Suomessa kehitetään biopohjaisia kierrätettäviä maskeja

Hankkeella halutaan lisätä Suomen omavaraisuutta, vähentää jätteen määrää sekä tehdä maskeista turvallisempia ja mukavampia käyttää.

Metsäteollisuuden sivuvirroista on jo löytynyt lupaavia aineksia lisäämään maskien kykyä torjua viruksia.
Metsäteollisuuden sivuvirroista on jo löytynyt lupaavia aineksia lisäämään maskien kykyä torjua viruksia.

Koronapandemiaa vastaan taistellessa suojavarusteiden omavaraisuus on tärkeää. Suojatuotteiden valmistaminen kestävällä tavalla on toinen keskeinen huolenaihe – kuten myös tuotteita käyttävien ihmisten terveys ja mukavuus.

Näiden ongelmien ratkaisemiseksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT) on käynnistänyt kaksivuotisen hankkeen biopohjaisten kasvomaskien kehittämiseksi. Hankkeen budjetti on 5,2 miljoonaa euroa, ja siitä 60 prosenttia rahoittaa Business Finland.

Hankkeella halutaan vähentää kertakäyttöisistä suojaimista syntyvän jätteen määrää määrää 4 000 tonnia vuodessa – mikä vastaa jopa miljardia maskia – sekä kehittää uutta teknologiaa virusten tuhoamiseksi.

Suojaimista halutaan myös tehdä entistä turvallisempia ja mukavampia käyttää. Lisäksi samalla taattaisiin Suomen huoltovarmuus nykyistä paremmin.

Biopohjaisten maskien läpimurto?

Tutkimusta johtava akatemiatutkija Katri Laatikainen LUT-yliopistosta toteaa, että projektissa yhdistyy kolme innovatiivista teknologiaa: biopohjaiset materiaalit, luonnonpohjaiset antiviraaliset ratkaisut sekä digitaalisuus. Kilpailuetua haetaan materiaaleihin lisättävillä, luonnonmukaisilla ja viruksia tappavilla komponenteilla.

”Biopohjaisilla kestävän kehityksen materiaaleilla on kova kysyntä markkinoilla. Yhtä tärkeää on omavaraisuus: Covid-kriisi on paljastanut, että olemme edelleen haavoittuvia siinä suhteessa”, Laatikainen sanoo.

Luonnonvarakeskus (Luke) ja Jyväskylän yliopisto ovat jo löytäneet lupaavia biopohjaisia antiviraaleja tutkiessaan metsäteollisuuden sivuvirtoja.

LUT-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Helsingin ja Jyväskylän yliopistot, Lappeenrannan ammattikorkeakoulu, Luonnonvarakeskus, VTT sekä alan yrityksiä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut

Kuvat