Huvittelin yhtenä kauniina talvipäivänä miettimällä puiden sukupuolta. Se on toki helpompaa tehdä, kun puut ovat kesäasussa, mutta käytin mielikuvitustani. Iloksenne otin kuitenkin kuvia, kun tontillamme kerrankin oli todistettavasti talvi!

Koivu on tietenkin nainen. Se on pehmeä ja kaunis. Koivun muoto on runsas. Koivu tuoksuu hyvältä ja siitä tehdään kaikenlaisia järkeviä asioita, kuten huonekaluja. Se on kaunis puu myös työstää, siitä tehdään Aalto-huonekaluja ja saadaan ksylitolia. Koivun tuohi on monikäyttöistä. Lasten on helppo kiipeillä koivussa kuin äidissä. Sen lehdet muodostavat kauniin mekon. Myös koivun lämpöominaisuudet ovat verrattomat. Se kuumenee paljon paremmin kuin mikään, ihan niin kuin naisetkin, jos niitä ärsyttää.

Mänty sen sijaan on mies. Männyn kaarna tuo mieleen ihon, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Mänty on rujo, piikikäs, parransänkinen – havupuut aina ovat.

Siinä kun koivusta tehdään ihanan tuoksuista sampoota, männystä tehdään matonpesunestettä. Kun koivusta saadaan ksylitolia, joka on kovin terveellistä ja edesauttaa ihmisen purennan jatkumista korkeaan ikään, niin männystä saadaan tervaa, jonka EU melkein kielsi myrkyllisenä. Sitä paitsi nykymännyistä ei saa edes tervaa, ne ovat sellaisia haperoita, että ne pitäisi ehkä määritellä sieniksi.

Koivu on nuorena norja ja se laitetaan juhannuksena ovenpieleen muistuttamaan kaikesta kauniista. Koivuvihdalla taputellaan elämä uomiinsa, mutta koettakaapa tehdä sama männyllä. Mänty paukkuu, kun sitä poltetaan, ihan niin kuin miehetkin, jotka niitä polttavat. Männyistä tehdään lattialankkuja ja siinäkin tehtävässä ne narisevat. Koivut puolestaan arvostavat tyylikkyyttä ja siksi ne hakeutuvat kartanoiden piiriin ja muodostavat koivukujia. Mäntykujissa ei ole lainkaan samanlaista kulttuurin kaikua.

Entä kuusi sitten? No kuusella on mekko, joten ehkä se on nainen, vaikka onkin havupuu. Jouluna se ainakin koristautuu juhlaan kauniisti kuin meikkaisi. Kuuset ovat myös romantiikkaan taipuvaisia, sillä niiden kerkistä saadaan siirappia. Tämä romanttisuus ei toki ole pelkästään naisten ominaisuus, vaan kyllä sitä miehissä yhtä lailla esiintyy.

Tammi sen sijaan olisi mies. Tolkuttoman painava ja hirvittävän hidas kehittymään. Vasta kymmenien vuosien päästä se alkaa muistuttaa puuta ja silloin se ryhtyy kuvittelemaan itsestään paljon: se haluaa jättää varjoonsa kaikki pienemmät ja toisinaan siinä onnistuukin.

Vaahtera taas on nainen. Syksyisin se on kauniimpi kuin mikään muu puu. Vaahtera on myös vahva ja nopeakasvuinen. Siitä saadaan vaahterasokeria, ja kun sen lehdet ovat maassa, niiden kanssa ollaan helisemässä.

Mutta jos nyt joku olisikin noista kanssani eri mieltä, niin tähän ei ole nokan koputtamista: Pajut ovat lapsia. Ne versovat hirvittävää vauhtia ihan minkälaisessa maaperässä tahansa, tykkäävät lillua ojissa ja jos niitä yrittää siistiä, kuluu viitisen minuuttia ja ne rehottavat entistä kamalampina.

Roope Lipasti
Kirjoittaja on kirjailija, jota odottaa kesällä pajusavotta.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.