Jatkuva kasvatus käytännössä.

Tämäkin on täällä käsitelty monta  kertaa ja  Jupes voit  noista aikaisemmista käydä  katsomassa  vaikka  Puukin tekemä esimerkin  kun et minua usko..   Lyhyesti :   Jatkuva tulovirta, joka voidaan diskontata nykyarvoon. Jk jutussa hieman  mutkikkaampi;  Summa geometrisena sarjan funktiona, kunnes tuottojen vaikutus häviää.  Tarvitset suuren ruutupaperin, ja  kumin!  siitä se irtoaa!

Mehtäukon jalostusaste on tehtäväänsä sopiva!

Suomalaisten metsänhoidon  päätehakkuumalli näyttää paperilla usein houkuttelevalta koronkorkolaskelmien valossa, mutta käytännön elämä pienessä metsätaloudessa paljastaa sen heikkoudet. Kun puhumme 10 vuoden hakkuuväleistä jatkuvassa kasvatuksessa, kyse ei ole pelkästään puuston kehityksestä vaan yrityksen henkiinjäämisestä. Pienillä metsänomistajilla ja metsäyrityksillä on jatkuvaa rahantarvetta – lainojen lyhennyksiin, koneiden ylläpitoon, työntekijöiden palkkoihin ja arjen kuluihin. Tässä tilanteessa 60-80 vuoden päätehakkuun  100€ vuosi tuotto , vaikka se teoriassa olisikin suurempi, on kuin kuollut omaisuus. Kuka pieni toimija voi odottaa kolme sukupolvea nähdäkseen tulonsa?

Jatkuva kasvatus tarjoaa 10 vuoden välein tulevan tulovirran, joka mahdollistaa toiminnan jatkumisen ilman katkoksia. Käytännössä tämä tarkoittaa säännöllistä 5 000-10 000 euron tuloa joka toinen vuosikymmen per  hehtaari, mikä riittää kattamaan välttämättömät investoinnit ja kulut. Toisin kuin päätehakkuun kertatulo, joka vaatii täydellisen sijoittamisen perään tuottaakseen, JK:n tuotot ovat konkreettista käyttörahaa, joka pitää yrityksen pystyssä.

Päätehakkuun puolustajat unohtavat usein, että pienillä toimijoilla ei ole varaa odottaa. Kun pankki haluaa lainanlyhennykset kuukausittain, verottaja maksut vuosittain ja työntekijät palkat säännöllisesti, 60 vuoden odotus ei ole vaihtoehto. Jatkuva kasvatus vastaa paremmin pienyritysten todelliseen rahan liikkeeseen – säännöllisiä pieniä tuloja, jotka tukevat jatkuvaa toimintaa. Tämä on erityisen tärkeää maaseudulla, jossa metsätalous usein on ainoa toimiala ja tulonlähde.

Lisäksi 10 vuoden hakkuuvälit antavat joustavuutta markkinoiden muutoksiin. Kun puuta myydään useammin, voidaan reagoida hintojen nousuihin ja välttää huonoimpien markkinatilanteiden myyntiä. Päätehakkuussa kaikki panokset ovat yhden vuosikerroksen varassa, mikä tekee yrityksen erittäin alttiiksi markkinoiden heilahteluille. Jatkuvassa kasvatuksessa huonot myyntivuodet voidaan tasapainottaa hyvillä vuosilla.

Kysymys ei ole pelkästään siitä, kumpi malli tuottaa enemmän rahaa 100 vuoden päästä, vaan siitä, kumpi malli mahdollistaa metsätalouden harjoittamisen tänään ja huomenna. Pienituloisille yrityksille ja metsänomistajille jatkuva kasvatus ei ole vain ekologisempi vaihtoehto, vaan usein ainoa taloudellisesti mahdollinen tapa pitää metsä tuottavana ja yritys toimintakuntoisena sukupolvesta toiseen.  Sekin josta Tolopainen viisaasti sanoi; sijoitus tuotto on vasta sitten tilillä kun on saanut osakkeensa myydyksi.

Olen kysynyt tätä ennenkin, mutta en ole vielä saanut vastausta: Miten jk-tilalla hoidetaan sukupolvenvaihdoksen rahoitus?

Harjoitan ilmeisesti tiloillani jatkuvaa kasvatusta, koska tänä kesänä siellä aloitti jo kolmas sukupolvi raivaussahahommat.

Perko raapii omistaan helposti 5000 m3 leimikon (pelkkää tukkia) jos tilanne sitä vaatii. Jos tilanne jatkuu tuskin toinenkaan 5000 m3 leimikko tuottaa ongelmia – onhan sitä puuta jk:ssa jatkuvasti myytävissä. Jovain ottaa tarvittaessa tilanteen haltuun ja hakkuutta omistaan saman 5000 m3 ja ajaa rattorilla tienvarteen jottei klusterin ”ryöstäjät” pääse puhumaan puupulasta. Jk-metsässä sitä puuta kuitenkin kasvaa ihan mielettömiä määriä kunhan vain tietää miten se yli sukupolvien tehdään.

Perko, aivan uskomaton keksintö sinulla!! Älä turhaan avaa jk:n ansaintalogiikkaa ettei vaan tavallinen suomalainen pääse näille ihan sikamaiselle tuotoille….