Nyt tarvitsee olla huolissaan puunkorjuun onnistumisesta. Maa on sula ja tiet pehmeitä. Jalkamiehenäkin saapas uppoaa, saati hlöautolla ajaessa metsäteitä. Kuinka saadaan puunkorjuu onnistumaan eteläisessä osassa maata.

Tuleeko kohta puupula?

Näin se käy aina. Sopimuksiin päästään ja molemmat osapuolet ovat päässeet lähelle tavoitettaan. Tuskin lasinpuhaltajat ja metsurit   ovat enää suurena kantona sopimukseen pääsyssä.

Onhan metsurit lakkoilleet. Viime vuosisadan alussa menivät pohjoisen jätkät lakkoon, jota ei ole virallisesti päätetty vieläkään. Ei sitä tosin aloitettukaan virallisesti, jäätiin vaan töistä pois. Lakkoagitaattorit istuivat muutaman vuoden linnassa ja lakko unohtui pikkuhiljaa. Viimeisin oikea lakko taisi olla 1981. Kesti 6 viikkoa. Palkat nousivat 16,5%. Sen jälkeen on ollut joitakin päivän, tai parin lakkoja.

Taitaa hiukan yli tuhat olla, kaksi näin tuossa viime viikolla, kun kaatoivat kaupungin metsää. Työparina näyttää metsuritkin nykyisin työskentelevän, aivan kuten poliisitkin. Toinen osaa kaataa ja toinen karsia.

Vakituisessa työsuhteessa olevia metsureita on jäljellä enää muutamia satoja. Loppujenkin työ on etelä- ja länsi-Suomea lukuunottamatta kausiluontoista. Tämän lisäksi on kesällä ,etenkin istutustyössä  ja jonkin verran muissa metsänhoitotöissä pätkätyöläisiä. Kolmas ryhmä on yrittäjämetsurit, jotka tekevät suorittavaa työtä, mutta eivät ole palkkasuhteessa. Heidänkin määrä on muutamissa sadoissa. Suurilla toimijoilla ei juuri ole omia työmiehiä, ne on ulkoistettu aliurakoitsijoille. Muutamia ”vanhuksia”on jäljellä, mutta poistuvat ajallaan eläkkeelle, eikä uusia palkata. Vielä 1970- 80 luvun vaihteessa metsissä työskenteli pyöreät 100000 metsuria. On siinä kato käynyt. Työpareina, tai ryhmissä todellakin nykyisin työskennellään. Syyt ovat nuo Tolopaisen mainitsemat:”Toinen osaa kaataa ja toinen karsia.” Toinen, mutta vähäisempi syy on turhaan pinnalle nostettu työturvallisuus.