Lankuttamista

Puu on parasta paksuna.

Kuluneena kesänä olen taas ottanut mittaa puista. Pihasaunan terassi piti uusia. Siellä oli vanhoja paksuja lankkuja, jotka aikoinaan olivat talomme navetassa. Navetta on purettu jo aikaa, mutta pelastin ne lankut. Ne olivat 10-15 senttiä paksuja ja parhaimmillaan melkein 40 senttiä leveitä. Ei ihme että kestivät traktorin.

Mutta eivät nekään Suomen ihania säitä lopulta kestäneet. Kahdessatoista vuodessa ne menivät sellaiseen kuntoon, että oli pakko vaihtaa, kun lapset alkoivat mennä niistä läpi. Ei meilläkään lapsia ihan loputtomasti riitä.

Vanhoissa lankuissa oli myös hieno historiallinen ulottuvuus. Kun navettamme oli rakennettu vuonna 1947, niin ne lankut ovat puista, jotka olivat lähteneet kasvamaan ehkä 1800-luvun puolivälissä. Ne ovat nähneet niin nälkävuodet kuin minun grillausvuotenikin.

 

 

*

Halusin tilalle samanlaiset lankut, mutta sepä ei ollutkaan helppoa. Kenttäsirkkelillä ei saanut kuin parikymmensenttisiä. Sovittiin sitten niin, että naapurin metsuri sahaa niin leveät kuin pystyy mutta tehdään kymmenen senttiä paksut, niin kestää taas yhden vuosikymmenen.

Ai että sellainen lankku on hienoa. Ne painavat tietenkin ihan järjettömästi, mutta sepä juuri on yksi hienous asiassa. Kun niitä raahaa paikalleen tietää tehneensä töitä ja sisäinen luolamies on tyydytetty hyväksi toviksi. Kun menee iltapalalle, voi sanoa vaimolle, että örk, ja se on ihan ookoo.

*

Ylipäänsä kun tekee asioita poikkeuksellisista puista, arvostus puita kohtaan nousee.

 

Ylipäänsä kun tekee asioita poikkeuksellisista puista, arvostus puita kohtaan nousee. Tässä maailmassa ei nimittäin ole olemassa toista yhtä monikäyttöistä raaka-ainetta (no sukkahousut ehkä, jos Niksi-Pirkkaa on uskominen). Puusta voi tehdä ohuen ohutta paperia tai mahtavia hirsirakennelmia. Puu antaa lämpöä ja on kaunista. Puusta tehdään koteja ja puu on monen otuksen koti. Puuta on helppo työstää. Se on painavaa ja kestävää ja pitää meidät siinä sivussa myös elossa (tämä on asia mikä usein unohdetaan – ei se hapen tuottaminen ihan vähäinen asia ole, itse ainakin nautin hengittämisestä yllättävän paljon).

Ja siellä sitä ihmeellistä ainetta on metsät pullollaan!

*

Terassini ei vielä ole aivan valmis, mutta jo nyt tiedän, että siitä tulee sen verran kestävä, että voin syödä loppuelämäni niin paljon makkaraa kuin napa sietää eikä se notku allani. Ainoa miinuspuoli on, että kuopus on jo varannut terassini skeittikäyttöön. Se kun on ainoa kohtuullisen tasainen ja kova alusta täällä korpikannon kuusen alla.

 

 

Hmm… Voi olla, että olisi pitänyt sahauttaa saman tien 20 senttiä paksut lankut – kyllähän puu paljon kestää, mutta nuorisoa…

Nuorisoa ei nimittäin kestä kuin metrin mittainen ratakiskon pätkä – jos se on pidempi, nuoriso vääntää sen mutkalle ja jos lyhempi, hävittää sen. Tämän viisauden lausui ystäväni isä aikoinaan, mutta vasta nyt kun itselläni on senikäisiä lapsia, ymmärrän lauseen totuuden.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on kirjailija, joka alkaa olla yhä enemmän puupää.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset

Blogit