Keskustelut Metsänomistus FSC:n riskialue yllätti

Esillä 10 vastausta, 781 - 790 (kaikkiaan 809)
  • FSC:n riskialue yllätti

    1.7.2019 Maaseudun Tulevaisuudessa kerrotaan heinolalaisesta metsänomistajasta, jonka normaalisti hoidettuun talousmetsään oli pyytämättä ja yllättäen ilmestynyt 80 hehtaarin FSC:n HCV-merkintä. Tästä korkean suojeluarvon HCV-merkinnästä ei tule minkäänlaista ilmoitusta metsänomistajalle. Metsänomistaja ei itse ole mukana FSC-sertifikaatissa, vaan PEFC:ssä. Asia tuli sattumalta ilmi vasta lumituhojen takia tehtävän metsänkäyttöilmoituksen yhteydessä. Samalla omistajalla on entuudestaan jo Natura 2000 alue, valkoselkätikan suojelualue, sekä kallioidensuojelualue. Kyllä aivan aiheellisesti voidaan jo mukailla vanhan taistolaislaulun sanoja, että ”Metsäsi eivät ole sinun metsiäsi!”

  • Puuki

    Lehtipuun osuus vähenisi entisestään , jos jk ;sta tulisi metsänhoidon valtamenetelmä.

    Mutta muuten ra-koivun osuus esim. tukkikertymästä on ollut ennenkin pienempi kuin yl . luullaan.  E. Verkasalon ym. tutkimusten mukaan hieskoivua on sahattu liki puolet koko sahatuista koivutukeista ja luultu useimmiten ra-koivuksi.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Pitäisikö yhteismetsän perustaa rahankeräys, eli saisiko luonnonsuojelijoilta kerättyä joukkorahoituksella kasaan 7 miljoonaa?

    suorittava porras suorittava porras

    Annelille: Siinäpä olisi luonnonsuojelijoille näytön paikka.

    Timppa

    Kuten olen monesti ennekin kirjoittanut, niin Inarissa ei kyse ole suojelusta vaan siitä, mitä tapahtuu, jos ei hyväksy FSC:n ehtoja.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Katselin Suomen FSC:n ehtoja. Ne ovat aika vaativat, monenlaista vastuuta tulee, esimerkiksi pohjavesialueet ja uhanalaisten lajien elinpaikat pitää tietää ja merkitä metsäsuunnitelmaan. Lisäksi kunnon suojavyöhykkeet vesistöjen varsille. 10 prosentin lehtipuusosuus pitää pyrkiä säilyttämään hoitotoimenpiteissä. Yli 20 hehtaarin tiloilla: 5 prosenttia pitää olla suojeltua ja sen lisäksi toiset 5 prosenttia erityiskohteltua habitaattia.

    Puuki

    Mitäs kustantaa sertifirman tarkastuskäynnit ?  Onko kellään kokemusta ?  Lisähintaa fsc-puille saa jos saa 0,x euroa vai kuinka .

    Timppa

    Kaikkea mitä järjestö puuhaa tai vaatii yhtiöiltä emme tiedä.  Sitä tarkoitin.  Ei noita ehtoja, jotka lukevat esitteissä.

    En usko, että kukaan aidosti noudattaa noita ehtoja.  Ainakin minun havaintoni mukaan  FSC-tilan metsät eivät eroa millään tavalla esim lehtipuiden määrässä.  Tärkeintä on kuitenkin  se, että julkisivu on kaunis.

    Tilley

    On jo olemassa paljon erilaisia yhdistyksiä ja säätiöitä, jotka kokoavat lahjoituksia, ostavat metsää ja suojelevat sitä. Varmaan jossakin vaiheessa noita Lapinkin metsiä tällaisille toimijoille päätyy. Tähän mennessä suojelualueet ovat keskittyneet Etelä-Suomeen, koska lahjoittajat ja työntekijät haluavat käydä suojelualueilla fiilistelemässä.

    suorittava porras suorittava porras

    Nythän fiilistelyyn olisi tarjolla kunnon potti. Päivittäin pyörii kaupallisilla kanavilla mainoksia ,jossa toinen toistaan kuuluisampi ja varakas julkkis sijoittaa luontoon. Nyt kauppamiehet asialle! Ulkomaistakin pääomaa voisi käyttää. Jos vajaan tunnin riippumattoelämyksistä on varaa maksaa satanen , voi rahaa löytä enemmänkin  suojeluun siirrettävän alueen rahoitukseen. Vain taivas on rajana.

    Puuki

    Se onkin oikeaa suojelua , että ostetaan suojelualueita itse eikä koeteta suojella toisten metsiä, jotka  saattaa olla heille elinkeino ja elinehto.   Luonnonperintösäätiö taitaa olla yksi toimija joka ostaa metsiä suojelutarkoituksessa. Sitä toimintaa on paljon helpompi ymmärtää ja arvostaa.

Esillä 10 vastausta, 781 - 790 (kaikkiaan 809)