Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 4,111 - 4,120 (kaikkiaan 14,903)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Gla Gla

    ”Täällä Varsinais-Suomessa tämä viimeinen myrsky katkoi III Ja IV luokan metsissä riukuuntuneita alikasvosmäntyjä.”

    Kyllä ne meni jo aikaisemmin, olikohan tammikuussa eräänä pe-la välisenä yönä. Satoi lunta ja oli suojakeli.

    Viimeisimmän myrskyn kaatamia puita olen nähnyt yhden. Oli maa jäässä, ei juurikaan tullut vahinkoja.

    Mutta sama se. Herkkiä nuo tuollaiset männyt ovat.

    Perko

    Sijoittaminen  rahastoihin on aivan muuta kuin  omanmetsän käsittely ja jos ei se kuulu yhteismetsään tai muutenkaan ole tekemisissä tai riipuksissa rahoittajista.  On perin typerää toitottaa täällä jostakin yhtiöstä sivullisille. Pöllö ja Puuki keppihevosineen kun ei muulla voi selittää niin keksivät narratiivin.   Ihan ihe  teijän pitää miettiä noita omia ongelmianne.   Tutkikaa siellä vihtikoissa huiskiessa miten laho leviää joka harventelussa. Myyntiin on kuitenkin aikaa.

    suorittava porras suorittava porras

    Nyt on kyllä malka ihan Perkon omassa silmässä…

    mehtäukko

    ”Tutkikaa siellä vihtikoissa huiskiessa miten laho leviää joka harventelussa…” sumuttaa Perko.

    Jaksollisessa harvennuksia on 2-3, jk:ssa lukemattomia. Jos ei ratkaisevaa uutta aiheesta ilmene, eipä viitsi osallistua moiseen valehtelun pyöritykseen.

    Gla Gla

    Minusta jk:n toistuvat hakkuut on huono peruste lahoriskille. Harvemmin hakkuut toistuvat jk:ssa kuin jaksollisessa, eikä jaksollisessakaan puulajin vaihto suosittua ole.

    Muita syitä jk:n lahoriskille kyllä on.

    Puuki

    Saahan sitä kritisoida julkaistujen esitysten selviä epäkohtia vaikka niitä esityksiä ei olekaan juuri tällä palstalla julkaistu.    Blogikirjoituksiakin saa arvostella , vai pitäisikö muka kaikkien tuijottaa vain ”yhteen totuuteen” sen takia , kun on kerrottu niin vakuuttavasti .    Jos on jostain eri mieltä, niin se ei ole henkilöön kohdistuvaa vihapuhetta tms.  Toiset ei vaan näköjään kestä asiallista ja perusteltua kritiikkiä ollenkaan ja siksi koetetaan tökkiä henkilöitä .  Niillä kommenteilla ei ole  mitään arvoa ja joutaisi heti poistaa asiattomina.  Muutamat nimimerkithän ei muuta teekään kuin koettavat löytää moitittavaa,  ja kun  oma asiantuntemus ei riitä muuhun ,niin sitten jotain henk. koht. ärsyttämistä yritetään.    Viittaan kintaalla tuommosille ”experteille”.

    Siinä olen samaa mieltä kuin nimim. Perko , että totuuden puhumista ei suvaita. Viimeksi se ilmeni esim. reservuvaari-nimimerkkiyhdistelmä henkilöiden kommentista ilm. siksi, kun olin kertonut esim. ”turve” -ketjussa ihan todellisen tapauksen eräästä tutkimuksesta.      Jos/kun eivät muuta keksi ,niin sitten kertovat että olen muka koko ajan palstalla ja joku toinen ”viisas” taisi kertoa miten lyhenteiden käyttö ei sovi hänen herkälle  hipiälleen.

    Jovain Jovain

    Koeta Puuki kestää ja jätä vähemmälle taulukointi, kun se ei aina riitä metsänhoidon paremmuudesta. Nieleksimään täällä joutuu itsekukin ja se tekee vaan hyvää, kun sen paikka on.

    Perko

    Huomasin kahvitauolla  tekstini kadonneen; Totuuden puhujia täällä ei sallita. Oli  äskettäin , että valuu kuin vesi hanhen selästä.  Zumi;  on vahvasti oikeassa 99 % lla. Monenlaista ukkoa ja aukontallaajaa saarnaa joka lehteen (jos vain ottavat) aukon taivaallisuudesta  eivätkä näe omasta metsästään 60 % hyödytöntä aikajaksoa. Täällä ei ole ollut ensimmäistäkään Pukkalan mainosta. Puuki ja muutama avohoitoinen sitä yrittää väittää. On olemassa menetelmä joka tuottaa rahaa nopeammin ja paremmin kuin avohakkuun kierrätys se on monikerrosmetsä josta tehdään jatkuvaa myyntiä.

    Meidän kulttuurissa on vai yksitotuus;  on tosi tai  vale ei ole välimuotoja.  Venäläisessä ajattelussa se ei toimi samoin siitä on nykyisin vahvaa näyttöä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Kyllä kunkin pitää voida kertoa oma totuutensa jos pysyy asiallisena.

    pikkutukki

    Joko tästä ketjusta pystytään kirjoittamaan loppupäätelmä ja laittamaan mappi vähän sivummalle . Tullut paljon hyvää tietoa puolin ja toisin ! ?  THANKS !

Esillä 10 vastausta, 4,111 - 4,120 (kaikkiaan 14,903)