Jatkuva kasvatus käytännössä.

Minä opin opiskeluaikana suojuspuuasennon tarkoittavan tavallaan tasaikäisen metsän tiheää siemenpuuasentoa. En tiedä käytetäänkö tätä termiä jatkuvapeitteisessä kasvatuksessa, vai riittävätkö sen hakkuutapoja kuvaamaan termit yläharvennus ja poimintahakkuu? Lopputulos on kuitenkin sama: maanpinnan valon, ravinteiden ja kosteuden määrää koetetaan säädellä niin että heinää ei tule mutta taimia voi tulla.

Metsänhoitosuosituksissa käytetään näköjään jatkuvapeitteisen mallin hakkuutavoille nimityksiä poimintahakkuu, pienaukkohakkuu ja männyllä lisäksi ylispuukasvatus. Männyn tiheä ylispuusto on tavallaan eräänlainen suojuspuusto. Jos taas nuorta kuitupuukokoista puustoa on vähän, jatkuvan kasvatuksen hakkuu keskittyy suurimpiin puihin ja muistuttaa kovasti yläharvennusta.

Samoilla lähtöarvoilla voi olla monenlaisia käyttötarkoituksia. Viime vuosilta on hyviä kokemuksia metsälaitumesta, joka tuli säästettyä jk metsäksi. Suositus oli avohakkuu tai ainakin täydennysistutuksia täytyy tehdä. Täydennysistutuksiakaan ei sitten tarvittu ja toimenpitteeksi riitti puhdistushakkuu.

Alueella oli huonolaatuisen metsän sisällä hyvä kehityskelpoinen kuusikko. Hakkuussa poistettiin yli-ikäiset ja huono laatuiset puut. Ylisinä lähinnä huono laatuista koivua, parhaat säästettiin ja leppää oli aika paljon. Menivät myyntiin pääasiassa polttopuina klapeina ja halkoina ja päälle alustan raivaus. Hakkuukertymä oli noin sata mottia ja puustoa on tällä hetkellä suunnilleen saman verran ja seuraava hakkuu n. 10-15 vuoden kuluttua. Puhdistuhakkuu tai siivoushakkuu, mikä tuo nimike voisi olla.

Jatkuva kasvatus on nyt mediassa ja Brysselissä kaikessa parempi kuin jaksollinen.

Jatkuvasta kasvatuksesta on puhuttu kuin leivästä, vaikka ei tiedetä siitä mitään. Se tuli tänään huomattua jopa täällä Metsälehden keskustelupalstalla!