› Keskustelut › Luonto › Ennallistaminen

Esillä 10 vastausta, 501 - 510 (kaikkiaan 539)
  • Ennallistaminen

    Ennallistamisesta keskustellaan nyt varmaan sen verran usein, että laitetaan sille oma ketju. Ennallistaminen liittyy läheisesti maankäytön muutokseen. Turpeennostoalue palautetaan kosteikoksi tai metsäksi, pelto kosteikoksi tai metsäksi, metsä muuttuu pelloksi tai rakennetuksi maaksi kuten voimalinjoiksi. Aletaanko metsäkadon aiheuttajilta vaatia kompensaatiota? Jos esimerkiksi Fingrid velvoitettaisiin kompensoimaan, saataisiin paljon rahaa ennallistamishankkeisiin.

    Piia Elonen kirjoittaa Hesarissa turvepeltojen ennallistamisesta otsikolla ”Veden paino”. Hyvässä artikkelissa on käyty haastattelemassa maitotilallista.

    Osa turvepeltojen ennallistamistavoitteesta voidaan saada kasaan vajaakäytöllä olevista pelloista. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että äskettäin turvepeltoja raivanneet kärsikööt yrittäjäriskin, mutta asia ei ole ihan yksinkertainen. Tilakokoja on kannustettu kasvattamaan. Lannan levitykseen tarvitaan tietty pinta-ala, eli jos eläimiä tulee enemmän, pitää olla enemmän peltoa. Peltojen poisto viljelystä aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia kansantaloudessa kuten metsienkin ennallistaminen.

    Peltojen ilmastopäästöistä on saatu Ilmatieteen laitoksen hankkeessa uutta tietoa ja uusi mittausmenetelmä, joten voi olla että jatkossa voidaan tunnistaa paremmin runsaspäästöiset kohteet ja myös osoittaa päästövähennysten teho. Vesistöpäästöissä maatalousmaillakin on vielä paljon tekemistä rakenteisssa ja asenteissa. Maataloustuen ehdoilla voidaan kannustaa.

    https://www.hs.fi/alueet/art-2000011940076.html

  • käpysonni käpysonni

    Tuo perinnebiotooppihomma paljastaa että menneisyyteen ei voida ennallistamisessa mennä. Perinnebiotoopit syntyivät automaattisesti pientilavaltaisen maatalouden seurauksena. Silloin kun maatiloja oli Suomessa yli 200 000, silloin maatalous oli kaikki luomua, joka tilalla oli lehmiä, lampaita, sikoja, kanoja ja hevosia,ja lantaa tuli omasta takaa ja vuoroviljely oli itsestään selvyys, eikä torjunta-aineita juuri ollut.

    Maataloutta ei voida ennallistaa siihen 1950-luvun aikakauteen, kuten ei muutakaan maailmaa. Ei ketään voi pakottaa pitämään elukoita jonkun perinnebiotooppien säilyttämisen takia, tai sitten siihen pitää olla kunnollinen taloudellinen kannustin, johon pitää olla valtiolla varaa.

    Eikä maaseutua voi muutenkaan museoida ennallistamisen takia, se olisi järjetöntä.

    Rane

    Ennallistamisen perusteluna käytetään tätä että puolet luontotyypeistä on uhanalaisia.Eli näitä uhanalaisia olisi 57 kpl.Niistä peräti 40 on perinnebiotooppeja.

    Perinnebiotooppien uhanalaisuus taitaa kuitenkin johtua siitä että luonto yrittää ottaa ihmisen aikoinaan muuttamaa ympäristöä takaisin itselleen mm. pusikoita ja puita kasvattamalla.Ennallistamisella luontoväki siis taistelee luonnon omia prosesseja vastaan säilyttääkseen ihmisen luonnon käytön jäljet…

    käpysonni käpysonni

    Niin, tuppaa monilta unohtumaan että perinnebiotoopit on ihmisen toiminnan seuraus.

    Kurki Kurki

    Ennallistamisella luontoväki siis taistelee luonnon omia prosesseja vastaan säilyttääkseen ihmisen luonnon käytön jäljet…

    Hyvä huomio Ranelta.

    Nyt kun olen kommentoinut Hesarissa, kuinka luontoväki taistelee lajien uhanalaisuudessa luonnon aiheuttamaa umpeen kasvamista vastaan, jonka osuus on n. 90% kaikista lajeista, niin sitten siellä viitataankin, että entäs nämä uhanalaiset luontotyypit.

    Tätä tullaan käyttämään vastauksissa.

    Luontotyypeistä 40/57 = 70 % onkin perinneympästöjen luontotyyppejä, joiden ainoa uhka on luonnon umpeen kasvaminen.

    Että sillä lailla.

    Miten tämä onkin saatu käännettyä, että ihminen ja metsätalous vain aiheuttaa luontokatoa Suomessa?

     

     

    Nostokoukku

    Tästä samasta asiasta olen joskus kirjoittanut. Kotikylällä on muutama pikku-mökki, joissa muistan hämärästi asuneen lapsuudessani ihmisiä. Nyt noista ”perinnepiotoopeista” kertoo sammaleesta pilkottava emalivati ja joku lautakömmänänrähjä, minkä viimeistä räystästä tukkikokoiset lepät ja koivut pitävät vielä pystyssä. Parikymmenen vuoden päästä perinnebiotoopista kertoo kuusentaimikossa enää vähän lehtipuuvaltaisempi kohta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Luontotyyppien pinta-aloista perinnebiotoopit ovat tietysti häviävän pieni osuus verrattuna yleisiin metsä- ja suotyyppeihin ja vesistöihin. Osaako joku kertoa, olisivatko isot kasvinsyöjät (hirvet ja peurat) voineet puiden taimia syömällä ylläpitää avoimia niittyjä, jotka muistuttavat perinnebiotooppeja? Lisäksi on ollut ainakin rantaniittyjä ja tulvaniittyjä.

    Kurki: lajien uhanalaisuudessa luonnon aiheuttamaa umpeen kasvamista vastaan, jonka osuus on n. 90% kaikista lajeista

    On siellä muitakin selittäjiä kuin umpeenkasvaminen. Esimerkiksi porot, jotka eivät osaa syödä sopivasti vaan napostelevat liikaa tuntureilla.

    Kurki Kurki

    On siellä muitakin selittäjiä kuin umpeenkasvaminen.

    On.

    Umpeenkasvun uhka on 650+535= 1185 lajille.

    Sitten metsätalouden ulkopuoliset uh-lajit luonnon hellässä huomassa 1184 lajia.

    Sanotaanko näin, että yhteensä 2369 uh-lajia eli 90% kaikista uh-lajeista 2667 on Suomen luonnon armoilla. Kyllä niitä poron luontoedeltäjiä ennen porotaloutta on laiduntanut Käsivarren Lapin alueita, jossa nämä tunturipaljakoiden 309 uh-lajia ovat kahta lukuunottamaatta.

    Kurki Kurki

    Annamari Laurenin kolumni /Metsälehti no 18

    Ennallistamisen (ojien tukkimiset) hyödyt nolla.

    – metsän muuttaminen puuttomaksi suoksi lämmittää ilmastoa 100..300 vuotta ja vesien ravinnekuorma lisääntyy kymmeniksi vuosiksi

    – ennallistamisessa tavalliset kangasmetsien lajit korvautuvat vain tavallisilla suolajeilla

    – mekaanisesti lisääntyneet ennallistamispinta-alat eivät tuo hyötyjä, vaikka kansainväliset sopimukset niin velvoittaisivat

    – kaikesta tästä vain rahan menoa

    Joka sanasta samaa mieltä.

    Nyt syntyy ennallistamisesta toivottavsti kunnon yhteenotto, sillä eihän luontojärjestöt voi hyväksyä tälläista omien tavoitteidensa ja käsitystensä halveksintaa.

    Vastustaja on tietenkin kovimmasta päästä, kun sattuu olemaan  Suomen ainoa suometsätieteiden professori.

    Rane

    Esim korpi on uhanalainen luontotyyppi.Ojittamattomia korpia näyttäisi löytyvän noin 650 000 ha.Kuinka paljon niitä tulisi olla ettei olisi enää uhanalainen…

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Et tainnut Rane kuitenkaan löytää montaa ojittamatonta korpea Etelä-Suomesta vai löysitkö?

    En ole varma uskonko väitettä, että ennallistamisen vesistöhyödyn saavuttamiseen menisi kymmeniä vuosia. Jos hakataan puut pois ja laitetaan ojat tukkoon padoilla kaivamatta sarkaojia täyteen maata, maata myllätään vain vähän, mutta vesi nousee silti suolla. Mutta tilanteet varmasti vaihtelevat paljon suosta toiseen ja toteutustavasta toiseen.

Esillä 10 vastausta, 501 - 510 (kaikkiaan 539)