Ladataan...
Riikilä | Raivaaminen kannattaa – vai kannattaako?
Laskennalliset tuottoprosentit eivät kuvaa metsien tulovirtaa – Sittarin kassalla maksetaan euroilla eikä korkoprosenteilla, Mikko Riikilä kirjoittaa.
Tilaajille
Laskennalliset tuottoprosentit eivät kuvaa metsien tulovirtaa – Sittarin kassalla maksetaan euroilla eikä korkoprosenteilla, Mikko Riikilä kirjoittaa.
Metsänhoito 
Takavuosina tapahtui Saarijärvellä, että naapuri istutti lehtomaiselle kankaalle kuusentaimet ja jätti kaikki perkaustyöt tekemättä. Jossain vaiheessa ilmestyi tienvarteen energiapuukasat ja homma oli aloitettava alusta.
Enhän minä tietenkään tiedä, jos noin tienaisikin paremmin. Ei ainakaan ennen uskottu niin. Minulla on Keskusmetsäseura Tapion vuosikirja 1914. Siinää opetetaan mm taimikkojen hoitoa nykysysteemeihin kelpaavalla tavala.
Opetetaan täydennysistuksia ja perkauksia. Kiinnitettiin huomiota myös varhaisperkaukseen, jota neuvottiin suorittamaan sateiden jälkeen pihdeillä kiskomalla, koska silloin pehmeästä massta vesa irtoaa helpommin.
Valiteltiin myös, että mesänomistajat eivät hoida taimikoitaan kunnolla.
Oma kokemus on, että oikeaikainen varhaisperkaus on kaiken a ja o. Havupuut savat uutta vauhtia ja uudelleen vesominen on heikompaa. Tosin mene kyllä aina asiasta takuuseen. Joskus tuntuu,,että pitää melkein joka toinen vuosi perata. Se on tietysti tehtävä, jotta tuollaisessa hyväkasvuisessa paikassa havupuut saisi kunnolla kasvamaan.
En tiedä kun en osaa laskentaa ja sen perusteita kovinkaan hyvin mutta isot energiapuukasat vissiin tai jotakin muutakin oli tienvarteen kertynytkun hakkasivat harvennushakkuun noin 40 vuoden kuluttua avohakkuusta. Eikä tosiaankaan mitään ns metsänhoidollisia toimenpiteitä tehty, ei mitään. Osaako joku sanoa kuinka tappiollista tuoi toiminta oli metsänomistajan kannalta? Lasketaanko mahdolliset yhteiskunnan tuet jos niitä oli tuloksi?
Saattaa tuossa tapauksessa jäädä kokkosharvennus väliin ja tukkisaanto kärsiä tulevassa päätehakkuussa. Monesti puulaji on jo 40 vuodessa vaihtunut havupuusta lehtipuiksi ja alkuperäinen puulaji hävinnyt lähes olemattomiin.
Energiapuuta on kertynyt kohtuullisesti ja on säästetty hoitokulut ,mutta lopputulos on vahvasti miinuksella verrattuna siihen, että taimikot olisi hoidettu.
”…Kun laskentakorko ja tulojen ajoittuminen valitaan sopivasti, saadaan tulokseksi, ettei puuntuotanto jaksollista kasvatusta käyttäen ole kannattavaa…”
Juuri noin. Kun mielikuvien annetaan jyllätä, on oletuksia, luuloja ja simulointeja mutta kokonaistodellisuus utopiaa, jää arki vieraaksi.
Tomperin arvuutus, jossa riskien määrää ei ymmäretä riu`un tuotannon hetkellisen hurman sumentamana, on samaa logiikkaa.
Menneisyyden rajuilla harvennuksilla ja ”siistimisellä” poistettiin metsän luontainen suoja.
Yksipuolisuuden kirous: Kun metsästä on raivattu pois kaikki kerroksellisuus, se on menettänyt kykynsä uudistua itsekseen. Nyt jokainen aukko vaatii tekohengitystä raivaussahalla, koska luonnon oma mekanismi on rikottu.
Seurasimme kiltisti ohjeita, jotka lupasivat tehokkuutta, mutta loivatkin jatkuvan huoltokierteen. Raivaussaha on nyt ”pakollinen paha”, jolla yritetään korjata aiempien sukupolvien kynällä tekemiä virheitä.
Emme raivaa enää siksi, että se olisi metsälle parasta, vaan siksi, että olemme tehneet metsästämme täysin riippuvaisen ihmisen jatkuvasta hoidosta. Aukosta ei pääse irti ennen kuin opimme kasvattamaan metsää, ei pelkkiä puita.
Taas hyvä artikkeli Mikolta. Kuten Mikko toteaa, Cittarin kassalla maksetaan euroilla eikä kuvitteellisilla tuotoilla. Jos on satsannut istutukseen, en ymmärrä miten se ei sitten hoideta. Tosin Perkon mielestä ei pitäisi koska sehän lisää kuluja. Ei taida hoitamaton ryteikkö tuottaa muualla kuin jk-fanien unelmissa.
Jospa kumminkin, lievää epävarmuutta ilmassa uskovaisella?
”Ei taida hoitamaton”………
Sehän on niin, että tavoitteet ratkaisevat parhaat keinot. Nyt yleisesti keskustelussa oletetaan kaikilla muilla olevan samanlaiset tavoitteet, jotka on johdettu esim. hyvän metsänhoidon ohjeista. Taimikonhoidon osaltakin tulevan ”tulosperustaisen” tukikokeilun tavoiteltavat tulokset (lehtipuusekoitus) on kyllä helpompi saavuttaa hiukan laiskalla taimikonhoidolla. Antaa luonnon hiukan tehdä valintaansa ennen kuin isäntä valitsee. Tämä on vain esimerkki siitä, että kun tavoitteet vaihtuvat, niin keinot voivatkin olla toiset – eli vanhat tavat eivät ole ikuisesti ne parhaat, vaikka sanalaskuissa niin uskotellaankin.
On se jännä juttu että tuhansia vuosia metsät kasvoivat vailla viljelytoimia varsin hyvin. Aivan 60 luvullakin vielä metsät syntyivät luontaisesti, kuuset vallankin lepikoitten alle.
Mutta niinhän se on mutta mitä on kannattavuus?
Onko se sitä että on kannattavaa investoida 1500 …. 2000 euroa hehtaaria kohti uuteen taimikkoon ja hakata se 50 vuotiaana aukoksi ja todeta että metsätalous kannattaa?
Itseäni henkilökohtaisesti huvittaa seurata kohdetta joka on Firman maalla ja miten sitä hoidetaan. Tämä on vain yksi kohde mutta ei firmat seuraa uudistamistoimia kuviokohtaisesti vai seuraavatko?
Tähän mennessä tapahtunut.
1. Kaivinkoneella kuoppamätästys
2. Kuusen istutus
3. Kuuset jurovat
4. Tasopinnalle syntyy luontaisesti männyntaimia
5. Männyntaimet ovat hieman pitempiä (pisimpien noin 1800 keskiarvo) kuin kuusentaimet, noin 3000 kpl/ha, kuusentaimia 1800
6. Lehtipuuston poisto
7. Odotan mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu, kummastako puulajista syntyy valtapuusto.
Maalaji on jonkin sortin hiekkamoreenia. Päätehakkuussa, varmasti, männikkö lähemmäs 20 cm paksua kuin 30 cm rinnankorkeudelta.
6. Tästä oli hyvä puolukoita kerätä ja seurata metsän syntyä, tienvarressa. Maalajilla ysksitttäisillä toimenpiteillä yksittäisellä kohteella ei ole merkitystä kokonaisuus ratkaisee … kilpailutus jne. Miksi kokonaisuus ei ratkaise selluteollisuudessa, firma tahkoaa hyvää tulosta mutta heikoimmista tehtaista, toiminnoista lopetetaan toiminta? Eikö nissäkin voitaisi sietää vähemmän heikkoa toimintaa kuten juuritasolla se on siis itsestäänselvyys…
7. Seuraan edelleen mielenkiinnolla… Onko se itsesensuuria vai mitä sokeutta se että ko firma ei taatusti myönnä sitä että ohut turpeiset ojitetut suot joissa kasvaa ns heikko kasvuista männikköä uudistetaan päätehakkuulla ja maa muokataan ojitus kuoppa mätästyksellä ja ja istutetaan mättäisiin männyntaimia… mutta se on kuitenkin käytäntö. Kun tulee riittävän ikääntyneeksi niin helppohan se on ulkopuolelta huudella…
Niinsehän minun piti sanoa mitä Kainuulainen metsuri kirosi näitä varhaisperkauksia kun kivet nostetaan pitnaan mätästyksellä ja kun alueet heinittyy ja taimet ovat mitä ovat ja niitä joutuu harventamaan, lopetti raivaushommat, ”tehköön…”
Mistä löytyy vai löytyykö, todellinen ajanmenekki ja ajanmenekin vaihtelu hehtaaria kohti raivaustöissä? Sama kohde ajanmenekki voi olla kaksinkertainen tai jopa enemmän eri vuodenaikaan… riijjä sitten onko sillä suurta merkitystä…