Keskustelut Metsänhoito Aukon tuottomenetelmät

Esillä 3 vastausta, 5,771 - 5,773 (kaikkiaan 5,773)
  • Aukon tuottomenetelmät

     

    ”Entinen leppää kasvanut hakamaa hakattiin aukoksi ja istutettiin koivulle.  Koivu kasvoi erittäin hyvin, mutta vielä paremmin kasvoivat lepät.  Monta vuotta peräkkäin sain perata sitä kuviota ennen kuin voitin ne lepät.”

    Toinen tapaus oli entinen leppää kasvava niitty.  Harvensin leppiä niin paljon kuin uskalsin ja istutin kuuset sekaan.  Olinko harventanut liian vähän vai liikaa vai mistä johtui, etteivät ne kuuset menestyneet.

    En kyllä suosittele leppien hyödyntämistä.   Kaikki nurin ja koivua tilalle, jos hirviriskiä ei ole.  Muuten kuusta.

    Kun kasvattaa kuusikon täystiheänä ja sitten istuttaa uudet taimet nopeasti, niin ne kasvavat nykyään niin hyvin, ettei heinettyminen pysy perässä.”

    ”Harsintahakkuun poistuma on yleensä n. 80- 100 mottia/ha ja tukkiosuus n. 60  % , parhaimmillaan n. 70 % .

    Tavallista harvennusta parempi kantorahatulo edellisessä harsinnassa  (20 vuotta sitten) ei riitä korvaamaan kasvutappion kuluja koska silloin pitäisi ottaa laskelmaan mukaan myös alunperin (päätehakkuu/jk) tulleet  tuloerot.   Jk:n heikompi yksikköhinta, pienempi poistuma ja pystyyn jääneen puuston pääoma-arvo korkoineen nykyhetkeen laskettuna (verrattuna tasaikäisen vaihtoehdon uudistuskuluihin ).”

  • Perko

    Muuttuiko kannot taimiksi, kuka on  ahkeroinut avustus rahat?   Sai ”uudet savet”  .. Selitykset on  visalla kaikkeen!   Kuutioita 600!

    Visakallo Visakallo

    Eipä Perko se taimien istutus putkella kivettömään turvemaahan kovin kummoinen homma ollut, eli ihan itse pidin nekin rahat. Niitä kuutioita siinä aikaisemmin kerrotussa kuusikossa oli päätehakkuussa 660/ha. Koko kiertoaikana hakatiin 860 mottia/ha. Laskeppa ihan itse, paljonko tuli rahaa! Se koko kiertoajan tukkiprosentti oli 80%. Päätehakkuussa 94%.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jokohan Perko olisi nyt tyytyväinen, vai unohtaako taas muutaman hetken päästä kerrotut numerot. Odotamme mielenkiinnolla.

    Perko jk-ketjussa:

    Riittää kun tuot asiasi!  Mittään näyttöä ei ole ollut kertaakaan.  Sairaaloista  häirintää tuppaa olemaan.

    Hyvin kiteytetty.

Esillä 3 vastausta, 5,771 - 5,773 (kaikkiaan 5,773)