Keskustelut Metsänhoito Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

  • Tämä aihe sisältää 1,142 vastausta, 69 ääntä, ja päivitettiin viimeksi , sitten AvatarNostokoukku toimesta.
Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 1,141)
  • Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan

    Merkitty: 

    R. Ranta:
    ”Kuinka Taneli on, onko käsityksesi yhtään muuttunut ilmastonmuutoksesta?”

    Vastaukseni:

    Ilmasto on aina ollut muutoksessa, se muuttuu tälläkin hetkellä ja se tulee aina muuttumaan.

    Eli mitään ylimaallista ja erikoista ei ole tässä hetkessä. Näitä kuumia kesiä ja leutoja talvia on ollut mm. 1912 tienoilla ja taas 30-luvulla.

    Katsotaan nyt mihinpäin se auringon aktiivisuus kääntyy, voi olla taas pian hyvinkin kylmää.

    Ihmiset omat aina tykänneet kuunnella maailmanlopun ennustajia, nykyisin ne ennustajat vain ovat pukeutuvat tieteen kaapuun.

    Viimeisin pieleen mennyt tieteen ennuste oli että happosateet tappavat suomen havumetsät vuoteen 1995 mennessä. Lisäksi vielä ettei rikkipäästöjen vähentämisellä ole mitään merkitystä metsäkuolemaan, mutta se voi metsien palautumiseen vaikuttaa hiukan. Jälkeenpäin on todettu ettei ennen vuotta 1995 ole ollut edes mitään taantumaa Suomen havupuiden kasvussa.

    Tämä höppä ei ollut vain yhden miehen show, vaikka se pieleen menon jälkeen on siksi yritetty kääntää. Kohulla oli ehkä hiukan myönteistä vaikutusta Kuolan niemimaan kaivosteollisuuden rikkipäästöjen alasajossa, joka sinänsä oli hyvä asia.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

  • Gla Gla

    ”Ensinnäkin hiilidioksidipäästöille pitäisi asettaa korkea hinta, jotta päästöt vähenisivät.”

    Siinäpä onkin laskemista, mikä on päästö ja mikä ei. Jos hakkaan puuta, jotta puusto kasvu paranisi, onko hakatun puun poltto päästö vai nielu.

    Lisäksi maailmassa tulee kompensaatioita köyhille, kun niiden päästöt ei lisää ilmastonmuutosta yhtä paljon kuin rikkaiden päästöt.

    R.Ranta

    Anteeksi tuplamutusteluni.

    Olisko Tanelilla  yhtään varaa antaa löysää tulkinnassaan. Vai katsotko, että sinä ehdottomalla varmuudella kykenet tulkitsemaan ainoalla oikealla tavalla aiheesta saatavissa olevasta informaatiotulvasta. Vai olisiko se sittenkin vain mutua.

    Kukin tuppaa etsimään lähinnä omaan mutuun sopivia tutkimuksia ja näkemyksiä.

    Visakallo Visakallo

    Teollisuuden Voima tiedotti perjantaina saaneensa Olkiluoto 3:n laitostoimittajalta tiedon, että ydinvoimalan säännöllinen sähköntuotanto siirtyy kuukaudella eteenpäin.

    Laitostoimittajan mukaan sähköntuotannon aloittaminen siirtyy marraskuulle 2021 ja säännöllinen sähköntuotanto maaliskuulle 2022

    Syyksi viivästykselle kerrotaan turbiinille toteutettavat ylimääräiset huolto- ja tarkastustoimenpiteet. IS

    Visakallo Visakallo

    Vuosi 2028 on nyt tavoitteena saada venäläisvoimala tuottamaan sähköä. Mitähän mieltä vihreät mahtavat tällä hetkellä olla ydinvoimasta? Tuleeko ilmasto väärin pelastetuksi?

    https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/9824e563-5421-4f16-b3a4-f992d6c8b756

    MJO

    Ongelma ei ole pelkästään ilmaston lämpeneminen vaan sen muutos nopeus. Nyt lämpenee 50 vuodessa yhtä paljon kuin normaalista 1000 vuodessa.

    MJO

    Ilmasto on kyllä ennenkin muuttunut nopeasti viime jääkauden jälkeen. Noin 5-6 astetta 50 vuodessa (jäätikköporausten perusteella).

    Höpö höpö. Ehkä mahdollisesti jossakin yhdellä jäätiköllä, muttei koko maapallon lämpötila.

    Scientist Scientist

    Tämä tieto on saatu tanskalaisten jäätikköporauksista vertailemalla hapen isotooppien suhteita. Kuvastaa lähinnä muutosta pohjoisen Atlantin alueella.

    Muuten miten on mahdollista että metsät tai luonto ei kärsi pahemmin vaikka vuoden keskilämpötilan vaihteluväli on ollut noin 5 astetta (+2-7 astetta Tampereella 1980-2020).

    Kurki

     

    Höpö höpö. Ehkä mahdollisesti jossakin yhdellä jäätiköllä, muttei koko maapallon lämpötila.

    Tässä ihmisen lämpömittarista luettu pisin lämpötilajakso Keski-Englannista vuodesta 1659 vuoteen 2010. Ei mitään erikoista lämpötilan nousua. Pienestä Jääkaudesta palautumista vain. Thames-joki Lontossa oli 1600-luvun loppupuolella monena vuonna jäässä.

    https://c3headlines.typepad.com/.a/6a010536b58035970c0162ff86e0b7970d-pi

    Kurki

    Tässä mukana ihmisperäiset CO2-kaasupäästöt. Niidenkään vaikutusta lämpötilaan ei voi havaita.

    https://www.c3headlines.com/2010/01/cet-temperatures.html

    Kurki

    Uskonnot, Suomen metsäkuolemat, ilmastonmuutos, kommunismi, trumpismi jne.

    Kyllä näitä riittää.

    Ja vielä ”paskalaki” Itämeren suojelemiseksi.

    Sinilevä hävisi Itämerestä tiedemiesten ällistykseksi, vaikka kaikki varman sinileväkesän merkit, ilmastonmuutoksen aiheuttama kesän kuumuus ja Suomen Itämereen päästämät ravinteet, olivat tiedemiehillä kesän ennusteen perustaksi.

    https://yle.fi/uutiset/3-12044869

Esillä 10 vastausta, 41 - 50 (kaikkiaan 1,141)