Syöksyvirtaukset tekivät tuhojaan Uudellamaalla

Kiira-myrskyn tuhojen arviointi on kesken, mutta isoista yksittäisistä tuhoista on jo raportoitu, metsänhoitoyhdistyksistä kerrotaan.

Nopeasti edennyt myrsky kaatoi puita muun muassa Tuusulassa. (Kuva: Mikko Häyrynen)
Nopeasti edennyt myrsky kaatoi puita muun muassa Tuusulassa. (Kuva: Mikko Häyrynen)

Lauantai-iltana iskenyt Kiira-myrsky on aiheuttanut isoja metsätuhoja eteläisessä Suomessa. Tuhoarviot ovat edelleen kesken, mutta yksittäisillä metsänomistajilla on jo havaittu tuhansien kuutioiden vahinkoja, toiminnanjohtaja Timo Leirimaa Metsänhoitoyhdistys Uusimaalta kertoo.

”Syöksyvirtauksia on ollut paljon, muun muassa Tuusulassa, Järvenpäässä, Mäntsälässä ja Orimattilassa”, Leirimaa kertoo.

Pahimmillaan yksittäiset virtaukset kaatoivat puita 50 metrin leveydeltä. Kaatuneiden runkojen lisäksi puita on myös paljon katkeillut, mikä lisää vahinkojen suuruutta.

Uudenmaan ohella myrsky koetteli myös Kymenlaaksoa. Tuhoja on ollut etenkin Iitissä ja Kuusankoskella, Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson johtaja Jari Ursin kertoo.

Kaveri mukaan metsään

Jos metsänomistajalla on maita myrskyalueilla, kannattaa mahdollisia tuhoja lähteä tutkimaan varoen.

”Pahimpiin ryteiköihin ei kannata rynnätä edes tarkistuskäynnille, sillä kaatuneissa puissa voi olla jännityksiä. Yksin ei myöskään pidä metsään lähteä vaan kannattaa ottaa kaveri mukaan”, Leirimaa neuvoo.

Lisäksi on syytä ottaa yhteyttä vakuutusyhtiöön, mikäli metsä on vakuutettu, ja metsäammattilaisiin, jos tuhoja on syntynyt.

Sylvi-myrskyn veroisia puuskia

Ilmatieteenlaitoksen mukaan Kiira-myrsky ei ollut poikkeuksellisen voimakas, mutta sen osuminen tiheään asutulle alueelle sai aikaan runsaasti vahinkoja. Kovimmat havaitut puuskat olivat noin 30 metriä sekunnissa Uudenmaan rannikolla.

Vastaavanlaisia puuskia havaittiin Uudellamaalla esimerkiksi Sylvin päivän rajuilmassa vuonna 2010. Sylvi tosin puhalsi laajemmalla alueella, joten sen vaikutuksetkin olivat suuremmat.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat