Keskustelut Luonto Ennallistaminen

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 176)
  • Ennallistaminen

    Ennallistamisesta keskustellaan nyt varmaan sen verran usein, että laitetaan sille oma ketju. Ennallistaminen liittyy läheisesti maankäytön muutokseen. Turpeennostoalue palautetaan kosteikoksi tai metsäksi, pelto kosteikoksi tai metsäksi, metsä muuttuu pelloksi tai rakennetuksi maaksi kuten voimalinjoiksi. Aletaanko metsäkadon aiheuttajilta vaatia kompensaatiota? Jos esimerkiksi Fingrid velvoitettaisiin kompensoimaan, saataisiin paljon rahaa ennallistamishankkeisiin.

    Piia Elonen kirjoittaa Hesarissa turvepeltojen ennallistamisesta otsikolla ”Veden paino”. Hyvässä artikkelissa on käyty haastattelemassa maitotilallista.

    Osa turvepeltojen ennallistamistavoitteesta voidaan saada kasaan vajaakäytöllä olevista pelloista. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että äskettäin turvepeltoja raivanneet kärsikööt yrittäjäriskin, mutta asia ei ole ihan yksinkertainen. Tilakokoja on kannustettu kasvattamaan. Lannan levitykseen tarvitaan tietty pinta-ala, eli jos eläimiä tulee enemmän, pitää olla enemmän peltoa. Peltojen poisto viljelystä aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia kansantaloudessa kuten metsienkin ennallistaminen.

    Peltojen ilmastopäästöistä on saatu Ilmatieteen laitoksen hankkeessa uutta tietoa ja uusi mittausmenetelmä, joten voi olla että jatkossa voidaan tunnistaa paremmin runsaspäästöiset kohteet ja myös osoittaa päästövähennysten teho. Vesistöpäästöissä maatalousmaillakin on vielä paljon tekemistä rakenteisssa ja asenteissa. Maataloustuen ehdoilla voidaan kannustaa.

    https://www.hs.fi/alueet/art-2000011940076.html

  • Kurki Kurki

    Linkki: https://www.metsalehti.fi/uutiset/multala-audiomedian-haastattelussa-ilmastopolitiikan-painopiste-on-paastojen-vahentamisessa/#e6075564

    Sari Multala: ”Ennallistaminen etenee vapaaehtoisuuden pohjalta”

    Tämä hallitus ei päätä mitään ennallistamisesta.

    Multalan mukaan nyt valmistellaan ennallistamissuunnitelman luonnosta, joka on enemmänkin strategia kuin normiohjaava paperi.

    Kun asia siirtyy hamaan tulevaisuuteen, niin se mutkistuu.

    Lopullinen ennallistamissuunnitelma toimitetaan komissiolle seuraavan hallituksen aikana.

    Merz ja hänen johtamansa CDU/CSU-puolue ovat vaatineet Ennallistamisasetuksen toimeenpanon keskeyttämistä tai vähintään sen yksinkertaistamista, kunnes rahoitus on selvillä. Merzin mukaan ilmastotoimet ja luonnonsuojelu eivät saa johtaa Euroopan teollisuuden alasajoon tai heikentää yritysten kilpailukykyä.

    käpysonni käpysonni

    Ennallistaminen on vissiin eri asia kuin suojelu, eli ennallistetussakin metsässä voi harjoittaa metsätaloutta normaaliin tapaan?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tuo riippuu käpysonni kai luontotyypistä. Esimerkiksi paahderinnettä tai lehtoa voidaan parantaa hakkuilla. Boreaalista luonnonmetsää ei hakata. Suon ennallistaminen voi olla vesitalouden palauttamista (ojien tukkimista) tai seurattavien ominaispiirteiden lisäämistä jos on ojittamaton suo. Riippuu siis paljon tilanteesta.

    Ennallistamissuunnitelman piti mielestäni olla valmis komissiolle esiteltäväksi loppuvuodesta 2027, joten seuraava hallituksen aloittaessa homman pitäisi olla jo lähes valmis.

    Visakallo Visakallo

    Näin täälläpäin paikallisen lehden vakiokirjoittaja miettii maailmanmenoa. Eipä tuohon ainakaan minulla ole juuri lisättävää.

    https://www.itahame.fi/paakirjoitus-mielipide/9590166

    Apli

    Ennallistaminen on vissiin eri asia kuin suojelu, eli ennallistetussakin metsässä voi harjoittaa metsätaloutta normaaliin tapaan?

    Tästä ei ole varmaa päätöstä olemassa, melko sekava soppa tulossa joka tapauksessa..

    Visakallo Visakallo

    Voihan ainakin turvemailla se metsätalouden harjoittaminen hieman rajoittua sen jälkeen, jos ojat kuokitaan tukkoon… Aavistushakkuiden ajasta on tainnut nyt tulla jo pysyvämpi ilmiö…

    Apli

    Hallitus ei tiedä itsekään, mistä se neuvottelee EU:ssa – ennallistamiseen pitää paaluttaa tiukat reunaehdot – Pääkirjoitus – Maaseudun Tulevaisuus

    Hyvä kirjoitus, soppa on todella sekava, ja uhkaa jäädä EU päätettäväksi koko homma ja se ei luonnollisesti tiedä mitään hyvää tänne pohjolan perukoille.

    Maamies Maamies

    Tosiaan ennaltamissoppa on kovin sekava niin meillä kuin koko Euroopassa. Maan ns. ympäristösiipi pyrkii siirtämään päätökset tulevalle, mahdollisesti vihervas., hallitukselle. No , siitähän ei metsänomistajille mitään hyvää seuraa.

    Kurki Kurki

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/e23f65d5-8ae4-4cb4-aeda-db73cd2532d1

    Suomen kaikki suo-ojat on kaivettu väärin. On hoidettu pelkästään vesitaloutta, joka on vain osa suomaan kasvukyvyn parantamisesta. Ojaväli 50 m on liian suuri. Oikea ojaväli on alle 20 m ja oikea ojamaiden levitys on levittää ne tasaisesti ojan molemmin puolin. Suurempi oja mahdollistaa leveämmät levityskaistat.Tällöin kuntta kuntan päälle antaa puille sen kasvukyvyn, kun turvemaa alkaa hajota ja vapauttaa ravinteita puiden kasvuun. Turpeen hajoamisesta ilmaston kannalta syntyvän CO2-päästön korvaa puiden kasvu monin kertaisesti.

    Ainoa oikea vaihtoehto ojien tukkimisille on ojittaa nämä huonosti kasvavat suot uudelleen oikealla tavalla puuta kasvamaan.

    Kurki Kurki

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/e23f65d5-8ae4-4cb4-aeda-db73cd2532d1

    Suomen media Yle ja Hesari on levittänyt suurta valhetta suo-ojitusten vaikutuksista Suomen pintavesiin. Kukaan ei ole kertonut kansalle, että vesiä tummentavaa orgaanista hiiltä TOC tuleekin 96% muualta luonnosta pääsaiassa Suomen metsistä taustakuormana. Metsätalouden osuus on vain 4%, jossa mukana on suo-ojitukset, hakkuutähteet ja ojituksilla kasvava metsä. Suo ojituksille jää enää jotain 1%. Tämän voi katsoa Valtioneuvoston tilaamasta MetsäVesi Raportista 2020, joka löytyy netistä juuri tällä nimellä.
    Tämä kuitenkin lienee kaikkein suurin järkytys median ja Luontopaneeliin valheisiin uskoville. Suurimmat TOC-kuormat vesiin tuleekin luonnontilaisilta valuma-alueilta (ei suo-ojituksia) Välipurolta ja Liuhapurolta. Katso MetsäVesi Raportin taulukko 5 sivulla 46.

Esillä 10 vastausta, 121 - 130 (kaikkiaan 176)