Viisi kysymystä turvemaista

Turvemaiden hiilivarantoa voidaan ylläpitää ja jopa kasvattaa, jos toimitaan ilmastoviisaasti. Tällaisia ratkaisuja pyritään kehittämään tänä vuonna käynnistyneessä Sompa-hankkeessa. Hankkeeseen osallistuvat tutkijat kertovat, miten turvemailla kasvavia metsiä tulisi ilmaston näkökulmasta hoitaa.

Näitä Suomessa riittää. Ojitettu räme on muuttunut kymmenien hehtaarien mäntyvaltaiseksi kasvatusmetsäksi ja hiilinieluksi Karstulassa Keski-Suomessa.

Aiheuttaako suometsätalous kasvihuonekaasupäästöjä?

Ojitetut, metsää kasvavat suot ovat tähän asti toimineet hiilinieluina. Puuston kasvu on lisääntynyt, mikä on sitonut enemmän hiilidioksidia kuin ojituksen seurauksena turpeen hajoamisessa on vapautunut ilmakehään.

Suometsien hiilitase kääntyy miinukselle, jos puusato korjataan täysimääräisesti ja iso osa puustoon sitoutuneesta hiilestä vapautuu samalla, kun suon turvekerroksen hajoaminen jatkuu.

Vähentääkö suometsien ennallistaminen ravinnevalumia ja kasvihuonekaasupäästöjä?

Lyhyellä, vuosikymmenien ajanjaksolla soiden ennallistaminen lisää turvemaan kasvihuonekaasupäästöjä ja ravinnevalumia.

Kymmenien vuosien kuluessa ravinnevalumat laskevat alemmalle tasolle kuin metsäojitetuilla soilla. Kasvihuonekaasupäästöt lisääntyvät aluksi, koska turpeen metaanipäästöt lisääntyvät.

Ennallistaminen viilentää ilmastoa vasta vuosikymmenien tai vuosisatojen kuluttua.

Onko tilanne sama turvemaiden pelloilla?

Turvepelloilta vapautuu runsaasti hiilidioksidipäästöjä. Ainakin huonotuottoisimmat turvepelloista pitäisi metsittää tai ennallistaa.

Helpointa olisi antaa turvepeltojen metsittyä luontaisesti hieskoivikoiksi, mikä onnistuisi, kun ojia tukittaisiin ja pohjaveden pinta kohoaisi lähelle maanpintaa.

Tärkeintä on, ettei turvemaiden metsiä enää raivata pelloiksi. Muuten turpeen hiilidioksidipäästöt lisääntyvät merkittävästi.

Milloin ojien kunnostus on ilmastoviisaassa suometsien hoidossa perusteltua ja miten se kannattaa tehdä?

Kunnostusojituksia ei tarvita, jos pohjavesi muutenkin pysyy kesällä 30–40 sentin syvyydessä. Etelä-Suomessa 120 kuutiometrin puuston haihdutus hehtaarilla varmistaa tämän. Pohjois-Suomessa puuston haihdutus ei yleensä riitä pohjaveden kurissa pitämiseen.

Ojien kunnostaminen on tarpeen paksuturpeisten suometsien uudistusaloilla ja riukuvaiheen metsissä, jos ojat ovat tukkeutuneet. Turhia ojituksia tulee välttää, sillä ne kasvattavat turvemaan hiilidioksidipäästöjä ja vesistöjen ravinnekuormitusta.

Tutkijat suosittelevat avohakkuiden välttämistä ja turvemaiden kasvattamista jatkuvapeitteisinä. Miksi?

Jatkuvapeitteisessä suometsässä puuston määrä ja samalla pohjaveden taso pysyy kohtalaisen vakaana. Avohakkuun jälkeen pohjaveden pinta nousee, mikä lisää ravinnehuuhtoutumia.

Jatkuvapeitteisellä metsätaloudella voidaan myös vähentää kunnostusojituksia. Kaikkea ojien kunnostusta ei kuitenkaan voida jättää tekemättä. Esimerkiksi ojitusalueen ulkopuolelta tulevaa valumaa eteenpäin johtavat ojat on syytä kunnostaa.

Jatkuvapeitteinen metsänkasvatus ei tarkoita vain poimintahakkuita, vaan myös kaistale- ja pienaukkohakkuita sekä korpisoilla kuusen suojuspuuhakkuita. Mänty- ja koivuvaltaisiin suometsiin syntyy usein kuusialikasvosta, josta voidaan kasvattaa seuraava puusukupolvi.

Kysymyksiin vastasivat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raija Laiho, johtava tutkija Mika Nieminen ja erikoistutkija Hannu Hökkä sekä Helsingin yliopiston tutkijatohtori Paavo Ojanen.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehdessä 19/2018.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito