Keskustelut Luonto Ennallistaminen

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 176)
  • Ennallistaminen

    Ennallistamisesta keskustellaan nyt varmaan sen verran usein, että laitetaan sille oma ketju. Ennallistaminen liittyy läheisesti maankäytön muutokseen. Turpeennostoalue palautetaan kosteikoksi tai metsäksi, pelto kosteikoksi tai metsäksi, metsä muuttuu pelloksi tai rakennetuksi maaksi kuten voimalinjoiksi. Aletaanko metsäkadon aiheuttajilta vaatia kompensaatiota? Jos esimerkiksi Fingrid velvoitettaisiin kompensoimaan, saataisiin paljon rahaa ennallistamishankkeisiin.

    Piia Elonen kirjoittaa Hesarissa turvepeltojen ennallistamisesta otsikolla ”Veden paino”. Hyvässä artikkelissa on käyty haastattelemassa maitotilallista.

    Osa turvepeltojen ennallistamistavoitteesta voidaan saada kasaan vajaakäytöllä olevista pelloista. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että äskettäin turvepeltoja raivanneet kärsikööt yrittäjäriskin, mutta asia ei ole ihan yksinkertainen. Tilakokoja on kannustettu kasvattamaan. Lannan levitykseen tarvitaan tietty pinta-ala, eli jos eläimiä tulee enemmän, pitää olla enemmän peltoa. Peltojen poisto viljelystä aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia kansantaloudessa kuten metsienkin ennallistaminen.

    Peltojen ilmastopäästöistä on saatu Ilmatieteen laitoksen hankkeessa uutta tietoa ja uusi mittausmenetelmä, joten voi olla että jatkossa voidaan tunnistaa paremmin runsaspäästöiset kohteet ja myös osoittaa päästövähennysten teho. Vesistöpäästöissä maatalousmaillakin on vielä paljon tekemistä rakenteisssa ja asenteissa. Maataloustuen ehdoilla voidaan kannustaa.

    https://www.hs.fi/alueet/art-2000011940076.html

  • Visakallo Visakallo

    Eihän siitäkään vielä niin montaa vuotta ole, kun HS, Yle, ja lähes koko muu orkesteri julistivat, että vesien tummuminen ja muu pilaantuminen johtuu Suomessa turvetuotannosta. No, se saatiin kyllä valtakunnasta loppumaan, mutta nyt ne vedet tummuvat ja pilaantuvat jälleen…

    Visakallo Visakallo

    Ylen Avara luonto tv-ohjelman alussa sanottiin, että Eurooppa on ainoa maanosa, jonka metsäpinta-ala kasvaa. Samaan aikaa EU, ja Suomen ympäristöväki hokevat metsäkatoa. Ketä tässä pitäisi uskoa?

    Panu Panu

    Suomessa taitaa kuitenkin vähentyä. Mutta monet metsänsä hakanneet maat ovat pikkuhiljaa alkaneet metsittää ja sitä kautta kasvua tulee. Tästä syystä metsättömien maiden on helppo luoda hiilinieluja.

    Visakallo Visakallo

    Ylen mukaan Suomen metsäpinta-ala ei kokonaisuudessaan vähene merkittävästi. Noin 75 prosenttia Suomen maa-alasta on metsää, ja maamme on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa. Metsää on kaikkiaan yli 22 miljoonaa hehtaaria. Pitäisikö tässä asiassa Yleä uskoa, -vaiko ei?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    No merkittävä tai ei, mutta suuruusluokkaa 10000 hehtaaria metsää vuodessa häviää Suomessa vuosittain, pääasiassa rakentamisen vuoksi. Tästä lasketaan metsänhävityksen päästö khk-inventaariossa. Metsitys pienentäisi nettoa, joten sitä kannattaa tukea kuten on ilmeisesti suunniteltukin. Liittyy ennallistamiseen siinä mielessä että reheviä joutoalueita tai tarpeettomia peltoja voisi ennallistaa (metsittää) takaisin lehdoiksi.

    Visakallo Visakallo

    Jotenkin vain tuntuu siltä, että tuo Suomen metsäpintalan pienentyminen ei todellisuudessa pidä paikkaansa, tai se on ainakin huomattavasti vähäisempää. En uskokaan, että jatkuvaa ns. harmaata metsittymistä kirjattaisiin oikein mihinkään. Autiot pihapiirit ja käytöstä jääneet pellot ja laitumet metsittyvät, tiet kapenevat, ojanpenkat täyttyvät puista, koko ajan erilaiset suojakaistat lisääntyvät ja levenevät. Osa ulkoilureiteistä jää rahapulan takia hoitamatta ja ne kasvavat umpeen.

    Kuusiuskova

    Suomi pusikoituu ja metsittyy kyllä koko ajan, huonommat pellot kasvaa umpeen jne..

    Apli

    Kutsumme tätä maaseudun autioitumiseksi, luonto ottaa takaisin kun ihminen lähtee.. Maatalous kun keskittyy yhä isompiin yksiköihin niin vaan kiihdyttää tätä, samalla maaseudun työpaikat katoaa, maatalouden piirissä työskentelee yhä pienempi porukka. Metsätalous on vielä työllistänyt hyvin mutta kuinka kauan?

    Visakallo Visakallo

    Rantojen koko ajan lisääntyvät suojakaistat ja vesialueiden muu harmaa metsittyminen ovat tuoneet mukanaan hyvinkin negatiivisia seurauksia:

    https://yle.fi/a/74-20236755

    Nostokoukku

    Ja se metsittyminen tapahtuu tavattoman nopeasti. Siitä ei vain puhuta metsittymisenä, jos alue kasvaa leppää tai haapaa. Se on silloin pusikoitumista ja sillä on huonompi maine kuin metsittymisellä. Mutta luonto tarjoaa sitä kasvuun mikä parhaiten tilanteeseen sopii. Kolme-viisi vuotta, niin pitkäänkin viljelyssä ollut pelto muuttuu lepikoksi, äkkiseltään tunnistamattomaksi paikaksi. Samoin käy autioituneiden pihapiirien.

Esillä 10 vastausta, 131 - 140 (kaikkiaan 176)