Keskustelut Metsänhoito Hakkuukielto

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 89)
  • Hakkuukielto

    Luonnonsuojeluliitto on  tekemässä esityksen hakkuukiellosta touko-kesäkuun ajaksi. Esitys on todella upea asia. Annetaan luonnolle lisääntymisrauha.

    Toivottavasti saadaan EU tuki tarvittaessa asialle.

  • A.Jalkanen A.Jalkanen

    Valtio puuttuu melko laajasti omaisuuteen ja ammatinharjoittamiseen säätämällä lakeja ja keräämällä veroja. Yritykset sitten parhaansa mukaan sopeutuvat sääntelyyn. Yritystoiminta ei ole sääntelystä vapaata juuri missään päin maailmaa. Valtio voi edellyttää myös metsänomistajalta, että toiminnan on oltava kestävällä pohjalla, ja kaikkein tärkein periaate on ’metsää älköön hävitettäkö, eli uudistamisesta on huolehdittava. Siitä voi sitten kiistellä pitkään ja hartaasti, että mikä on kestävää metsänhoitoa.

    Tolopainen

    Onhan tuota metsälakia valvottu ankarasti sotien jälkeen, kun valtio jakoi lisämetsiä tiloille, nyt kun markkinatalous on tullut metsätalouteen, eipä siellä oikein ole virkamiehillä mitään roolia. Metsät kasvaa enemmän kuin hakataan, eikö sekin ole metsien hävitystä, kun osalle puustoa ei ole mitään käyttöä. Metsälaissa pitäisi kieltää metsien lahottaminen pystyyn. On se ihmeellistä, että kypsän sadon korjuussa on jotain ongelmallista. Kasvunsa lopettanut metsä on aivan sama tuotoltaan kuin aukio.

    Remie

    Ei näy lintuja ei , on kuin kuoleman laaksossa. 1950 luvulla oli langat mustaan lintuja nyt ei ole lankoja eikä lintuja. No eikä ole hyttysiä eikä itikoitakaan . lieneekö nuo maahan tuodut ruskeat leppäkertut pistänyt poskeensa, niitä kyllä näkyy ja käyvät kimppuun kuin pirulaset , liekö niilläkin nälkä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vaihteeksi hyviä ajatuksia vihreiltä: Suomi ei ole komentotalous ja yritykset päättävät investointien tason ja puun riittävyyden!

    https://www.is.fi/paakirjoitus/art-2000006139184.html?fbclid=IwAR0m5iAwnyP-a019B0X20q2-8emRWMa84Qkf9rHID3GOAdce_ZQ6nW1t4T4

    Timppa

    Anneli.  Eivät Mikkosen uudet  ajatukset ole hänen omiaan.  Rinne pelästyi, että hallitus kaatuu heti ja pani Mikkosen perumaan puheitaan.  Älä siis toivo turhia vihreiden viisastumisesta.

    MaalaisSeppo

    Vihreät pysynevät ruodussa Suomessa. Heidän taktiikkaa tulee olemaan vaikuttaminen EU:n kautta. Ajavat kaksilla rattailla. Tällöin vaaditaan Suomen hallitukselta jämäkkyyttä. Suomen kannan tulee näkyä myös hallituspuolueiden EU edustajien kannoissa. Tässä Kepu on portin vartijana.

    puunhalaaja

    Kuten Anneli edellä kirjoitti. Valtiolla on oikeus puuttua elinkeinoihin. En saa perustaa metsääni esim kaatopaikkaa. Tai jos saisin, olisi toisilla kansalaisilla oikeus koettaa muuttaa lakia.

    Tolopainen

    Kaatopaikkaa ei saa perustaa enää mihinkään, ne on melkein kaikki suljettu, tuskin Suomessa on yhtään pientä kuntaa, jossa olis vielä kaatopaikka. Ne ovat nykyisin hyötyjätteen vastaanottoasemia ja voi viedä ilmaiseksi kotitalousjätettä.

    mehtäukko

    Nyt ollaan täysin eri sfääreissä, kun puhutaan yhtäaikaa sll:n omankäden oikeuksista ja valtion holhouksesta estää kaatopaikkojen pykkääminen vaikka omille mailleen..!!

    mehtäukko

    Kysyykö vihreät levittää kivihiilisavua toisten hengitettäväksi?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 89)