen kuusen pyyntipuukasoja keväällä juhannukseen asti.

    Korkean pohjaveden sietäminen (eli huono ojitus) varttuneessakin metsikössä on typeryyttä, sillä veden täyttämä tai liian märkä maa syksystä seuraavaan kevääseen vahingoittaa maanalaista elämää, jolla seuraavana kesänä mineraalit pitäisi mobilisoida ja typpi sitoa puun käyttöön.

Metsänomistus Metsänomistus