Keskustelut Luonto Ennallistaminen

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 221)
  • Ennallistaminen

    Ennallistamisesta keskustellaan nyt varmaan sen verran usein, että laitetaan sille oma ketju. Ennallistaminen liittyy läheisesti maankäytön muutokseen. Turpeennostoalue palautetaan kosteikoksi tai metsäksi, pelto kosteikoksi tai metsäksi, metsä muuttuu pelloksi tai rakennetuksi maaksi kuten voimalinjoiksi. Aletaanko metsäkadon aiheuttajilta vaatia kompensaatiota? Jos esimerkiksi Fingrid velvoitettaisiin kompensoimaan, saataisiin paljon rahaa ennallistamishankkeisiin.

    Piia Elonen kirjoittaa Hesarissa turvepeltojen ennallistamisesta otsikolla ”Veden paino”. Hyvässä artikkelissa on käyty haastattelemassa maitotilallista.

    Osa turvepeltojen ennallistamistavoitteesta voidaan saada kasaan vajaakäytöllä olevista pelloista. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että äskettäin turvepeltoja raivanneet kärsikööt yrittäjäriskin, mutta asia ei ole ihan yksinkertainen. Tilakokoja on kannustettu kasvattamaan. Lannan levitykseen tarvitaan tietty pinta-ala, eli jos eläimiä tulee enemmän, pitää olla enemmän peltoa. Peltojen poisto viljelystä aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia kansantaloudessa kuten metsienkin ennallistaminen.

    Peltojen ilmastopäästöistä on saatu Ilmatieteen laitoksen hankkeessa uutta tietoa ja uusi mittausmenetelmä, joten voi olla että jatkossa voidaan tunnistaa paremmin runsaspäästöiset kohteet ja myös osoittaa päästövähennysten teho. Vesistöpäästöissä maatalousmaillakin on vielä paljon tekemistä rakenteisssa ja asenteissa. Maataloustuen ehdoilla voidaan kannustaa.

    https://www.hs.fi/alueet/art-2000011940076.html

  • Nostokoukku

    Se on mittakaava-asia.

    Gla Gla

    Anna Mm yksikin esimerkki, milloin sorakuoppa tai louhos olisi ennallistettu tai vaadittu ennallistettavaksi. Liimataanko kivet takaisin vai miten louhos ennallistetaan?

    Rane2

    ”miksi me vaadimme soranottopaikkojen tai louhosten ennallistamista ?”

    Hyvä kysymys.Kajaanissa on nyt herännyt keskustelu pitäisikö linnanrauniot entistää eli rakentaa linna uudestaan.Rauniothan ovat aito jälki muinaisista tapahtumista ja arvokkaat sinällään.Jos päälle rakennettaisiin uusi linna niin se ei ole enää muinaismuisto vaan jotain uutta.Paras vastaus on ehkä se että ihminen nyt on vaan  innokas vaatimaan kaikenlaista…

    mehtäukko

    Siilinjärvellä ja Talvivaarassakin iso kivien liimailu edessä?

    Nostokoukku

    Sorakuoppia on ainakin ennallisttettu, louhoksen ennallistaminen voi olla vaikeampaa. Tiedän sorakuopan, jonka ennallistaminen tuhosi ison törmäpääskyjen pesimäpaikan. Näitä on tehty työnimikkeellä maisemointi, mutta taitaa olla lähes sama asia. Kaivurilla luiskattiin jyrkkiä  penkkoja ja liian lähelle pohjavettä mennyttä pohjaa täytettiin. Nyt montussa on hyvä mäntytaimikko.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Sorakuopasta saisi vähäravinteisen niityn tai paahderinteen, eli joskus alue voidaan ennallistaa toiseksi harvinaiseksi elinympäristöksi.

    Rane2

    Sorakuoppia on maisemoitu mikä on eri asia kuin ennallistaminen.Ennallistaminen vaatisi ko.kuopan täyttämistä mitä kukaan ei ole ainakaan vielä iljennyt esittää…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Käyttäisin mieluummin sanaa ennallistaminen, jos työllä saadaan aikaan lisää pinta-alaa harvinaistuneelle elinympäristölle, jotta alueet saataisiin tilastoitua oikein. Vaikka toki kyse on samalla maisemoinnista. Ymmärtääkseni esim. Rudus on tehnyt tätä kompensoidakseen yrityksensä ympäristöhaittoja.

    Kurjelle linkki.

    Risto Sulkava on keksinyt uuden termin ojitetuille soille: passiivikohteet. Ja esittää näitä kasvussa hiipuvia soita laajaan ennallistukseen.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012188921.html

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    AJ:

    Kannattaa tutustua siihen mitä suometsätieteen tutkijat asiasta kertovat, esimerkiksi professori Annamari Laurén Helsingin yliopistosta. Yhtenä esimerkkinä: Luken Muhoksen Leppiniemen tuhkalannoituskoe (1947) muutti lähes ravinnottoman lyhytkorsinevan metsänkasvulle sopivaksi. Puuta tänä aikana tuhkalannoitus ja ojitus ovat tuottaneet lähes 600 m3/ha, kun taas verrokki, ojitus ilman tuhkalannoitusta, vain 60 m3/ha.

    Ojitettu suo on monimutkainen ekosysteemi, jossa vesienhallinta, ravinnetalous sekä (orgaanisen aineksen, kiintoaineiden ja kasvihuonekaasujen) päästöt kytkeytyvät toisiinsa. Typpeä vapautuu hajoavasta pintaturpeesta yleensä riittävästi puiden kasvuun, mutta muita ravinteita on niukasti. Tuhkalannoituksella suolle saadaan palautettua muut ravinteet ja suopuuston kasvu voi kaksinkertaistua vuosikymmeniksi. Turvekankailla turve on monesti jo ohentunut niin paljon, että puiden juuret ulottuvat kivennäismaahan ja lisälannoitusta ei yleensä tarvita. Aikoinaan ojitettiin monesti liian levällä sarkaleveydellä (40 – 60 metriä), ja puut kärsivät liiasta vedestä. Näillä kohteilla tilannetta saataisiin korjattua tekemällä uudet matalat ojat sarkojen keskelle.

    Vaikuttaa siis siltä että nykyisin kohtalaisesti puuta tuottavista alueista olisi saatavissa reilusti lisää kasvua ja hiilinielua hyvinkin kustannustehokkaasti tuhkalannoituksella ja kunnostusojituksella. Eri suotyypeillä on erilainen ravinnetila ja vesitalous, eli osa hyötyy enemmän kunnostustoimista kuin toiset. Ennallistaminen auttaa suoluontoa, säästää paksuja turvekerroksia ja parantaa vesien tilaa.

    Ojitettu kokonaisala 4 miljoonaa hehtaaria pitäisi jakaa alan asiantuntijoiden toimesta ryhmiin: ennallistettavat, itsekseen ennallistuvat ja metsänkasvatuksessa edelleen jatkavat alueet. Viimemainittu ryhmä jaetaan edelleen niihin, joilla tehdään aktiivisia puuston kasvua parantavia toimia ja niihin, joilla vain parannetaan vesiensuojelua.

    https://www.hs.fi/mielipide/art-2000012188921.html

    Metsuri motokuski

    Meillä ainakin pitää elykeskukselle vai mikä se nykyään on nimeltään niin ilmoittaa vakuus maisemoinnista. Eräs tuttu viistosi rinteet ja männyn taimet istutti alueelle. Onko tämä sitten ennallastamista tai ei niin joka tapauksessa pyritään palauttamaan alue alkuperäiseen tilaan.

    Sama koskee louhosta.  Kun tuossa lähellä kallion otto oikeus päättyi niin romut veivät pois ja toivat pintamaita ja istuttivat puustoa. Eikö tämäkin ole eräänlaista ennallistamista ?

Esillä 10 vastausta, 201 - 210 (kaikkiaan 221)