Keväällä oli suuret aikeet. Piti suunnitella leimikkoa, tehdä luonnonmukaista hoitosuunnitelmaa, tutustua eläimiin joita metsässäni asustelee ja raivata viime kesänä kesken jäänyt taimikon raivaus. Ja mitä minä tein?
Taimikon varhaishoidon Kemera-tukien käytön määrä on tällä hetkellä vuotta vain 40 % kahden edellisen vuoden määristä ja se on metsän kehityksen kannalta ehkä tärkein työlaji. Onko pitkäjänteisen metsänhoidon kulttuuri menossa unholaan ja metsänhoidossakin siirrytään kvartaalitalouteen?
Tähän asti kaikki oli mennyt kuin siellä kuuluisassa Strömsössä. Seuraavaksi isä kutsui koolle palaverin, jossa minä, isä ja joku isän tilaama asiantuntija kävisimme läpi sukupolvenvaihdoksen käytännön toteutuksen ja sopisimme kauppakirjaan tulevista asioista. Ja minua alkoi hirvittää. Onko tämä nyt ihan oikeasti toteutumassa?
Ehkä se on se perheen esikoisen rooli, joka yllytti minut miettimään omaa osuuttani isän metsätilan suhteen. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun ryhtyisin hommaan, jonka opettelen vasta matkan varrella.
Alkuvuodesta sain mainoksen koulun sähköpostiin: Hae Metsälehden opiskelijabloggaajaksi. Naureskelin, että pitäisköhän alakaa, ei varmaan kellään kiinnosta mitä mulla ois asiaa. Mietin vieläki, että vähisä on hakijat, jos minut valittevat.
Minnasta tulee yllättäen metsänomistaja. Miltä se tuntuu ja mitä kaikkea sukupolvenvaihdos tuo tullessaan ihmiselle, joka ei ole siihen yhtään ymmärtänyt valmistautua.
Hyttyset olivat kuitenkin vasta esimakua, eräänlainen totaalisen sodan esinäytös. Hirvet ja kärpäset olivat nimittäin paritelleet metsässämme ahkerasti, minkä seurauksena hirvikärpäsiä oli joka paikassa.
Metsänomistajan arvot muuttuvat elämäntilanteiden ja tarpeiden mukaan. Olisiko hyvä luoda päätöksenteon avuksi arvojen keskinäiseen vertailuun laskuri tai indeksit? Näiden avulla voisi vertailla erilaisia vaihtoehtoja yhteismitallisesti ennen suunniteltua toimenpidettä ja jälkeen. Tällöin metsänomistajalla olisi näkemys, miten hänen arvonsa toteutuvat.