› Keskustelut › Metsänhoito › Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 19,001 - 19,010 (kaikkiaan 19,010)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Makarov

    Voitteko hyvät herrat kertoa paljonko olen sijoittanut ostopalstan uudistamisiin ja muuhun metsänhoitoon. Olen vain ostanut valmiin metsän johon olen sijoittanut pääomaa. Tällöin avohakkuuntulo on edellisen puusukupolven tuloa johon en ole sijoittanut ja täysin käytettävissäni joita voin käyttää vaikka osakkeiden tai uuden metsän ostoon.

    Kuusiuskova

    Sama juttu täällä. Tuntuu että meidän kaikki metsänhoito on vaan kuluja ja menoja, näille herroille metsätilan hankinta ei maksa mittään. Onko nämä gurut ikinä edes ostanut metsätilaa?

    Jovain Jovain

    Se on aivan turha esittää perättömiä väittämiä. Ja oliko sillä väliä, onko normi metsänhoidosta vai bisneksen teosta. Laki sallii, metsän voi hakata aukeaksi ilman rajoituksia ja jk metsän ilman uudistamisvelvollisuutta. Kysyn vaan? Lain puitteissa toimitte, en sitä kiellä, mutta valtakunnan tasolla ja puustopääomien kustannuksella, bisnestä tehdään ja paljon. Mittavat ovat omaisuuserät, jotka saadaan haltuun ja voi sanoa, olemattoman pienillä kustannuksilla.

    Kuusiuskova

    Mitä perättömiä väitteitä ollaan esitetty?

    Taitaa olla Perko joka lähinnä niitä perättömiä ja valheellisia väitteitä esittää…

    Makarov

    Kyllä se vain niin on että se pääoma metsänhakkuusta on käytettivissäni sillä hetkellä mihin vain kun se tilille tulee. Se on tietysti minun asia miten sen käytän mutta ei siitä summasta oteta mitään tulevaisuuden kuluja paitsi tietysti verot. Jk:ssakin on sama kaava, vain ne tulot ovat käytettävissä mitä tulee sillä hetkellä, ei tulevaisuuden tuloja.

    Kuusiuskova

    Näinhän se on, ja harva miettii millaisia teoreettisia korkokuluja saa 30v kuluttua. Mieluummin mietin niin että jätän metsät lapsille paremmassa kunnossa mitä ne on nyt.

    käpysonni käpysonni

    Ympäristönsuojelun emeritus professori Pekka Kauppi MT:ssä:

    Jatkuva kasvatus vaarantaa luonnon monimuotoisuuden.

    Kirjoituksen pääsee vapaasti lukemaan muutaman  päivän kuluttua.

    Mutta jutun punaisen langan varmaan tiedättekin, eli jk:n aiheuttama kuusettuminen yksipuolistaa metsäluontoa.

    Berza

    Seppo Vuokko toi tuon myös esiin. Avohakkuu alueet on monelle eläin, hyönteis ja kasvi lajeille välttämättämiä.

    käpysonni käpysonni

    Samoin turvemaille suositeltu jatkuvapeitteinen metsänkasvatus yksipuolistaa luontoa, se on turmiollista monimuotoisuudelle.

    Perko

    On varsin mahdollista, että Suomen aukkojen kuitupuupainotteinen massatuotantomalli ajaa seinään teollisuuden paon vuoksi, jolloin raakapuun tuotanto muuttuu metsänomistajalle pysyvästi tappiolliseksi ja kaataa lopullisesti koko ketjun talouden.

    Jaksollinen kasvatus vaatii väkipakolla kalliita harvennuksia ennen tukkivaihetta,  kysynnän ja hinnan sakkaaminen jättää omistajan loukkuun kuitupuuryteiköiden kanssa – harvennukset muuttuvat pelkäksi maksumiehen osaksi, jossa todellinen lopputulos on pelkkää taloudellista miinusta. Suuret massat eivät ole  raha-arvoltaan riittävät !
    Karun todellisuuden välinen kuilu osoittaa, että ilman jatkuvaa kassavirtaa tuovaa ja luontaiseen uudistumiseen perustuvaa jatkuvaa kasvatusta (JK) metsänomistaja kantaa järjestelmän kaikki riskit ja etupainotteiset kulut ilman takeita mistään tulevista tuloista.

Esillä 10 vastausta, 19,001 - 19,010 (kaikkiaan 19,010)