Tuulivoima voi moninkertaistaa metsämaan tuoton

Tuulivoimaloita on Suomessa kymmenen vuoden kuluttua 2000, arvioi Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen.

Tuulivoimayhdistyksen Anni Mikkonen suosittelee, että tuulivoimayhtiöt maksavat tuulenottokorvausta tuulipuistoalueen kaikille hehtaareille. (Kuvaaja: Seppo Samuli)

Tuuli metsän yllä tuottaa enemmän kuin metsän kasvu, jos se vain korjataan talteen. Tuulivoimaloita on tällä hetkellä noin 700. Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen ennakoi, että kymmenen vuoden kuluttua määrä on noin kaksituhatta. Jokainen niistä maksaa vuokraa maanomistajille.

”Potentiaalista aluetta on lähes koko maa. Yleensä luullaan, että tuulivoimaa on vain rannikolla, mutta mereltä tuleva tuuli ei pysähdy, vaan maa-alueilla nousee vain ylemmäs.”

Metsä aiheuttaa tuulelle meteorologien kielellä rosoisuutta, joka voi yltää korkeuteen, joka on kymmenen kertaa puuston pituus. Kun noustaan 250 metriin, maa- ja merituulella ei enää ole eroa.

Korkeimpien, Iihin rakennettavien voimaloiden siipien eli lavan ympyrän lakipiste on siinä korkeudessa. Mikkonen ounastelee, että vieläkin korkeampia voimaloita rakennetaan.

Pohjanmaa on vahvinta tuulivoima-aluetta, mutta tuulivoimaloita on myös rakennettu sisämaahan. Ainoa maantieteellinen este ei liity tuulisuuteen vaan puolustukseen, sillä tuulivoimalat aiheuttavat ilmavalvontatutkille katvealueen.

Maanomistajien aloite mahdollistaa kilpailutuksen

Tuulivoima edellyttää kaavoitusta, ja aloitteen tekijä voi olla tuulivoimayhtiö, kunta tai maanomistajat joko suoraan tai metsänhoitoyhdistyksen kautta.

”Maanomistajien oma-aloitteisuus on ainoa tapa kilpailuttaa tuulivoiman rakentajaa ja sitä myötä vuokrausehtoja.”

Mikkosen mukaan sellaisia aloitteita on ja ne ovat edenneet.

Tuulivoimayhdistyksenkin suosittelema käytäntö menee niin, että vuokrasopimuksen tekomahdollisuutta tarjotaan tuulipuiston kaikille maanomistajille ja tuulivoimayhtiöt maksavat vuokraa tai korvausta tuulipuistoalueen kaikille hehtaareille. Näin siksi, koska rakennettu voimala tarkoittaa menetettyä rakentamismahdollisuutta tietyllä säteellä.

Kun maanomistaja tekee vuokrasopimuksen, se on vuokraajalle voimalan rakentamisoikeus. Vuosivuokra on joitain kymppejä tai satasia jokaiselle hehtaarille. Sen lisäksi tulee muutaman tonnin vuosivuokra, jos mylly osuu kohdalle.

Tuulivoima voi kaksin- tai jopa moninkertaistaa metsän tuoton. Valmisteluvaiheessa oleva tuulivoimahanke laittaa metsätilojen hinnoittelun ensin vaikeaksi, mutta voimalan varmistuminen nostaa maan arvoa merkittävästi.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 3/2019.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus

Artikkelit