Keskustelut Harrastukset Luoko riista hyvinvointia?

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 72)
  • Luoko riista hyvinvointia?

    Tuoreessa Metsästäjä-lehden pääkirjoituksessa, ”Jokainen erämies tiedottaa”, Suomen riistakeskuksen johtaja Reijo Orava selostaa viimeisimmän metsästykseen suhtautumista koskevan mielipidetutkimuksen tuloksia. Kirjoituksen alussa hän toteaa seuraavaa: ”Suomalaisten suhtautuminen metsästykseen on nyt myönteisempää kuin koskaan aiemmin mielipidetutkimusten aikakautena.” Kirjoituksen lopussa on luettavissa: ”Yleisempääkin hyvää uutista kannataa levittää: Riista luo hyvinvointia.”

    Ilmeisesti metsästäjäpiireissä suunniteltu metsästäjätutkimus oli tehty siten, että kyselyyn vastanneet olivat pakoitettuja vastaamaan kyselyn tehneiden tavoitteiden mukaisesti. Esimerkiksi hyvin harva suhtautuu metsästykseen tapahtumana kielteisesti. Metsästäjien pitäisi hyvin monen mielestä metsästää hirviä ja karhuja nykyistä hyvin paljon enemmän. Tätä ei tutkimuksessa mainittu tai kysytty.

    Tuosta ko. kirjoituksen viimeisestä lauseesta voi olla jopa täysin eri mieltä. Sen oikeellisuutta ei tue edes nyt tehty metsästäjätutkimus.

    Metsästyksessä saadusta saaliista runsas valtaosa kertyy hirvieläinten lihasta. Siis tutkimus koskee lähinnä hirvieläimiä, mutta sitä ei tutkimukseen osallistujille kerrottu. Tulos olisi ehkä ollut toinen, jos olisi rohjettu kysyä suhtautumista hirvenmetsästykseen ja sen aiheuttamiin hirvikolareihin, metsänhoito-ongelmiin ja yhteiskunnallisiin menetyksiin.

  • tamperelainen tamperelainen

    Tuohon otsikon kysymykseen voi vastata että riista tuo hyvinvointia hyvin pienelle joukolle.Suurille massoille hirvi aiheuttaa pahoivointia sillä mekanismilla,että laatupuusta saatavat vienti- ja verotulot putovat.Suomen metsät taantuvat ja sairastuvat väärillä puuvalinnoilla.
    Olen aina ihmetellyt Valtion hampaatonta suhtautumista hirvituhoihin.
    VTV on tietääkseni näistä toistuvasti huomauttanut.Todennäköisesti Riistahallinnossa ja muissa hyvävelikerhoissa on moraalikato jo sitä luokkaa,että puheet hirviuhoista saa aikaiseksi vain paskaisen naurunremakan.

    6 m3 6 m3

    Niin, tuo hirviuho taitaa olla pelkastaan kuuseen tukeutuvilla metsanomistajilla.

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    On fakta että kuusen karike on happamampaa kuin lehtipuun. On fakta että havupuun karike hajoaa hitaammin kuin lehtipuun.

    Metsämakasiinissa prof. Nikinmaa on muuten sitä mieltä että ilmaston muuttuessa yhden puulajin metsiä ei enää pitäisi perustaa lainkaan.

    tamperelainen tamperelainen

    Nämä ”maan hiljaiset” professorit voisivat joskus vaatia Suomessa metsänkasvatuselle otollisempia kasvatusolosuhteita.,jotta voitaisiin viljellä myös raudusta ja mäntyä.Kunnolla ”konahtamalla” vastaa täyttää professorin mitat.Kaikenkarvaiset jahtipäälliköt pyörittää tällä hetkellä maamme metsataloutta

    Mosku

    Surullista on lukea kuinka paljon pahaaoloa nuo H- ja R-alkuiset sanat saavat aikaiseksi aiemmin mainitun linjan alapuolella.
    Ja kuinka paljon salaliittoteorioita M-kirjaimella alkaviin instansseihin liitetään.

    Tuosta ison M:n salaliitosta ei puutu enää kuin Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Marttakerho. 🙁

    Onneksi meillä asiat on paremmin. voimme hoitaa metsiämme ilman että nuo salaliitot vaikuttaisi asioihin. Samoin voimme tyytyväisin mielin samoilla noissa samoissa metsissä riistan perässä.
    Ja onneksi on tuon linjan eteläpuolelta tulijoita, joita ei ole aivopesty tuolla P….n jauhannalla. Vaan he hyvillä mielin jättävät muutaman euron näillekin kulmille.
    Valtiokin saa oman osansa lupamaksujen muodossa

    Siispä, pitäkööt nuo valittajat tunkkinsa.

    Gla Gla

    Suorittava: ”…niinhän ne kuusettuvat metsät joo ! kts. lukijoiden kuvat siv.25 ”Suomen metsät kuusettuvat uhkaavasti…” , joskin pääasiassa aivan muista syistä , kun ”mehänpoika ” antaa ymmärtää . ”

    Jos viittasit kuvaan alikasvoskuusikon valtaamasta kuviosta, asia on juuri päinvastoin kuin sanot. Metsät eivät kuusetu hoitamattomuuden takia siinä määrin kuin uudistusalojen puulajivalinnan perusteella voisi olettaa. Koko asian hassuin piirre onkin juuri tämä: Hoitamattomuus paikkaaa omalta osaltaan vahinkoa, jonka hirvipolitiikan vaikutus saa talousmetsissä aikaan.

    tamperelainen tamperelainen

    Mosku:Pohjois-Suomessa oli muutamia vuosia sitten etelääkin paljon pahempia männiköiden hirvituhoja,myös kuusikot siellä vaurioituivat ylisuurista hirvimääristä.Tämä on sikäi surullista että pohjoisessa männikön syntymien muutenkin tuskallista
    Todennäköisesti et omista aariakaan metsää tai sitten vain raiskioita
    Niistä lähtökohdista on varmaan vaikea ymmärtää joidenkin huolia
    Monella metsästäjällä näyttäää olevan vaikeuksia hyväksyä metsien yhteiskäyttöä.Sitä yhteiseloa olisi hirvikannan saattaminen 70-luvun tasolle.

    mehänpoika

    Mosku: ”Valtiokin saa oman osansa lupamaksujen muodossa.”

    Olet oikeassa! Lupamaksut suurinpiirtein kattavat metsänomistajien ilmoittamat ja metsäkeskusten arvioimat hirvivahingot. Ilmoittamattomat sekä hajallaan toistuvasti syntyneet pienemmät vahingot jäävät kuitenkin kaikki korvaamatta.

    Samoin kuin valtion, kuntien sekä yhtiöiden metsiin syntyvät hirvivahingot jäävät kaikki valtion kautta kierrätettävien korvausten ulkopuolelle. Joten hirvivahinkojen korvausjärjestelmän olemassaolo on pelkkä veruke nykyisenlaisen hirvikannan ylläpitoon. sillä pelkästään hämätään asiasta mitään tietämättömiä päättäjiä. Järki käteen Mosku!

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Muu riistatalous tuo varmaan hyvinvointia, hirvitalous menee negatiiviseksi. VMI tutkijat ovat tuoneet ongelman esille, mutta eivät ole asiassa päättävässä asemassa. Hirvimäärä on poliittinen päätös. Jopa aluepoliittinen? Metsästäjillä on enemmän valtaa kuin metsänomistajilla. Mutta korjaisiko jo alennettu hirvikanta tilannetta tuhojen suhteen, jos se saataisiin vielä tasaisemmaksi?

    metsä eemeli

    Hirvikannan tasaisuus ja suurpetokanta on ristiriitainen tilanne.Kun susi tai karhu liikkuu niin niiltä alueilta hirvet menee laumoihin.
    Vaikea on hirvikantaa saada tasaiseksi.
    Kun karhu on hirvijahdissa nähty.niin pariin viikkoon ei hirvihavaintoa ole tehty.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 72)