Keskustelut Metsänhoito Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

Esillä 10 vastausta, 791 - 800 (kaikkiaan 883)
  • Hirvituhot: Koivua ja mäntyä ei uskalla istuttaa, isojakin havupuita kalutaan

    Tuollaisen otsikon (savon sanomat 15.10.2015) alla entinen Pohjois-Savon metsäkeskuksen metsätalouspäällikkö tenho hynönen kertoo omista kokemuksistaan.

    Hynönen seisoo kuvassa hirvien runtelemassa luokkaa viisi (5) metriä olevassa koivuntaimikossa kotipaikkansa lähellä leppävirran niinimäessä ja sanoo:
    ”Koivun ja männyn viljely on liian riskialtista, jopa mahdotonta.
    Ajattelin, että jospa melko vilkasliikenteisen kylätien varrella pärjäisi hirvinauhoilla, karhunkuvilla ja hajusteilla, mutta ei niistä tunnu olevan hyötyä. Ainoa toimiva keino taitaa olla luoti”.

    Hynösen mielestä kaatolupia hallinnoiva Suomen riistakeskus on epäonnistunut hirvikannan säätelyssä, kun metsätuhojen laajuutta ei ole otettu huomioon.
    ”Valtakunnan metsien inventointituloksissa on selvästi osoitettu, että mänty- ja koivutaimikoiden huonoon tilaan merkittävin syy on liian suuri hirvikanta. Mielelläni istuttaisin myös koivua ja mäntyä, mutta hirvien takia on pakko istuttaa kuusta, vaikka maapohja olisi liian vähäravinteinen. Männyn- ja koivunviljely on lähes toivotonta ja mahdotonta”.

    Edes varttuneemmat havupuut eivät saa olla rauhassa. Hynönen kertoo merkanneensa viime syksynä ja talvena maalilla yli tuhat kuusta, joita hirvet olivat kalunneet hampaillaan. Kun vauriokohta kasvaa umpeen, puu voi olla päältä siisti, mutta sisältä laho tai muuten kelvoton tukiksi. ”Tähän on kiinnitetty liian vähän huomiota. Puiden koloaminen on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt. Siitä aiheutuu suuret tappiot metsänomistajille”.

  • mehtäukko

    Osuva kommentti Tolopaiselta.  🙂

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Metsäuutisissa Sahateollisuus ry:n hallituksen pj Pekka Kopra haluaa että metsätuhojen ennaltaehkäisyyn pitää etsiä keinoja ennen kuin Keski-Euroopan puumarkkinoita sotkevat metsätuhot ovat täällä. ”Tarvittaessa metsätalouden käytäntöä pitää muuttaa.” Tarkoittaisiko tämä muun muassa hirvikannan (hirvi ja peura) hoidon tehostamista?

    Puuki

    Onko kuka kokeillut  maitopurkkien ripustamista männyn latvoihin ? Jossain oli kuulemma estänyt hirvien syönnit taimikossa.  En tiedä perustuuko karkotevaikutus happaman maidon hajuun vai mekaaniseen syönnin estoon vai molempiin.  Maitoa juomaan vaan kovasti ja askartelemaan…

    MaalaisSeppo

    Vessapaperirulla vois olla hyvä sivuoksaan. Sisään käytettyä paperia.

    Gla Gla

    Huomattavasti helpompaa on ottaa reppuruisku ja käsitellä männyt Tricolla. Toki materiaalikustannusta tulee, mutta suojaapa nyt vaikka aluksi hehtaarin taimet maitopurkeilla… Rekkakuorma purkkeja työmaalle ja sitä ennen varastointi kotona. Toki jos 5 litraa maitoa viikossa taloudessa juodaan, tuleehan siitä 10 vuodessa jo jonkinlainen määrä.

    Se, että jonkun takapihan puita ei tuolla tavalla suojattuna ole syöty, ei ole osoitus maitopurkkien tahosta.

    jees h-valta

    Niin ja aitausta ei kannata missään tapauksessa kokeilla. Se on liian tehokas ja siksi sen pitää olla aivan mielettömän vaivaa aiheuttava ja kallis.

    Gla Gla

    Kun männyistä puhutaan, en tajua mikä idea edes teoriassa voisi aitaamisessa olla verrattuna kerran vuodessa tehtävään ruiskutukseen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Hirvikanta pitäisi saada sellaiselle tasolle että kumpikaan ei olisi tarpeen, ei aitaaminen eikä ruiskutus. Metsänkasvatus ei ole niin kannattavaa että se kestäisi noita kuluja.

    Ruotsissa arvellaan että ilmastonmuutos siirtää hirven levinneisyysalueen pohjoisemmaksi. Kannan rajoittamisen tueksi metsästäjät haluavat siellä lisätä ravinnon tarjontaa hirville. Helpommin sanottu kuin tehty, jos hirvien määrä ylittää laidunten kantokyvyn. Voihan lehtipuun raivaamista toki vähentää, mutta sitten se pääsee helposti etukasvuisesti havupuuhun nähden, ja havupuun taimet kärsivät.

    https://www.skogsaktuellt.se/artikel/60653/drfr-vill-jgarefrbundet-rdda-lgen.html

    sitolkka

    Ja Ruotsissa ei ole valkohäntäpeuroja.

    Remie

    Valtion metsät Haavalle. Haapa houkuttelee hirvet hoitelemaan haapojen liikakasvun. Peurat tuhoaa viljelykset , satapäisinä laumoina pelloilla.

     

Esillä 10 vastausta, 791 - 800 (kaikkiaan 883)