Jatkuva kasvatus käytännössä.

Sovitaan, että minä olen murrosikäinen, mutta ei aegolius.

Sinun kommentista aegolius sai käsityksen, että on yhdentekevää kuka puikoissa istuu ja mitä puita poistetaan. JOS sinulla on tuollainen käsitys, olet vielä aamuhämärissä näissä karkeloissa. Leimikkoja on tietysti myös hyvin erilaisia vaativuudeltaan. Voisin sinulle aegolius kirjan kirjoitta näistä omista seikkailuista, kaakana kaakana kotoa.

Minäkin olen aegolius muutaman puukaupan tehnyt, sen kaikissa mahdollisissa olomuodoissa ja melkoisen määrän hakkuumiehiä kohdannut. Enkä ollenkaan tarkoita sitä, että porukka olisi kelvotonta. Ennemmin sanoisin päinvastoin – yl. ammattimiehiä. Konjakkipullojakin on mennyt runsaasti hyvistä suorituksista – harmi kun ei ole saanut vähentää verotuksessa. Jos toimii paikallisesti ja tuntee porukat, niin toiminta on helpompaa.  Joskus on tullut vastaan sellaisiakin, että muutaman seuraavan kaupan ehto on ollut ko. hakkaaja. Paljon isompi merkitys kuin pienellä hintaerolla. Hakkuumiehen asenne omistajaa kohtaan on avainkysymys. Mehtäukon kaltaista asennetta minä pidän arveluttavana.

Normaalisti aina otan puhelinyhteyden motomieheen kun hakkuu alkaa ja kerron kuviokohtaisesti mitä  haluan. Nykyään tilanne on huomattavasti parantunut ja omistajaa kuunnellaan jo herkällä korvalla. Takavuosina, vanhan metsälain aikana, se oli toisinaan ongelmallisempaa.

Kerron nyt malliksi yhden tarinan parin vuoden takaa. Kyseessä oli helppo nuorehko 5 – 10 ha:n ensiharvennusleimikko. Soitin motomiehelle , kun savotta alkoi ja hän kertoi heti, että hän hakkaa sillä tavalla, kuin hän omiakin metsiä hakkaisi. Tuli heti mieleen, että nyt taitaa olla kaveri jolle on turha mitään yrittääkään kertoa. Minä kun nyt en ole vähääkään kiinnostunut siitä, kuinka tuntematon henkilö omia metsiään hakkaa. Ajattelin kuitenkin sanoa asiani, vaikka vaikutelma oli heti, että kuuroille korville menee.

Sanoin, että jätä sinne 1000 r/ha. Oleellista on jäävän puun laatu eikä runkojen tasainen jakautuminen jne.

Kun sitten hillareissulla kävin  muutaman viikon päästä suoritusta katsomassa, niin epäillys osoittautui oikeaksi. V… ksi meni. Ajourat oli kyllä komeat, kutta välit paikoin kokonaan harventamatta 1500 r/ha jne. Pakkohan siitä oli ostomiehelle sitten soittaa, mutta hän sattui olemaan lomalla. Kun sitten parin viikon päästä ostomiehelle soitin, hän oli jostakin syystä minusta tietämättä ajanut leimikon ohi ja todennut myös tilanteen ja oli laittanut motomiehen uudestaan parsimaan leimikkoa. Ostomieskin oli nuori kaveri ja ennen soittoa jo ajattelin, että hyödyttääköhän asiaan puuttuminen vai annako olla. Erehdyin ostomiehestä – paakko nostaa kaverille hattua.

Kun sitten myöhemmin, joskus kuukauden kuluttua kävin kulkeissani vielä uudestaan työtä katsomassa, niin voin vain todet, että pilalla mikä pilalla. Toki motokin seisoi edelleen tien varressa. Oli  motomieheltä sille yhtiöle viimeinen leimikko.

Myynnissä olevien palstojen kohdalla noita kuvioita olen koittanut arvioida ja päätynyt hinnoittelemaan ne nollan euron kuvioiksi. Jotain saisi hakkaamalla pois, mutta uudistuminen ja kasvu olisi toivottoman hidasta.

Ei ole tarjoukset johtaneet kauppoihin. Puustoarvioissa niillekin kertyy hintaa, kun mäntyä niissä on. Ehkä joku niistä on halukas maksamaan.

Ei tarvii pyytää tuota, mutta pyydä tasapuolisuutta!

Tuo ”kertomani” perustui ”kuka puikoissa istuu ja mitä poistetaan”- esitettyyn käsitykseen.

Kun asetutaan viisastelemaan tiedoillaan upporikasta, ja perään kerrotaan kapeiden metsäsoirojen ”onnistuneista” omistamisista, eikö jutuissa paista jonkinlainen ristiriita??

Oman urani aikana en ole koskaan tarvinnut perua puheitani metsänomistajien kanssakäymisissä. Eikäpä kukaan ole tuohon sortiin hyökännytkään. Jokainen on isäntä omalla maallaan,- oli tyhmä tai ei.

Yleisesti ottaen jaksollisen kasvatuksen hakkuu ja/tai tasalaatuisessa metsässä on helpompi suorittaa hyvin kuin jatkuvapeitteisen ja/tai epätasaisen metsän hakkuu. Tähän saumaan tietenkin konsultit iskevät. Yhtiöiden ja mhy:n metsäasiantuntijat sekä tietenkin kuskit ovat saaneet koulutusta aiheeseen. Varmaan siis tietävät paremmin mitä tehdä kuin me metsänomistajat.

Avainsana on kommunikaatio ennen hakkuuta. Sen Nissisen mainitseman Luontolaadun tavoitepaperin (vai mikä se oli nimeltään) täyttäminen myös hakkuun tavoitteiden osalta voisi olla hyvä puukauppasopimuksen liitepaperi. Jäävän puuston pohjapinta-ala ja puulajit olisi ainakin määriteltävä.

Mukaan vielä puhelinnumerot joihin pitää soittaa hakkuuta aloitettaessa, jotta ohjeet menevät varmasti kuskille saakka. Jos omistaja ei itse tiedä mitä tehdä, niin sitten kannattanee kuunnella metsäammattilaisia.

Tähän yhtälöön kun vielä lisää Arvometsän ”konsultin” 6 prosentin komission hakkuutuotosta… Ryhdytäänpä prolongaamaan sitä kustannusta 3 % korolla pari vuosikymmentä eteenpäin, niin löydetään jatkuvan kasvatuksen aivan kiistaton voittaja. Ihan laskematta voi sanoa, että jos mo soittelisi itse pari kolme firmaa läpi ja arpoisi niistä pystyostajan, niin taloudellisesti tulos tulee olemaan parempi. Metsätalouden normaaleihin tuottoihin verrattuna tuo 6 % on aivan käsittämättömän korkea. Tiivistän mielipiteeni niin, että jokainen Arvometsän (komission maksanut) asiakas on taloudellisessa mielessä häviäjä. On aivan sama mitä professori markkinointiblogissaan itse menetelmän kannattavuudesta kirjoittelee.