Ennallistaminen

AJ:

Kannattaa tutustua siihen mitä suometsätieteen tutkijat asiasta kertovat, esimerkiksi professori Annamari Laurén Helsingin yliopistosta. Yhtenä esimerkkinä: Luken Muhoksen Leppiniemen tuhkalannoituskoe (1947) muutti lähes ravinnottoman lyhytkorsinevan metsänkasvulle sopivaksi. Puuta tänä aikana tuhkalannoitus ja ojitus ovat tuottaneet lähes 600 m3/ha, kun taas verrokki, ojitus ilman tuhkalannoitusta, vain 60 m3/ha.

Ojitettu suo on monimutkainen ekosysteemi, jossa vesienhallinta, ravinnetalous sekä (orgaanisen aineksen, kiintoaineiden ja kasvihuonekaasujen) päästöt kytkeytyvät toisiinsa. Typpeä vapautuu hajoavasta pintaturpeesta yleensä riittävästi puiden kasvuun, mutta muita ravinteita on niukasti. Tuhkalannoituksella suolle saadaan palautettua muut ravinteet ja suopuuston kasvu voi kaksinkertaistua vuosikymmeniksi. Turvekankailla turve on monesti jo ohentunut niin paljon, että puiden juuret ulottuvat kivennäismaahan ja lisälannoitusta ei yleensä tarvita. Aikoinaan ojitettiin monesti liian levällä sarkaleveydellä (40 – 60 metriä), ja puut kärsivät liiasta vedestä. Näillä kohteilla tilannetta saataisiin korjattua tekemällä uudet matalat ojat sarkojen keskelle.

Vaikuttaa siis siltä että nykyisin kohtalaisesti puuta tuottavista alueista olisi saatavissa reilusti lisää kasvua ja hiilinielua hyvinkin kustannustehokkaasti tuhkalannoituksella ja kunnostusojituksella. Eri suotyypeillä on erilainen ravinnetila ja vesitalous, eli osa hyötyy enemmän kunnostustoimista kuin toiset. Ennallistaminen auttaa suoluontoa, säästää paksuja turvekerroksia ja parantaa vesien tilaa.

Ojitettu kokonaisala 4 miljoonaa hehtaaria pitäisi jakaa alan asiantuntijoiden toimesta ryhmiin: ennallistettavat, itsekseen ennallistuvat ja metsänkasvatuksessa edelleen jatkavat alueet. Viimemainittu ryhmä jaetaan edelleen niihin, joilla tehdään aktiivisia puuston kasvua parantavia toimia ja niihin, joilla vain parannetaan vesiensuojelua.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012188921.html