Turhia kuluja talonraunioista

Moni maksaa jätemaksun ja kiinteistöveron kuvan kaltaisista rauniotaloista. Maksuista voi kuitenkin päästä eroon.

Purku on varmin tapa välttää autiotalon turhat maksut, mutta muitakin keinoja on. (Kuvaaja: Lauri Sikanen)
Purku on varmin tapa välttää autiotalon turhat maksut, mutta muitakin keinoja on. (Kuvaaja: Lauri Sikanen)

Jätemaksun määrittää kunta, esimerkiksi Jyväskylässä sen tekee kaupungin jätelautakunta. Maksu peritään kaikista kunnan rakennusrekisterissä olevista asuin- ja vapaa-ajan rakennuksista. Rakennusrekisteriä ylläpitää kunnan rakennusvalvonta.

Jyväskylän kaupungin jätehuoltosuunnittelijan Sirpa Kovasen mukaan rakennuksen purkaminen – jolloin rakennus poistuu rakennusrekisteristä – on varmin tapa vapautua asuinkelvottoman rauniotalon jätemaksusta.

Tarjolla on vaivattomampikin keino.

”Käyttökelvottomien rakennusten jätemaksu voidaan poistaa perustellusta hakemuksesta. Perusteeksi riittää kuntoraportti tai kuva, josta tilanne käy ilmi, esimerkiksi katon romahtaminen.”

Jyväskylän seudulla tavallisen asuintalon jätemaksu perusmaksuineen on noin 200 euroa vuodessa, jos myös bio­jätteet kerätään.

Jätemaksun perusteet ja siitä mahdollisuudet siitä vapautumiseen vaihtelevat kunnittain. Esimerkiksi Mikkeli pitää Jyväskylää tiukemmin kiinni autiotalojen jätemaksuista. Kokonaan maksuista voi vapautua vain rakennukset purkamalla.

Kiinteistöverosta pääsee eroon

Verohallinnon ylitarkastajan Kari Pilhjertan mukaan myös kiinteistövero peritään rakennusrekisteriin merkityiltä asuin- ja vapaa-ajan asunnoilta. Vero lasketaan erikseen tonttimaalle ja rakennuksille.

Varmin tapa vapautua verosta on rakennuksen purkaminen, jolloin se poistuu rakennusrekisteristä.

Metsätilan omistajavaihdoksissa tehtävässä kauppa- tai muussa luovutuskirjassa kannattaa mainita tilalla olevan rakennuksen purkukuntoisuus ja arvottomuus. Tälläkin perusteella verosta voi hakea vapautusta.

Kiinteistöverosta voi myös hakea vapautusta kiinteistönvälittäjän lausunnon tai rakennuksen huonokuntoisuuden osoittavan valokuvan perusteella.

”Tontista voidaan tällöinkin periä kiinteistövero, mutta haja-asutusalueella metsän keskellä tonttikin on usein arvoton”, Pilhjerta huomauttaa.

Purkamisesta ilmoitettava

Jyväskylän kaupungin rakennusvalvonnan toimistoinsinööri Marja Fagerlundin mukaan kaava-alueiden ulkopuolella rakennusten purkamiseen riittää yleensä ilmoitus rakennusvalvontaan. Varsinaista lupaa ei tarvita.

”Ilmoitus on tehtävä 30 vuorokautta ennen purkutöiden aloittamista.”

Jyväskylä veloittaa purkamisilmoituksesta ja sen perusteella tehtävästä rakennuksen poistamisesta rakennusrekisteristä noin sata euroa.

”Purkuilmoitus kannattaa tehdä, koska sillä tapaa rakennus poistuu rakennusrekisteristä ja kiinteistövero poistetaan.”

Ilman ennakkoilmoitusta purettua rakennusta voi olla vaikea saada pois rakennusrekisteristä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus