Jatkuva kasvatus käytännössä.

Puuki: koska halutaan verrata investointeja metsään joita ovat alussa vain uudistamiskulut vs. jäävän puuston arvo.

AJ.   Niin voi laskea muuta se on ”epärehellistä” todelliseen tilanteeseen verrattuna, jos/kun päätehakkuussa saadaan suurempi kantorahatulo (myös korjuukulujen eron vuoksi ; parempi yksikköhinta) kuin vertaillulla kasvatustavalla .   ”Menoksi” pitää laskea kaikki tulojen erotukseen vaikuttavat tekijät myös lähtötilanteessa , jos halutaan tehdä arvio vertaamalla  2 eri menetelmän tulosta .

>Hakutessaan voi huomioida myös sijoitustuotot jonnekin metsän ulkopuolelle

Sitä ainoaa oikeaa työkalua tähän (koronkorkoa) käytettäessä ei tarvitse ajatella mitään sijoitustuottoja minnekään. Valittu rahan hinta (eli korkoprosentti) on menetelmässä aina mukana.

Gla tuolla aiemmin minusta osuvasti kommentoi, että kaikki on jatkuvaa kasvatusta, kunnes tehdään avohakkuu. Keskusteltavaksi jää vain  se, tehdäkkö jossain vaiheessa avohakkuu vai ei ja kaikki evät halua, kuka mistäkin syystä. Eli niin tehdään, mikä kulloisenkin tiedon varassa näyttää perustellulta ja/tai kulloisenkin omistajan mielihalujen mukaan.

Kyllä Reima tuossa on mielestäni oikeassa (Timpan vastine edellisellä sivulla). Tarkastellaan esim. kuviani koivikosta, jossa on luontaista alikasvoskuusikkoa. Vaihtoehtoja on ollut matkan varrella, miten kuviota käsitellään. Alun perin sinne on istutettu tasarakenteisen metsän taimikko, mutta myöhemmin olen vaihtanut kasvatustapaa kaksijaksoiseksi. Kuvien yhteydessä käyty keskustelukin osoitti, että erilaisia ratkaisuja sinne porukka nyt tekisi. Tuskin vaihtoehdot jatkossakaan loppu on, joten kulloisenkin omistajan ajatusten mukaan mennään ja niihin vaikuttaa moni asia. Ei ainoastaan taimikon perustaja ratkaisu. Meistäkin monen arvostukset voi poiketa nyt siitä, miten suhtautui johonkin asiaan 30 vuotta sitten.

Toki huonojakin ratkaisuja voi tehdä, mutta ei se vesitä Reiman kommenttia. Kukapa alusta loppuun sakka yhden suunnitelman mukaisessa hoitoketjussakaan virheitä täysin välttäisi. Raivauksessa tulee tehtyä vääriä jätettävien yksilöiden valintoja, tiheys poikkeaa tavoitteesta, heinäys myöhästyy, ensiharvennus epäonnistuu jne. Tilaisuuksia on lukematon määrä.

Visakallon ajatuksen kehitysluokkajakautumasta ymmärrän teoreettisella tasolla, mutten käytännössä. Jos ajatuksena oli se, että sopivalla jakautumalla saadaan hyviä leimikkokokonaisuuksia ilman, että tarvitsee liikaa aikaistaa tai viivästää kuvioiden hakkuita, toki tukkiprosentti nousee muihin tilanteisiin verrattuna. Mutta jos puhutaan kohtuullisen kokoisesta tilasta ja suunnitelmallisesta hoidosta, en pidä kehitysluokkajakaumaa keskeisenä asiana tässä suhteessa. Enemmän asiaan vaikuttaa kuviokoko ja tarve yhdistää kuvioita.