”Siinä sitten sähköt häviää”

Sähkölinjojen vierustojen lahoja puita kannattaa tarkkailla, sanoo verkostoasentaja Jari Vidgren.

Lumiset puut ja tuulet voivat vielä aiheuttaa sähkökatkoja tänä talvena. Voimatelin Jari Vidgren ja Olli Hakkarainen poistivat sähkölinjaa kohti kallistuneita kuusia Kuopion Vehmersalmella tammikuun lopussa. (Kuvaaja: Matias Honkamaa)
Lumiset puut ja tuulet voivat vielä aiheuttaa sähkökatkoja tänä talvena. Voimatelin Jari Vidgren ja Olli Hakkarainen poistivat sähkölinjaa kohti kallistuneita kuusia Kuopion Vehmersalmella tammikuun lopussa. (Kuvaaja: Matias Honkamaa)

”Tässä työssä pitää pystyä työskentelemään ulkona, pimeässä ja korkealla. Sähkön vaara on myös aina muistettava. Pylväistä voi pudota. Itsellä ei ole työntekoa rajoittavia tapaturmia tullut”, Voimatelin verkostoasentaja Jari Vidgren kuvailee työtään.

”Viat hoidetaan ensin, muuten teemme mittareiden asennuksia ja muita kytkentätöitä. Metsänomistajien kannattaa tarkkailla sähkölinjojen varsien lahoja puita ja ilmoittaa niistä hyvissä ajoin sähköyhtiölle. Kun ihmiset oppivat, mistä oman talon sähkökatkot johtuvat, ilmoituksia johtoja uhkaavista puista alkaa tulla.

Meidät voi tilata avustamaan, jos haluaa kaataa sähkölinjan läheltä puun. Varmistamme esimerkiksi taljoin, että puu ei kaadu linjalle, mutta puunkaatoavun pyytäjän on tehtävä kaatosahaus itse tai sitten pyydettävä paikalliselta metsurilta apua.

Jos vain on maininta, että metsäkone on paikalla, yritämme järjestellä muita töitä niin, että ehdimme auttamaan sähkölinjan läheisissä puunkaadoissa. Jos omatoimisesti ryhtyy kaatamaan puuta sähkölinjan vierestä ja pieleen menee, se voi olla kallis nakki.

Sähkölinjoja ympäröivissä vierimetsissä pahimpia ovat lumen painosta linjoille taipuvat raippakoivut ja -lepät. Kun lunta tulee oikein paljon, linjoille katkeaa myös kuusten latvoja. Siinä sitten sähköt häviää.

Jos esimerkiksi hakkuuaukkojen reunoista kaatuu puuta linjoille, isosta tukista voi tulla polttopuuta. Pahuuttamme emme tee metrin pölkkyjä, mutta muuten ei saada puuta pois langoilta.

Tämä talvi ei ole ollut pahin sähkökatkojen suhteen, mutta lumikuorma sähkölinjoissa ja puissa käy koko ajan raskaammaksi. Suurin kuorma kertyy usein korkeille mäille. Linjojen ja vieruspuiden puhdistumiseen vaadittaisiin muutaman vuorokauden nollakeli, mutta se ei ole todennäköistä tähän aikaan vuodesta.”

Julkaistu Metsälehti Makasiinissa 1/2019

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat