Keskustelut Metsänomistus Edullinen metsätie

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 142)
  • Edullinen metsätie

    Suunnitelmissa jo ensikesän metsäasiat, onko minkalaisia kokemuksia ja arviota kustannuksista rakentaa metsätie omalle metsäsaralle ilman kemeraa, pituutta noin 1km, kangasmaalla.

    Miten leveä tulisi avata pohjasta, toiseen reunaa oja mistä myös saisi tienpohjaan maata.

    Mitä asioita tulisi huomioida että projekti onnistuisi kerrasta?

  • Jätkä

    Pohjanmaalla on vanhat tilat jaettu usein ihan mitättömiksi metsäsaroiksi, joissa pahimmillaan koko sarka jäisi metsätien alle. niinpä siellä MHY – Metsäkeskus ovat saaneet junttien päähän iskettyä, että tiet kannattaa / pitää tehdä poikkisarkojen. Alkujaan tieteiheys taisi olla n. 800 metrin välein, mutta nykyään taitaa olla jo lyhentynyt tuo välimatka.

    Siinä asiassa on kerrankin järki voittanut itsepäisimmätkin isännät. Vielä jos ajourat tehdään rajalinjoille tasan kummallekin, niin aina paranee.

    Puuki

    Auttaa siihen investoinnin järkevöittämiseen sekin , jos onnistuu ensin vaikka puolittamaan kulut tekemällä rajanaapurin kanssa yhteinen tie.  100 x 1000 m palstalle siis esim. n. 700  m tietä rajalle.  Kulut/nokka  olisi n. 35 % siitä omasta  1 km tiestä keskelle palstaa, lisäksi tehokasta puun kasvatusaluetta jäisi n. 3  x vähemmän tien alle.   Omaa(tai lähes omaa)  tietä ilman  isompaa suunnittelua ja ilman kemeraakaan  ei voi tehdä poikkisaroin , jos sarat on noin kapeita.

    Juppe

    Puuki, kiitos. Jo Otsikko ”edullinen metsätie”, kuvio hankala yli kilometri nyky-

    tiestä pois. Jos kohtuullisella panostuksella saa kulun järjestettyä, ok. Ei tässä ole mitään ihmeteltävää.

    Paljon lyhyemmilläkin matkoilla olen nähnyt hoitamattomia metsiä/taimikoita. Kerrankin puunostaja kyseli kuljetusreittiä naapuripalstalta metsäalueeni yli. Kertoi

    että se on tapana, kun kyselin että miten se parantaa metsäni kasvua..

    Kyllä metsäalueita mihin on hyvä kulku, myös arvostetaan eri tavalla.

     

    Auni

    Juppe samaa mieltä kanssasi, tie nostaa palstan arvoa. Minun on kolmion mallinen kpl jonka levein kohta lähes 0,5 km ja aika pitkä matka kärkeen.

    Halusin siihen uhrata tuon verran, jos samalla rahalla ostaa vaikka käytetyn auton ei kummoista saa ja hetken päästä on arvoton. Siis noin vertaillakseni. Tie on kannattava investointi .

     

     

    akkli

    Niinkuin aiemmin sanoin puunhinta paranee ,kun on kohtuumatkainen metsänkuljetusmatka ja myös tosiaan palstan-arvo nousee.0,5 km leveä palsta,laita tie siihen keskelle palvelee parhaiten niillä alueilla Sinua ja muualla maaston mukaan.Ei siihen tiealueeseen maata tuhlaannu vaan on hyötykäytössä pinta-ala.palstan perällä ei kannata tietä viedä rajalinjalle saakka vaan kääntöpaikka n.150 metriä ennen rajaa.  Olen ymmärtänyt haluat tien itsellesi ja omiin kulkuihin,et ole riippuvainen kenestäkään ja saat laittaa puomin tiellesi jos niin haluat rajoittaa kulkuja.

    itse olen laittanu kahdelle omalletielle puomit ,kun ralliharjoittelua ilman lupaa siinä ajettiin ja jälkiä ei lanailtu-menee hermo rauhallisemmaltakin.

     

    metsa1980

    Kysyn vanhaan ketjuun:

    Ensi kesän päätehakkuu suunnitelmissa. Palsta n. 5 hehtaaria ja pääosin kuusitukkia. Kesäkorjuukelpoinen. Etelä-Suomessa. Tieoikeus/nykyinen tilustie on vain 3 metriä leveä. Tietä tarvitsi tehdä n. 120 metriä ja on suora ja tasainen. Toisella puolella tieoikeutta vanha, hyväkuntoinen oja ja toisella puolella avohakkuu. Kääntöpaikka onnistuu omalle palstalle. Nykyinenkään tien kohta ei ole ojassa kiinni (n. 1m väliä).

    Onko mahdollista näillä tiedoilla rekalle? Yritin opiskella aihetta ja ilmeisesti säännösten mukanen nimi 3.6 metriä. Tuleeko ongelmia puunmyyntivaiheessa kun tulee kertoa tien leveys 3m vaikka käytännössä ajo onnistuisikin.

    Vieressä asuu koneurakoitsija jolta kysyn tarjouksen, mutta ajattelin täydentää ensin omia tietoja. Vaihtoehto B on kysyä säilytyspaikka puille viereiseltä palstalta korvausta vastaan.

    Visakallo Visakallo

    Teetä työ metsätien kunnostuksena, – ei rakentamisena, niin se kelpaa verottajalle kertapoistona. Leveyttä ehdottomasti tuo 3,6 metriä tai enemmän, ja kunnon kääntölenkki päähän sekä murskeet pintaan. Saat alvit kiertoon ja verottomasta hinnasta verottaja sponsoroi kolmasosan. Eipä tuo 120 metriä oikeasti silloin paljoa maksa.

    metsa1980

    Hyvät vinkit – kiitos! Nämä ehdottomasti muistiin.

    Tieoikeus vain 3 metriä leveä eli se ongelmana.

    Tilley

    Tietoimitus tarvittaisiin tieoikeuden leventämiseksi. Maksaa maanmittauslaitoksen hinnaston mukaan mainitsemallesi tielle 800 euroa. Ilman oikeuden leventämistä tilanne on vähän kimurantti. Onko tie nyt jo oikeasti leveämpi kuin tuon 3 m? Oletko mitannut? Mittaushan tehdään ojat mukaanlukien. Halvin tapa olisi varmaankin olla yhteydessä naapuriin ja kysyä saatko tehdä hieman tieoikeutta leveämmän tien.

    Timppa

    Hyvä kaivinkonekuski on avainasia ja hyvä muotoilu.  Tietysti riippuu tilanteesta teettääkö tuntityönä vai metritaksalla.  Sitten muista kohtaamispaikkoja ja/tai T-taskuja.

    Esimerkki tien korjauksesta.  Meillä on hyvät tiet, mutta kesällä tosi rankka ukkoskuuro vei tavaraa.  Soitin tuttavalle kaivinkonekuskille, että korjaa tie.  Muotoili kunnolliseksi sekä vauriokohdan että tietä muutenkin niin pitkälti, ettei ole vaurioriskejä.   Sitten soitin murskeen toimittajalle, että levitä murske.  Heillä on jotkut takaterät, joilla lanaavat samalla tien.   Kahdella puhelinsoitolla tuli viat korjattua.

     

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 142)