Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 8 vastausta, 18,081 - 18,088 (kaikkiaan 18,088)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Kuusiuskova

    Mutta se ei silti oikeuta haukkumaan muita keskustelijoita jotka ovat eri mieltä Perkon kanssa, se on ikävä että sellaista esiintyy tällaisella muuten erinomaisella foorumilla. Voisitko lopettaa muiden haukkuminen  valehtelijoiksi ja muuta? Onko se liikaa pyydetty?

    Perko

    Tuokin  uskovan toive käy toteen omin neuvoin kun pysyt  faktoissa .   Tarjoat juttujasi kun on asiaa  ihan aikuisten oikeasti.

    Kuusiuskova

    Minä olen aina pysynyt faktoissa, toisin kuin sinä. Sinä sen sijaan jatkat muiden väheksymistä, se ei ole aikuinen tapa keskustella.

    Visakallo Visakallo

    Täytyy myöntää, että koen nykyisin aivan aitoja onnistumisen tunteita siitä, että täällä Metsälehden keskustelupalstalla jotkut nimittelevät minua valehtelijaksi, vaikka en ole tehnyt mitään muuta, kuin pyrkinyt tekemään ja teettämään metsien hoitotyöt ja harvennukset ajallaan. Voiko aidompaa ja rehellisempää tunnustusta elämäntyölleen tällainen yksinkertainen ja korkeita kouluja käymätön ihminen mistään muualta saada sen lisäksi, että on saanut koko ikänsä tehdä töitä, jotka on koko ajan kokenut mielekkäiksi!

    Kuusiuskova

    Aamen, osuit naulan kantaan. Visalle sen sijaan aitoa kiitosta että olet hyvin kuvin ja tiedoin näyttänyt metsän kasvattamisen onnistumiset.

    Husq165R

    Heh! Muuttuuko ikuinen valehtelija rehelliseksi sillä, että sitä ei kutsuta enää valehtelijaksi! Kyse ei suinkaan ole ”eri mieltä olemisesta”, eikä ainoastaan tästä viestiketjusta! Heh!

    Perko

    ” pyrkinyt tekemään ja teettämään metsien hoitotyöt ja harvennukset ajallaan.” on Visan onnellista  totuutta.

    ”Totuus on arvokkain asiamme. Säästäkäämme sitä.”    Mark Twain

    100 vuotta kuolemansa  jälkeen julkaistussa muistelmassaan : ”  Kirjeenvaihtajan mukaan Euroopassa aletaan jo miettiä, onko Yhdysvalloissa enää jäljellä ainuttakaan rehellistä ihmistä. Vuosi sitten olin tyytynyt siihen mielipiteeseen, että itseni lisäksi tässä maassa ei tosiaankaan ollut yhtään todenpuhujaa.”

    Visakallo Visakallo

    Husq165R:lle: Ikuisen valehtelijan nimi vaatii aika paljon tietoa, ponnisteluja, jopa lahjakkuutta, mutta ikuisen tyhjänpuhujan nimi ei vaadi yhtään mitään…

Esillä 8 vastausta, 18,081 - 18,088 (kaikkiaan 18,088)