Keskustelut Harrastukset Kauriiden kasvatuksesta Suomessa

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 275)
  • Kauriiden kasvatuksesta Suomessa

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti valkohäntäpeurojen aiheuttamista vahingoista viljelyksille. ”Harmittaa sanoa, mutta näennäisviljelyä tämä tarkoittaa, kun osaa pelloista ei kannata peurojen takia viljellä tosissaan. Ennen tuhoja oli metsään rajoittuvilla pelloilla. Nyt peuroja on niin paljon, etteivät aukean keskelläkään olevat pellot säästy.”

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.389700

    Miksi peuroja ruokitaan, kun niitä on paikoin jo paljon?

    Satakunnan riistapäällikkö Antti Impola Suomen riistakeskuksesta kertoo, että tukiruokinnalla on ankarina talvina eläinsuojelullinen merkitys. ”Leutoina talvina ruokinta ei ole välttämätöntä, kovina pakkastalvina sitä tarvitaan. Ankarissa oloissa osa eläimistä voisi nälkiintyä.” Peurojen aiheuttamat vahingot lisääntyisivät, jos ruokintaa ei järjestettäisi.

    Ruokinnalla on iso merkitys myös metsästyksen kannalta, sillä 80 prosenttia saaliista ammutaan vahtimalla ruokintapaikoilta. Ruokintapaikkojen sijoittelulla pystytään Impolan mukaan jonkin verran ohjaamaan peurojen liikkeitä, esimerkiksi pois vilkasliikenteisten teiden ympäristöstä.

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/era/artikkeli-1.389950

    Peurat ja kauriit ruokailevat siis kesäisin ”sosialisoiduilla” viljelyksillä ja taimikoissa, ja runsaslumisina talvina ne ovat täysin riippuvaisia ruokintapaikoista. Tällainen menettely ei oikein vaikuttaisi täyttävän kestävän riistatalouden kriteereitä. Luulisi sen edellyttävän ainakin sitä, että riistaeläimet tulevat toimeen villin luonnon antimilla.

    Tulisiko siis helpommaksi ja halvemmaksi kasvattaa sama määrä kauriin ja peuran lihaa isohkoissa aitauksissa Uuden Seelannin tapaan? Ei tulisi liikennevahinkoja eikä punkkitauteja. Jäljelle jäisi hirvi, jonka metsästykseen kaikki keskittyisivät, ja kanta saataisiin Lounais-Suomessakin vakiinnutettua alueellisen riistaneuvoston toiveiden mukaiselle tasolle.

  • Planter Planter

    Metsästysoikeus järjestyy heti, jos pinta-alavaatimus poistuu. Vuokraan seuralle vain hirven ja villisian metsästysoikeuden ja sinulle annan luvan ampua valkohäntiä ja metsäkauriita, eli kaikki halukkaat pääsevät jahtiin vuorollaan.

    suorittava porras suorittava porras

    Kollega firmasta ,jossa työskentelen ,pistäytyi männä syksynä Lounais-Suomen jahtimailla peuroja ampumassa. Oli järjestety jahti . Taisi jopa saada puolenkymmentä valkohäntää saaliiksi ko viikonloppuna. Kaveri toimi muutama vuosi sitten kotipuolessaan jahtivoutina ,mutta lopetti hirvitouhut ,kun tunsi olevansa kiinni edestä ja takaa niissä talkoissa. Nuorelle perheenisälle on yhden viikonlopun peurakeikka paljon sopivampi vaihtoehto. Jää aikaa perheelle tai käydä motoa rääkkäämässä ,jos tilanne niin vaatii.

    Planter Planter

    Voiko siis olettaa, että riistahallinto puoltaa pinta-alavaatimuksen poistoa, jotta saadaan lisää peurakeikkoja ja valinnanvapautta metsästykseen?

    Metsuri motokuski

    Tuo olisi hyvä uudistus. Planteri vuokraa naapureilta vähintään sen verran että saat  tuon 500 ha ja pistäkää jahtimyynti käyntiin. Jaette keskenänne jahdista saadut rahat.

    Planter Planter

    Jos vuokraan naapureilta 500 ha niin pirstaloituu hirviporukan yhtenäinen alue ja vaikeutuu hirvestys. Kun 500 ha vaatimus poistuisi, voisin antaa luvan muillekin kuin omalle seuralle pienten hirvieläinten jahtiin. Keski-Suomessa jää lupiakin käyttämättä suurin osa, voisi hakea niillä luvilla täältä valmiiksi ruokitut pulskat rypsipeurat pakastimeen ihan ilmaiseksi, jokaisesta vielä kaatoryyppykin talon puolesta. Toivottavasti suorittava saa asiaa eteenpäin siellä riistahallinnossa.

    suorittava porras suorittava porras

    Joko Planterilla on kyttäyskoppeja valmiina ? Asiat etenevät nopeimmin neuvottelemalla sen paikallisen seuran kanssa ja tarjoamalla mahdollisuus metsästää pieniä sorkkaeläimiä kyttäyskopista käsin . Seuralla on varmasti laaja yhteysverkosto hoitaa tarvittava määrä metsästäjiä sovittuun aikaan paikalle. Jatkossa lupien määrä tuskin rajoittaa toimintaa. Hidasteena saattaa olla kuitenkin metsästysmahdollisuuden tarjoaminen ensisijaisesti mahdollisimman monelle oman seuran jäsenelle . Vasta sen jälkeeen pohditaan muita vaihtoehtoja.

    PS. Minun kohdallani asioiden eteenpäin vieminen riistahallinnossa edellyttää valitsemistani ko organisaatioon. Veikkaan että tämänikäisiä ei sinne enää valita , ei edes rhy:n hallitukseen. Ei tosin ole ollut suurempaa hinkuakaan , kun paljon parempia  on tarjolla. Pienempiin metsästysalueisiin tuskin mennään syistä , jotka on jo moneen kertaan kerrottu. 🙂

    Planter Planter

    Ei ole koppeja, olen käyttänyt pelkkää makuualustaa kallioilla taimikon reunalla. Kun kyttäyspaikka on tuulen alapuolella olen käynyt lintujen tiirailuun käytetyllä kaukoputkella tekemässä havaintoja miten valkohännät käyttäytyvät taimikossa, mitä ja miten syövät eri vuodenaikoina, että pystyy erottamaan mikä on hirven ja mikä peuran syönnös.

    Hirvien tekosia olen dokumentoinut myös riistakameroilla. Jos taimikkoon on jäänyt yksi mänty tai koivu, jossa on syötävää, niin kamera sen viereen ja varmasti tärppää.

    https://img.aijaa.com/b/00911/14686513.jpg   https://img.aijaa.com/b/00743/14686514.jpg

    https://img.aijaa.com/b/00386/14686515.jpg   https://img.aijaa.com/b/00428/14686516.jpg

    https://img.aijaa.com/b/00876/14686517.jpg

     

     

    suorittava porras suorittava porras

    Just , joo. Vähän vaikuttaa siltä että sorkkaeläimiä pitäisi ampua, mutta ei Planterin mailla. Ei näytä oikein homma toimivan noilla opeilla. Kyllä niitä elukoita piisaa ,kun kukaan ei ole tervetullut niitä tappamaan. Koju on aika hyvä apu siihen hommaan ja pieni ruoka-annos lähistöllä parantaa onnistumisen mahdollisuuksia. Kannattaa aloittaa suunnittelut jahtipaikkojen suhteen paikallisen seuran kanssa jo nyt  ,että on valmista ,kun jahtikausi alkaa. Kyttäämisessä on saaliin saannin kannalta parempi käyttää kivääriä kameran asemasta.😊

    Planter Planter

    Et nyt ole ollenkaan ymmärtänyt tilannetta. Olen suorastaan rukoillut hirvestäjiä tulemaan, mutta kun hirvikantatavoite on 5 / 1000 ha luokkaa, niin luvat ovat kiven takana ja hirvet ammutaan helpoista paikoista. Toisaalta on sama ammutaanko omasta metsästä tai parin kilometrin päästä, jäljelle jäävät kuitenkin  levittäytyvät lähiympäristön taimikoihin.

    Valkohäntien kyttäyspaikkoja on kilometrin säteellä eikä näy autoa kovin usein kopin lähellä, jos perustan lisäruokintapaikan niin joutuu ojasta allikkoon, lisäruokaa tarjotaan, mutta kyttäys ei lisäänny. Vaihdan heti kameran kivääriin, kun saat puhuttua järkeä siellä riistahallinossa, että pinta-ala vaatimus poistuu ja kyttääjät lisääntyvät.

    oksapuu

    Jep…

    Jos vhp:n lupakäytäntö ja pintaala vaatimus poistuu niin selvää on että metsästys-vuokrasopimukset pitää neuvotella uudelleen…

    Nyt kun ollaan siirtymässä maksullisiin (€/ha) vuokrasopimuksiin niin vastuu metsästyksen toteuttamisesta on vain ja ainoastaan vuokraajalla.

Esillä 10 vastausta, 251 - 260 (kaikkiaan 275)