Keskustelut Luonto Ennallistamisen järjestys

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 52)
  • Ennallistamisen järjestys

    MT:ssä oli osuva kirjoitus ennallistamisesta ja Ylläksen ympäristöstä. Ehdotankin, että ennallistamisasetuksen toimeenpano aloitetaan Suomessa luonnonsuojelualueista, joilta häädetään turha parveilu, metsitetään moottoritien levyiset hiihto- ja kelkkabaanat, poltetaan muuhun kuin asumiskäyttöön tarkoitetut rakennukset, puretaan pois tarpeettomat tiet, sähkölinjat ja vesiputket. Samaa voisi jatkaa sitten muilla huvittelukäyttöön valjastetuilla pääasiassa Suomen hienoimmilla ja luonnonarvoiltaan monipuolisimmilla muilla alueilla.

    Aitoon luontomatkailuun riittää kumpparit ja säänmukainen vaatetus.

  • käpysonni

    Kesämökit rannoilta purettava myös, jos johdonmukaisia ennallistamisessa oltaisiin.

    Gla Gla

    En olisi pahoillani, jos tunturipaljakoiden ahdinkoa helpotettaisiin palauttamalla Ylläs luonnontilaiseksi. Antennit, tutkat ja niiden huoltotiet saa jäädä.

    Puuki

    Ylläksellä on kohtuullisen vähän haittaa matkailusta verrattuna muihin isompiin keskittymiin.  Levillä esim. on paljon enemmän rakennettu juottoloita ja muita isoja rakennelmia.    Ensin ehkä kuitenkin tulisi ennallistaa metsättömiä alueita metsittäen joka maassa eikä ulkoistaa ennallistamishommaa meille.  Se on viherpesua jos muut maat meinaa Suomen metsiä käyttää suunnilleen koko EU-alueen hiilinielun lisäämisesimerkkinä.

    Nostokoukku

    Käpysonnilla hyvä esitys. Kaikki rantojen slummikylät pois. Vanhat kalamajat ja venekoppelit voi jättää. Hävittämisen voi aloittaa minun mökistä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Professori Atte Korhola (HS Vieraskynä 14.11.) on sillä kannalla että katse soihin: suot sitovat hänen mielestään hiiltä ennallistettuina paremmin kuin metsänä (mikä harvoin pitää paikkansa). Professorin mielestä myös haihdunta ja heijastusvaikutus eli albedo myös huomioitava, mutta sehän puoltaa avohakkuita koska ne vaalentavat metsää sekä kesällä (lehtipuut) että talvella (lumi). Risto Isometsää luettu?

    Kurki

    Hävittämisen voi aloittaa minun mökistä, jonka juuri möit pois.

    Puuki

    Ojitettujen puuta kasvavien soiden ennallistaminen olisi rahan tuhlausta eikä edes toimisi kuten on kuviteltu.   Ennallistus ei sovi kuin hyvin harvoihin kohteisiin, silloin jos ojitus on aikoinaan tehty väärään paikkaan.

    Albedovaikutusta ei ilm. tule muualta kuin ennallistetuilta soilta.

    Nostokoukku

    Eipä ole mökkiä myyty, ei edes kaupiteltu.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Aivan loistava kommentti Atte Korholan vieraskynässä (HS). Napakasti summattu soiden ilmastovaikutukset muutamaan lauseeseen. Paremmin kuin mihin edes Suoseura kyennyt. Korholalla mietinnän paikka.

    Lainaus:

    ”Luonnon suot tuottavat metaanipäästöjä sadan vuoden periodilla (ekv-kerroin 34 eli vaikutuskerroin hiilidioksidiin nähden) 3..24 ekv-tn/ha/v suotyypistä riippuen ja sitovat hiilidioksidia 0,5–1,0 tonnia /ha/v eli Suomessa luonnon suot 4 milj.ha tuottavat metaanipäästöjä vaihteluvälillä +12…+100 M ekv-tonnia/vuosi.

    Keskiarvolla 15 Suomen metaanipäästöt olisivat 60 M ekv-tn/v eli suuremmat kuin kaikki Suomen nykyiset päästöt ja CO2-sidonta vain -3..-4 MCO2-th/v.

    Edellinen kappale korjattu 60 > 30 M ekv-tn/v. seuraavasti:

    Paavo Ojasen mukaan luonnon soiden metaani (CH4)-päästöt ovat +3..+12 ekv-tn/ha/v 100 vuoden periodilla (ekv=34) ja kun siihen lisää 20 vuoden periodin (ekv=72) mukaan, niin päästöarvo vaihtelee sitten +3…+24 ekv-tn/ha/v suotyypistä riippuen. Suomen suot 4 milj.ha tuottavat siis nyt 100 vuoden periodin ekv-kertoimen (34) keskimäärin +7,5 ekv-tn/ha/v ja yhteensä 4*7,5= +30 ekv-tn/v.

    Ja sitten kun aloitetaan soiden ennallistaminen, metaanin päästökerroin eli ekv onkin nyt noin 72 kertainen (lyhyen periodin 20 v ekv-kerroin). Niin kaikki ennallistamiset ovatkin kaikkein hulluin teko torjua ilmastonmuutosta, sillä ne aiheuttaakin valtavat metaanipäästöt seuraavien 20 vuoden aikana 6…24 (korjattu 48 > 24) ekv-tn/ha/v ja uusi suo sitoisi CO2 ilmasta turpeenkasvussa 0,5..1,0 tn/ha/v. Katso Wikistä ”Methane”.

    Kaikki nykyiset ojitukset ovat tämän rinnalla valtava ilmastoteko. Karut suo-ojitukset ovat aina CO2-nielu, sillä maapohja kerryttää turvetta kuin keskimääräinen luonnon suo ja metaanipäästöt ovat lakanneet ja lisäksi tulee metsien kasvun nielu. Rehevät suo-ojitukset päästävät CO2 keskimäärin -5 tn/ha/v, mutta vastapainoksi tulee hyvä metsien kasvu ja metaanipäästöjen lakkaaminen, jotka aina tekevät niistäkin CO2-nielun.”

    Kiitän ja kumarran. 🙏

    Ola_Pallonivel

    Golffi kentät myös ennalleen pikaisesti! Olisi helppo tökkiä taimet, jos ollut metsää aiemmin. Golffi kärryllä pääsee suoraan palstalle!

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 52)