Voiko sinisienen torjunta olla näin helppoa?

Kaatuneen kuusen tyven katkaisu torjuu sinistäjäsienen ja hillitsee kirjanpainajien lisääntymistä, uskoo menetelmää testannut metsäammattilainen. Tutkijakaan ei täysin tyrmää ajatusta.

Metsätalousinsinööri Tero Vornanen havaitsi, etteivät sinistäjät pilanneet tuulen kaatamaa kuusta, joka katkaistiin tyveltään. Myös kaarnakuoriaisia oli kuoren alla vain vähän. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)
Metsätalousinsinööri Tero Vornanen havaitsi, etteivät sinistäjät pilanneet tuulen kaatamaa kuusta, joka katkaistiin tyveltään. Myös kaarnakuoriaisia oli kuoren alla vain vähän. (Kuvaaja: Mikko Riikilä)

Nykyisen käytännön mukaan tuulen kaatamat kuuset on korjattava metsästä keskikesään mennessä ennen kuin kirjanpainajat pesiytyvät kuoren alle ja sinistäjäsieni pilaa puuaineksen. Keväällä ja kesällä kaatuneiden puiden korjuulla on tästä syystä kiire.

Eläkkeellä olevan metsätalousinsinööri Tero Vornasen havaintojen mukaan kuitenkin riittäisi, että kaatuneet kuuset sahataan kannosta irti pian kaatumisen jälkeen, mutta puu jätetään karsimatta.

Perimiltään kyse on samasta asiasta kuin koivujen rasiin kaatamisessa. Tavoitteena on nopeuttaa puuaineksen kuivumista.

”Sinistäjäsieni ei tunnetusti leviä kuivassa puussa”, Vornanen sanoo.

Hänen mukaansa puun kuivuminen näyttää vähentävän myös kirjanpainajien määrää puussa.

Vornasen havainnot perustuvat muutamaan viime kesänä kaatuneeseen kuuseen, jotka hän tuoreeltaan sahasi irti tyveltä. Nyt hän katkoi ja karsi samat puut.

Tyvileikoissa oli jonkin verran sinistymää, mutta metriä ylempänä puuaines on virheetöntä. Se paljastui, kun sahasimme runkoa halki moottorisahalla.

Latvapöllien kuori oli toukkien rei’ittämä, mutta kuoren alla ei ollut toukkakäytäviä eikä puuaineksessa toukan reikiä.

Vornasen havainto voi helpottaa tuulenkaatojen korjuuta, jossa kesäaikaan yleensä on kiire.

”Yksittäisten puiden ja pienten puuryhmien korjuuta voitaisiin järkevöidä, jos puun pilaantuminen voidaan tällä keinolla estää. Puut voidaan korjata, kun koneita on muutenkin tulossa lähistölle.”

Uusi asia tutkijoille

Helsingin yliopiston metsätieteellisessä tiedekunnassa vanhempana yliopiston lehtorina työskentelevä Risto Kasanen pitää Vornasen keinoa mahdollisena ainakin sinistäjäsienen torjunnassa.

”Kuoren alla kosteus riittää ainakin sinistymisen alkuun pääsyyn. Siitä eteenpäin uskon, että kuivuminen hidastaa sinistymistä. Kuiva puu ei sinisty, kuten kaikki sahatavaran kansa puuhanneet tietävät.” 

Menetelmän vaikutusta kirjanpainajien runsauteen kaatuneessa puussa kannattaisi hänen mielestään tutkia edelleen.

”Mikäli ilmiö pitää paikkaansa, se vaikuttaa myös (metsätuholain) poistovelvoitteeseen”, Kasanen pohtii.

Ruotsissa samoja havaintoja

Ruotsissa uutisoitiin viime vuonna samasta havainnosta (ATL 19.3.2025). Metsätieteen tohtori Tomas Gullberg kokeili menetelmää omassa metsässään. Idean hän löysi vanhasta tutkimuksesta.

Gullberg sahasi talven aikana kaatuneita kuusia irti kannoistaan keväällä eri aikoihin maaliskuun alusta alkaen. Kaikissa tapauksissa kirjanpainajien määrä jäi vähäiseksi. Mitä aikaisemmin keväällä tyvet oli katkaistu, sitä vähäisemmäksi kirjanpainajien lisääntyminen kaatuneissa kuusissa jäi.

Metsätuhot eivät ole Gullbergin erikoisalaa, mutta Ruotsin metsäntutkimusorganisaatio Skogforsk varmensi hänen havaintonsa.

Kommentit (6)

  1. Timppa

    En suosittele kenellekään. Eikö tuo kannon irtisahaaminen ole hengenvaarallista puuhaa.

  2. Harvesterin irti katkaisema ja metsään jättämä n. 1.5 m pitkä ja n. 25 cm halkaisijaltaan oleva kuusen haaralumppi oli aivan täynnä kirjanpainatoukan ulostuloreikiä. Niitä oli jopa 10 kpl neliösentillä.

    Kaikki tuoreet kuuset on tuotava pois metsästä heinäkuun alkuun mennessä ja heinä- elokuussa tulleet tuulenkaadot elokuun loppuun mennessä. muuten kaivaa verta nenästään.

    Tuoreita KUP kasoja voi käyttää kuusen hakkuualueiden tehokkaina kirjanpainajapyydyksinä n. 2-3 m3:n kasoissa, kunhan muistaa vietättää ne pois ajoissa.

  3. Timppa

    Entäs moottorisahalla kuoriminen niin, että puu kuivaa. Siis kuoritaan muninnan jälkee,

  4. urbo

    Itse olen tehnyt kuorintaa jos tuulenkaadolle ei traktorilla pääse. Muuten pölleinä keräillyt pois

  5. Irti sahailu mahdollisimman ajoissa ehkä vähentää kuoriaisia. Mutta kesällä kaatuneisiin tulee väkisin toukka. Silti ne ei oikeilla kuusen kasvupaikoilla näytä leviävän ympäristön terveisiin puihin. Karut ja kuivat paikat on erikseen jossa pitäisi olla Mänty.

    Kaikkia maapuita ei pitäisi korjata pois em. mukaan. Niissä elää kirjan painajaa syövä kuoriainen joka tarvitsee vanhempia tuulikaatoja. Biologinen torjunta.

    Vaaransa on aina metsätöissäkin mutta tuolla aloittajan periaatteella en uskaltaisi auton rattiin. Tiellä kuolee ainakin 100 kertaa enemmän ihmisiä kuin metsätöissä

  6. Tomperi

    Eikös tuossa jutussa selkeästi sanottu että oleellista on ettei kuusia karsita vaan pelkästään katkaistaan kannosta poikki? Puu kuivaa eikä sinisty, eihän rasiin kaadettu koivu tai leppä lahoa millään tavoin mutta kuoripäällinen tuore koiu pölli nopeasti ottaa lahon.

Metsänhoito Metsänhoito

Kuvat