Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 15,091 - 15,100 (kaikkiaan 15,126)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Visakallo Visakallo

    Eihän Perko tuo 10 mottia/ha ole tänä päivänä mikään erityisen iso kasvu. Meikäläinenkin, tällainen yksinkertainen aukkojen tamppaaja pääsi 13 motin kasvuun koko 66 vuoden kiertoaikana. Se teki neljässä eri hakkuussa yhteensä 860 mottia puuta/ha, josta tukkia oli 700 mottia.

    Jovain Jovain

    Aivan ja sitä puhetta riittää. Mehtäukko vääristelee esim. Kujalan puuntuottamisen ja yrittää todistella sen päättyvän umpikujaan. Niin päättyy, mutta ei Kujalan puustopääomilla. On siinä mehtäukolla ja kumppaneilla urakkaa ja todistelemista umpikujaan päättyvissä jk hakkuissa. Oikealla asialla olette ja lähinnä suositusten mukaisista hakkuista (harsinnasta) on kysymys. Ei myöskään ole mahdollista rinnastaa (yhdenvertaistaa) luonnon taimistoja ja viljelemällä tuotettuja taimistoja. Eri rytmissä menevät ja eri käskynhaltijasta on kysymys?

    mehtäukko

    Jojo 24.02.2021   8:37    todistelusta:

    ”…onhan se aika hölmöä jättää jätemetsä kasvamaan ja vielä metsälain sallimissa rajoissa (luvalla) ja siinä odotuksessa, jos taimettuu tai että alkaisi nuori metsä kehittymään. Tuskin on perusteltavissa siinäkään tapauksessa, jos jätettävä puusto on muuta kuin karahkoita. Jos ei taimetu, ei taimetu ja ei ole perusteltavissa siinäkään tapauksessa. Seisotetaan lakirajoilla ja odotetaan vajaatuottoisena…”

    15.02.21     19:34 Panu:

    ”…Nordnetin podastissa Kujala sanoi, että hänen metsiinsä tehdään yläharvennus 20 vuoden välein. Toisinsanoen totuuden hetket alkavat olla käsillä. Tuossa podcastissa Timo ei kuitenkaan (enää?) tunnustautunut jatkuvan kasvatuksen harjoittajaksi vaan sanoi, että pitää toimia tilanteen mukaan…”

    Kuka vääristelee ja mitä?

    Metsuri motokuski

    Joko perko laittaa karttalinkin missä päästään ihailemaan näitä 10 motin jk metsän  kasvuja ihan livenä. Sitä odotellessa,mutta ei taida olla pokkaa laittaa linkkiä. 😀

    mehtäukko

    10 motin jk metsän  kasvuja 8 vuoden pöyhtymisen jälkeen?

    Kaksoset luikkivat taas kerran pakoon vääristellyillä todistuksillaan, sillä tyhjästä on paha nyhjästä.

    Jovain Jovain

    Jos ei ole käsitystä jk metsänhoidosta, sitä ei sitten ole. Nykyisellä metsämies-sukupolvella sitä käsitystä ei ole (tämä keskustelu). Huonosti on ollut lain laatijallakaan, on menty klusterin ja puuhuollon ehdoilla. Jos on 200 motin metsä ja 10 motin kasvu, ei sen tuottaminen ylivoimaista voi olla. Jos mennään puustopääomissa tuplat alaspäin ja päähuomio on sen taimen tuottamisessa, ollaan jo vaikeuksissa?

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Gyl se toistakymment kuutiota kasvaa!

    Perko

    # visan) ”13 motin kasvuun koko 66 vuoden kiertoaikana. Se teki neljässä eri hakkuussa yhteensä 860 mottia puuta/ha, josta tukkia oli 700 mottia.” Tuohon kun lisää kolmannen osan  aukonodotusajan  myyntikelpoista  vahvan tukin kasvu  niin johan on ukot äimänkäkenä.  Meillä  Hartolan tasalla  lämpökertymät  ovat erilaiset kasvulle kuin  monessa paikkaa muualla Suomea sekään ei ole haitaksi.

    Näyttää  häiriköt  suoltavat pelkkiä  oletuksiaan  ja mielipiteitäteitä.   A J. on käynyt kirjastossa  niin hänellä on  ehkä  havaintoja  mitä asiasta on kirjoitettu tutkimuksissa jo 100 vuotta silloisilla tiedoilla.   Nykyajan simulaattorit ovat  todella hienot selvittämää  kerralla tuhansia parametrejä  tutkitusta tiedosta joita  kymmenen vuotta sitten  kukaan ei osannut kuvitella  unissan.

    He  jotka perinteiseen tyyliin kyselee ja vastailee  mitä ovat huussinreiästä nähneet  voivat  ja suotavaa, että pitää ”turpansa” kiinni.

     

    jupesa

    Turpansa saisi pitää kiinni jk:een höyrähtäneet. Kun ei osata laskea vertailuja, niin eihän siitä niillä mitään tule. Samaa toistelevat sivusta toiseen.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Jo viime vuosisadan alkupuolella arvosteltiin harsintahakkuita, siis jo paljon ennen harsintajulkilausumaa. Arvid Borg antoi aiheesta ohjekirjeen.

    http://www.agricolaverkko.fi/tietosanomat/kaskisavuista-biotalouteen-mita-historia-opettaa-metsien-kaytosta/

Esillä 10 vastausta, 15,091 - 15,100 (kaikkiaan 15,126)