Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä.

Esillä 10 vastausta, 6,141 - 6,150 (kaikkiaan 14,356)
  • Jatkuva kasvatus käytännössä.

    Sain seurata vierestä erästä jatkuvan kasvatuksen ” koealaa”

    Eräs sijoittajayhtiö reilu 10 v sitten arveli säästävänsä uudistuskuluissa ja hakkuutti aika suuren kuvion tähän malliin.

    En ollut ainoa, joka tätä kävi ihmettelemässä, huonolaatuisia kuusen kärähköitä ja koivuja ehken 600 runkoa / ha.lla.

    Oli ihan mielenkiintoista seurata metsän kehitystä, tai oikeammin kehittämättömyyttä.

    En tiedä sanoa, kuka tämän pöljyyden lopulta huomasi ja tänä talvena oli tämä metsä käyty pistämässä aukoksi.

    Siinä meni toistakymmentä vuotta lähes hukkaan, tuskin kasvua oli tuolla kuviolla kiintoakaan ha.lla.

    Lieneekö ryhmäläisillä omakohtaista kokemusta tai näkemystä tästä kasvatus mallista ?

  • Jovain Jovain

    No hyvä, ei ole jäänyt epäselväksi, kysymys on myös siitä, miten täällä toimitaan. Voidaan toimia myös vaihtoehtoisella tavalla, ei se tarkoita vielä lain ja mh. ohjeiden rikkomista. Toisaalta on mentävä aika kauas taakse, joskus 60-luvulle, ennen kuin pääsee vastaavaan tilanteeseen. Avohakkuuton vaihtoehto ei vielä silloin ollut esillä.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Eikö kiistely termeistä ole aika hedelmätöntä kun tilanteet maastossa ovat kuitenkin monenlaisia. Jos joku haluaa kutsua hakkuutaan jatkuvapeitteiseksi malliksi jossain jollain ajanhetkellä, niin se hänelle sallittakoon. Se kuitenkin kertoo meille jotain oleellista, eli päätöksentekijän pyrkimyksestä avohakkuuttomaan metsätalouteen. Vapaa kasvatus on toinen käyttökelpoinen termi.

    Timppa

    Monenlaista painostusta tapahtuu asian tiimoilta.  Painostetaanko metsäkeskuksia edistämään jatkuvaa kasvatusta?  Keskustelin erään puunostajan kanssa, joka kertoi saaneensa metsäkeskuksesta kyselyjä  siitä, miksi niin niin vähän tehdään poimintahakkuita.  Metsäkeskuksen tyypin mukaan pitäisi tehdä vähemmän harvennushakkuita ja enemmän poimintahakkuita.  Näyttäisivät tilastot kauniimmilta.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    En olisi huolissani poimintahakkuiden puuttuvista pinta-aloista. Alaa tulee lisää yhteisöjen kuten kuntien, seurakuntien ja Metsähallituksen metsiin. Lisäksi sitä tulee runsaasti vesistöjen suojakaistoista ja turvemaiden jatkuvasta kasvatuksesta.

    Timppa

    En minäkään ole poimintahakkuista, mutta siitä olen kyllä huolissani, että niitä tuputetaan.

    aegolius aegolius

    >Eikö kiistely termeistä ole aika hedelmätöntä 

    Olen tästä eri mieltä. Koska jk-menetelmä ihan määritellään avohakkuuttomana menetelmänä, niin miten tästä voisi lipsahdella ilman ongelmia? En siis salli tästä lipsahtelua. Jos lipsahdus (avohakkuu) tulee vastaan ja on perusteltua siinä tilanteessa, se tarkoittaa menetelmän epäonnistumista kyseisessä kohteessa.

    >päätöksentekijän pyrkimyksestä avohakkuuttomaan metsätalouteen

    En ole havainnut Jovainin teksteissä pyrkimystä avohakkuuttomuuteen. Olen havainnut ainoastaan pyrkimyksen kiertoajan pidentämiseen sekametsää alussa suosimalla. Sellainen ei ole jatkuvan kasvatuksen määrittelyn mukaista eikä sitä professoritkaan huomioi menetelmien vertailulaskelmissaan.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    tarkoittaa menetelmän epäonnistumista kyseisessä kohteessa

    Kyllä epäonnistui mutta mitä sitten: avohakkuun jälkeen voi jälleen pyrkiä mahdollisimman pitkään avohakkuuttomaan metsätalouteen. ?

    Gla Gla

    Olen samaa mieltä tuosta, että termit pitää olla selvät. Olisi viherpesua puhtaimmillaan, jos metsänhoitoa voisi nimittää jatkuvaksi eli jatkuvasti peitteiseksi kasvatukseksi, kunnes tehdään avohakkuu.

    Siksi olenkin todennut, että jatkuvan kasvatuksen käsite on ongelmallinen. Olisi parempi puhua jk:n sijaan vain poimintahakkuista, koska kukaan ei voi sitoutua metsänhoitoon ilman avohakkuita. Poimintahakkuidenkin seurauksena ajaudutaan jossain vaiheessa avohakkuuseen, jos metsän kasvukunnosta pidetään huolta.

    Gla Gla

    Kopioin Annelin viestä ja nakkisormi osui asiattoman viestin ilmoituslinkkiin. Pahoittelut, toivottavasti ei poisteta asiallista viestiä.

    ”Kyllä epäonnistui mutta mitä sitten: avohakkuun jälkeen voi jälleen pyrkiä mahdollisimman pitkään avohakkuuttomaan metsätalouteen.”

    Jos olisi takeet siitä, että nykyisellä metsälailla ja ilmastosäännöillä jatkettaisiin tulevaisuudessa, ongelmaa ei olisi. Mutta koska paine sääntöjen muuttamiseen on kova, jk:n mahdollisuuksista ei saa antaa tällaisella suurpiirteisyydellä liian positiivista kuvaa. Päättäjät luulevat vastoin parempaa tietoa, ettei ongelmia ole ja hyväksyvät rajoitettuja menetelmiä tai luovat avohakkuille ympäristöviranomaisvetoista byrokratiaa eli kustannuksia. Ja jos tuossa kohtaa saadaan ovi raolleen, onnentistä kovempi työ torjua jatkuvasti kovenevat vaatimukset.

    Nykyajan vitsaus elinkeinoelämässä on kaikenlaisen kohinan lisääntyminen. Tuottavalle työlle jää entistä vähemmän aikaa.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Joo. Saatatte olla aegolius ja Gla oikeilla jäljillä, jos oikein syvällisesti ajatellaan. Tuore esimerkki hieman harkitsemattomasta säätelystä on pienpuun energiatukien kieltäminen EU:n taholta. Olisi tietenkin parempi jos saataisiin pidettyä kiinni siitä, että kaikenlaiset hakkuut pitää olla sallittuja vastaisuudessakin. Jos sitä tavoitetta tukee termien kanssa säätäminen, niin sopii se poimintahakkuukin… sehän on kai virallinen termi metsälain valvonnassa (metsänkäyttöilmoituksissa).

Esillä 10 vastausta, 6,141 - 6,150 (kaikkiaan 14,356)