Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 3,261 - 3,270 (kaikkiaan 15,445)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Perko

    Visa, missä   maakunnassa metsäsi sijaitsee?

    Visakallo Visakallo

    Päijät-Hämeessä

    KeMeRat

    ”sananvapauden puolella, mutta”

    Itäblokkia viljellään päivästä toiseen varoittavana esimerkkinä, mutta jatkuvan kasvatuksen takia olisit valmis menemään samaan järjestelmään. Aikamoista. Kiitos 39-45.

    Puuki

    Onhan niitä  koealoja ja käytännöntutkimuksiakin kannattavuuseroista .  Mm. Turun AMK:ssa 2016 tehty opinnäytetyö todellisesta tapauksesta jossa jk:n hakkuilla  oli hoidettu hyvin siihen sopivaa metsää 60-luvun alusta lähtien ja sitä verrattu MOTTI-ohjelmiston avulla saatuun tasaikäiseen vaihtoehtoon samalla kohteella.  15 %;n ero kannattavuudessa (alkuoletuksen vastaisesti) tasaikäisen hyväksi.          Itse tein exelillä vertailun  lehtomaisen kankaan ku-istutusalueesta (istutettu 13 v. sitten) , Lopulta vertasin omaa laskelmaa MOTTI-ohjelmalla saatuihin arvoihin (samat kasvuerot ja puutavaralajien määräerot molemmissa) ja lopputulos oli  3 ja 4 %:n korkokannoilla NNA-laskennalla selvästi tasaikäisen hyväksi .  5%;n korolla suunnilleen tasoissa. (Paitsi ei silloin jos mukaan ottaa istutuskuusikosta joulukuusikaupasta saatu todellinen pieni tulo alkuvuosilta)     Käytännössä istutus oli ainut vaihtoehto koska alikasvosta ei ollut lähtötilanteessa mutta optimoin vertailussa saman alueen jk:n metsän kasvatuksena.

    Perko

    Visan kommentoinnista  ajattelin savolaiseksi  Niin sitä jälleen erehdyin vai oletko?

    Visakallo Visakallo

    En ole.

    Visakallo Visakallo

    KeMeRat: ”Itäblokkia viljellään päivästä toiseen varoittavana esimerkkinä, mutta jatkuvan kasvatuksen takia olisit valmis menemään samaan järjestelmään.”

    Niin, mitähän se KeMeRat mahtoi todellisuudessa tarkoittaa? Itäblokissa elettiin kahdessa todellisuudessa, eli mikään ei toiminut, mutta kaikki järjestyi, kun osasi voidella oikeat henkilöt. Lopulta koko homma kaatui rahan puutteeseen.

    Minun puolestani metsälaki saa olla sellainen kuin se nyt on, mutta jotain vastuuta saisi paskanpuhujilla sentään olla, koska taloudellinen vastuu on täysin metsänomistajalla.

    Rane

    Tämänpäiväisessä Suomalainen Maaseutu-lehdessä on juttu UPM:n lakon vaikutuksesta metsäkoneurakoitsijan työtilanteeseen.Ohimennen mainitaan:”Harvennusten ohella tehdään jonkin verran jatkuvan kasvatuksen kohteita,missä kulut ovat jonkin verran tavanomaista isompia.Myös myrskytuhoista on kärsitty hakkuun jälkeen.Alueella on jatkuvan kasvatuksen kohteita,missä vaatimattoman tuntuinen myrsky on kaatanut jäljelle jätetyt puut.”

    Eli jatkuvaa kasvatusta käytännössä…

    Lakot kiusaavat muutoin mainiota hakkuutalvea – Ison yhtiön toimitusjohtaja toivoo työtaistelun päättymistä – Suomalainen Maaseutu – Maaseudun Tulevaisuus

    jees h-valta

    Lakot kiusaavat vain tyhmän yrityksen toimijoita.

    Perko

    ” taloudellinen vastuu on täysin metsänomistajalla.”  Sitähän miekin kerron ja koitan kaikin tavoin etsien kykyä parempaan metsätalouden  hallintaan.   Tehtävä on erikoinen kun maksajat ovat kimpassa ja myyjät kilvoittelee ja riitelee kuinka tuotteita tehdään.  Joltain kohdin olen kanssasi samaa mieltä muutamien puheista täällä mutta omia tietojani ja kokemuksiani vastaa en toimi.

Esillä 10 vastausta, 3,261 - 3,270 (kaikkiaan 15,445)