Venäjän sahateollisuuden pullonkaulat ovat samat kuin muissakin vakiintuneen tuotannon maissa”, Suomessa helmikuussa vieraillut Svjatoslav Bytshkov sanoo.

”Miten tukkia saadaan järkevään hintaan, miten logistiikkakustannukset pysyvät järkevissä rajoissa.”

Bytshkov toimii Ilim Timberin markkinointi- ja viestintäjohtajana. Yhtiö omistaa Siperian suurimman, sellutehtaaseen integroidun noin 600 000 sahatavarakuutiometrin sahan Ust-Ilimskissä sekä kaksi sahaa Saksassa. Siperiassa sahataan sembramäntyä ja lehtikuusta.

Markkinatunnelma myönteinen

Venäjän sahatavaravienti sai vauhtia vuonna 2014, jolloin ruplan arvosta lähti lähes 50 prosenttia. Bytshkovin mukaan devalvointihyöty ei enää tunnu ja sahayritysten on pärjättävä normaalin vaikeassa maailmassa. Tunnelma on kuitenkin hyvä.

”Markkinat vetävät ja haasteet ovat positiivisia – kuinka laajennetaan ja kuinka päästään uusille markkinoille.”

Viime vuonna koettu konttirahtien hinnannousu osui nimenomaan Venäjään, Suomeen ja Ruotsiin, joista on pitkät kuljetusmatkat. Kolmanneksi Bytshkov nostaa sivutuotteiden menekin.

”Miten purulla, hakkeella ja kuorella tehdään rahaa, mieluummin kuin menetetään sitä.”

Bytshkovin näkemys, että ratkaisun tulisi tulla biojalostamoiden suunnasta, kuulostaa suomalaisittainkin tutulta.

Mahdollisuuksien Siperia

Sahateollisuudenkin kannalta Venäjällä on kaksi puolta, Euroopan puoli ja Uralin takainen Siperia ja Kaukoitä.

”Euroopan puolella sahurit tappelevat jokaisesta tukista, mutta Siperian puolella on tilaa laajentaa.”

Venäjällä valtio omistaa metsät ja yritykset vuokraavat käyttöoikeudet 50 vuoden pituisilla sopimuksilla.

”Käytännössä kaikki metsät, joiden hyödyntäminen on taloudellisesti järkevää, on jo vuokrattu.”

Pullonkaulana on logistiikka, eli pitkät kuljetusmatkat ja huonot metsätiet. Valtio ei rakenna metsäteitä eikä yhtiöilläkään ole siihen halua.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 4/2018.

• Lue lisää: Venäjän sahavienti Kiinaan kasvussa

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.