Keskustelut Metsänomistus Korruptio- onko sitä metsissä ?

  • Tämä aihe sisältää 490 vastausta, 35 ääntä, ja päivitettiin viimeksi sitten AvatarJovain toimesta.
Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 490)
  • Korruptio- onko sitä metsissä ?

    Uutisista putkahtaa aika ajoin suuremman luokan korruptio-uutinen. Emer.prof. ASalmisen mukaan ”pienempiä” on tänä vuonna 30-40.! Mehtäukon mielestä paljon. Kuinkahan lie metsä-alan tila? Rakennuspuoli ollee puhtoisin…

  • Tolopainen

    Jos metsänomistaja ei koskaan ole tehnyt hankintahakkuita. Hän ei tunne metsiään ja on muiden vietävissä. Ei pitäisi tanssia toisten pillin mukaan kuten Bile Marin.

    Jätkä

    Tolopainen:”Etelä-Suomessa hankintahakkuita on keskeytetty, kun puuta ei osteta.”

    Hankintakauppa on aina ollut sellainen, että on tehty kauppa ihan kirjallisesti, puuta on hankittu varastopaikalle noin sovittu määrä – ja se on maksettu MO:lle.

    Jos tehdään hakkuuta, jota ei olla vielä myyty, on kyseessä toivottavasti käteiskauppa. Niinkin on kyllä paljon myyty puuta, mutta on myös toisinaan puut jääneet pinoon varastopaikalle.

     

    puutuomas

    Hankinnalla olen joutunut tekemään siitä syystä että pystykauppaa ei ole syntynyt tai on kiire rahalle ja viimeisin syy on että en luota muiden tekemiin harvennuksiin enkä varsinkaan ylispuiden poistoon mikäli hyvä alikasvoskuusikko tuloillaan. Ajot oon saanu järjesteltyä urakoitsijalle vaikkakin se on ollut ehdottomasti haastavinta koko hommassa.

    mehtäukko

    Esityksensä pohjalta mitä Joovain ylen ulos antanut, saattaa toteutua …”mutta on myös toisinaan puut jääneet pinoon varastopaikalle.” Parasta ostopomonkin saada mustaa valkoiselle ja vielä nauhoittaa kaikki lotringit.

     

    Perko

    Oikeaoppinen hankintakauppa on just’ kuin opettaja sanoo.  Omahakkuu talvelta jäi pinoon kun ostaja raha eivät riittäneet  yli polttopuun hinnoille. Tämän kertoi naapuri pihasavotastaan.  Parisataa  kuukauden hommista puineen jo naurattaa!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Vilkaisin puunhintatilastoa. Olette oikeassa: hankintalisä on noussut. Kuitupuun kaupassa kasvatushakkuun ja enskan pystyhinnan ja hankintahinnan ero on nyt luokkaa 20-25 euroa per m3.

    Jovain

    Kertoo myös korjuun kustannusten noususta, riittää vielä korjuun alvin palautukseen hankintakaupassa, mutta ei enää pystykaupassa. Joka sekin on metsänomistajan korjuun ostopalvelu. Palautusta ei kuitata pystykaupan alemmasta puualvista, vaan tarvitaan puukaupan kokonaisalvi. Puut/hankintalisä/alv, josta vähennellään.

    mehtäukko

    EDIT

    Jätkä

    EDIT

    Jovain

    Hyvin tämä menee, luulin jo että heitetään pihalle. Teen hankintakauppaa ja ”tienaan alveilla”, mieluummin kuin tekisin pystykauppaa ja alkaisin tienaamaan laskelmilla. Pystykaupan edut ovat yhtä arvokkaita hankintakaupassa ja voi olla vielä arvokkaampia. Ja ovathan ne arvokkaita, kun klusteri ei lupaa logistiikan palveluja metsänomistajalle, vaikka niistä on valmis maksamaan.

Esillä 10 vastausta, 341 - 350 (kaikkiaan 490)