Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 14,575)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Tuolla turve- keskustelussa on laskelmia joilla selviää paljon totuuksia.    Niin pitää tehdä puunkin suhteen. Myynti on myös hyvä osata. Onkohan joku  mo saanut  siihen koulutusta? Ostajat ovat koulutettuja ns ” silmään kusettajia” lähes laitanaan.  Storan ostomies kertoi heidän mainoslehdessä  kuin oli saanut hyvinkin ”huijattua” puitaan kehuvaa isäntää.  Ei siitä arvostus ostajan kasvanut.

    Vielä sekin, opiskelija neitokaiset valitsee jonkin toisen alan humpin metsäasiatuntijan  sijaan koska he osaa paremmin matikan.  No, se ei enää täällä ukkoporukkaa haittaa.

    Puu Hastelija

    Jotenkin paistaa katkeruus läpi, kun nuoruuden ihastus ymmärsi lähteä metsän kasvatuksesta jotain ymmärtävän matkaan?

    Omat puut jäivät kevään tarjouksesta kasvamaan,  ajattelin myydä ne useammalle toimijalle ehkä jo lähiaikoina.

    Perko

    Tuuli yltyi kovaksi,  piti poistua verkoilta.

    En onneksi ole  tuosta valinta jutusta katkera, monesta muusta kyllä.  Täällä kertoi eräs  opiskelussa ollut naine seuranneensa ml keskusteluja ja huomanneen ettei matematiikka ollut jutuissa riittävästi mukana eikä muutakaan osaamista.  Hän  mainitsi illanvietoissa neitokaisten pohtineen, että metsäalalle valikoituu heikoimmin pistein selvinneet opiskelijat siksi kumppania kannattanee hake muista tiedekunnista.  Lopuksi, ettei tule enää tänne vastailemaan. No, mistä lienee ärtynyt en tiedä.

    mehtäukko

    Kaikella kunnioituksella opiskellutta naista kohtaan, mutta onpahan ontuvat perusteet. Kallonkutistajan virkaan kannattaa hilautua.

    Puuki

    Perko laittoi satutarinan ehdolle , kun ei muuta keksinyt tälläkertaa.   Meitä ei aikoinaan päässyt opiskelemaan kuin n. 2 % hakeneista yo-pohjaiselle linjalle (yli 700 hakijaa)  ja suurimmalla osalla piti olla silloin myös matikkapää tavallista paremmassa kunnossa .  Esim. hyvä rekipää ja satuilutaidot  ei olisi riittäneet .

    R.Ranta R.Ranta

    Mitä missä milloin Puuki? Minkälaisen ammattinimikkeen perään on noin kova tunku oli – metsäalalle? Entä mitä puuhaat särpimen eteen?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Juu. Tuota luokkaa eli 2 % hakijoista pääsi myös Joensuun metsätieteelliseen ensimmäisenä vuonna. Sitten myöhemmin vähän enemmän.

    Berza

    Noinko kova oli karsinta ? Ammattikorkean kautta huomattavasti helpommin pääsee tähän jaloon joukkoon. Ilmeisesti työelämään valmistuneista valtaosa tulee sitä reittiä ?

    Puuki

    En ole ollut varsinaisesti metsähommissa enää pitkään aikaan muuten kuin lähinnä harrastusmielessä.  Mti-amk -80 luvun lopulta ja 2000-luvun alusta on koulutus metsäpuolelta.  Muitakin hommia on tullut tehtyä mm.pankin kassalla  kesätöissä.  Pikkupoikana ollessa isä ”koulutti” polttopuiden tekoon,  puun istutukseen ja raivaushommiin ym.    Oma yritys oli n. 5 vuotta ja sen jälkeen pääasiassa mökkikiinteistön ja asuntojen vuokraushommaa ym.   Puukauppoja olen tehnyt säännöllisen epäsäännölliseti, muutakin neuvontahommaa silloin tällöin.    Työnteko on ollut verissä , kun piti jo nuorena hankkia taskurahat ja muutkin yleensä itse.     Jotain on tarttunut ja jopa jäänyt nuppiin koulutuksesta  .  Jälkeenpäin sanosin kyllä , että ehkä liian kauan aikaa  tuli kulutettuja koulujen  penkeillä kaikkiaan.  Samaan aikaan olin melkein aina viikonlopputöissä.  Mutta minkäpä teet  enää . Kantapään kautta opittua on että työ ei tekemällä lopu vaikka kuin yrittäisi sitä.

    Visakallo Visakallo

    Aloitukseen viitaten jatkuvaa kasvatusta tuli harjoitettua 80-luvulla. Silloin se vain piti tehdä suojuspuuhakkuun nimellä. Muutamia entisiä metsälaitumia tuli sillä tavalla hakattua. Kyllähän niihinkin lopulta jonkinlainen uusi metsä on tullut, mutta erittäin suurella työmäärällä, eikä näiden nuorien metsien laatu ja kasvu vastaa alkuunkaan jaksollisesti uudistettuja alueita. Onneksi viisastuin ajoissa ja lopetin moiset haihattelut.

Esillä 10 vastausta, 1,401 - 1,410 (kaikkiaan 14,575)